Anonyymit addiktit, tapaus Hendrix

windcries-Hei Mika.

-Hei.

-Olet kerrankin iloisen näköinen.

-Olen aina iloisen näköinen, kun haen postitoimipaikasta Jimi Hendrixin levyn!

-Vai niin. Mitä hienoa tältä lähes 50 vuotta sitten kuolleelta taiteilijalta nyt on julkaistu?

-Tämä ei ole uusi julkaisu. Vinyyliversio Bluesista. Ilmestyi ensimmäisen kerran melkein neljännesvuosisata sitten.

-Sinulla on se ennestään cd:nä?

-Tietenkin.

-Sinulla on kolmekymmentä Hendrixin lp:tä. Miten moni niistä on hyvä?

-24 niistä on loistavia.

-Eli kuusi huonoa, siis?

-Eiku kaksi. Neljä niistä on vain hyviä.

-Sel-vä. Sinulla on 13 Hendrixin cd:tä. Miten monta niistä sinulla on myös lp:nä?

-Se on vähän tulkintakysymys.

-Tulkitse nyt vaan.

-No, yksitoista.

-Ja sitten sinulla on vielä pari cd-boksia ja nippu singlejä, joilta löytyy samat biisit, jotka sinulla on cd:nä ja lp:nä.

-Cd-bokseilla on eri versioita. Enimmäkseen.

-Mitä järkeä tämmöisessä on?

-Mitä järkeä? Herra jestas! Se on Jimi Hendrix! Jos Jumala soittaa sähkökitaraa, niin se soittaa sitä kuin Jimi Hendrix. Jimi Hendrix melkein on jumala.

-Hendrix ei tosin ole ainoa, jolta sinulla on cd:t ja lp:t ja sinkut. Vieläkö sinulta puuttuu jotain oleellista hänen tuotannostaan.

BBC- ja Woodstock-livet. Tai siis ovat ne cd:nä, mutta tilasin ne just myös vinyylinä. Tai on minulla tuo BBC myös lp:nä, mutta vanhempana painoksena.

BBC-live. Sinulla on se siis cd:nä ja sinulla on se vanhempana vinyylipainoksena, jossa on melkein samat kappaleet. Muutama vähemmän, muuten samat. Silti tilasit siitä vielä toisen vinyyliversion.

-Melkein samat kappaleet. Melkein. Se ei siis ole sama levy, koska siinä on vain melkein samat kappaleet. Täysin eri julkaisu.

-Mutta cd:llä on just samat laulut. Miksi se ei riitä sinulle?

-Kotioloissa on hankala kuunnella cd:tä, kun soitin on huono ja vintagevahvistimen potikka reistaa, jos sitä joutuu kääntelemään.

-Eli on järkevämpää ostaa kolmellakympillä vinyyli, kuin korjata potikka? Paineilma ja CRC riittäisi.

-Niin no. Mutta vinyyli on aina vinyyli.

-Myyt varmaan cd:n pois, kun saat vinyyliversion?

-En. Minulla on pitkä työmatka, kuuntelen päivittäin c-levyjä.

-Niin, se työmatka. Huhu kertoo, että kävit autokaupassa ja suutuit myyjälle, koska havittelemassasi autossa ei ollut cd-soitinta.

-Kyllä! En osta hybridi-Snobillacia, vaikka meinasin. Myyjä väitti, että cd-soitin on turha kapistus ja sitä ei saa Snobillaciin edes lisävarusteena. ”Ei autoissa enää ole kasettisoittimiakaan.” Perkele.

-Hybridi pelastaisi maailman tai ainakin hidastaisi lopullista katastrofia. Sinulle cd-soitin on tärkeämpi kuin elämän jatkuminen maapallolla?

-Joku järjestys on oltava!

-Eli autonvaihto tyssäsi sitten siihen?

-Hommaan Rutinoffin. Siinä on cd-soitin vielä.

Mainokset
Kategoria(t): Huuhaa | Kommentoi

Irina Milan – s/t

irina_milanTummat hiukset, pistävä katse, sensuelli suu. Syvä ääni. Pienenä poikana 70-luvulla pidin Irina Milania kauniina, pelottavana naisena. Hänessä oli jotain pahatarmaista. Nyt pidän häntä kauniina, kohtalokkaannäköisenä naisena. Ja loistavana laulajana, tietenkin.

Luulin olevani Irina-pelkoni kanssa yksin. Mutta kun tunnustin asian julkisesti, rupesi yksi jos toinen avautumaan lapsuutensa traumoista:

”Ne tädin pahat silmät.”
”Ihan oikea noita-akka.”
”Piru mieheks pelotti.”
”Ehkä osin pelottava, ainakin vaikuttava.”

Kaikinpuolisen vaikuttavuuden ja laulutaidon myönsivät kaikki, traumoistaan huolimatta. ”Jotenkin pidin häntä vaistomaisesti ’oikeana artistina’, vaikken mitään ymmärtänytkään.” Tajusikohan Irina minkä vaikutuksen hän lapsiin 70-luvulla teki?

Ensitutustumiseni Milaniin oli Silhuetit-yhtyeen Jos mulle sydämesi annat -albumi. Siskoni kasetilta sitä kuuntelin. Myöhemmin olen hankkinut molemmat Sihuettien lp:t, tietenkin. Tämä Milanin vuodelta -73 oleva ilmeisen vaikeasti hankittava kokoelma päätyi hyllyyni sen kummemmin ponnistelematta:

”Moro Mika, ostatko Irina Milanin lp:n?”
”Riippuu hinnasta.”
”Tarkoitukseni ei ole tappaa lypsävää lehmää.”
”Ostan.”

Järkevä myyjä myy järkevällä hinnalla ja molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Tai minä olen. Ei tämä ihan MINT ole – mikään ei ole – ja pientä ajan rahinaa kuuluu. Vaan huonohan sellainen levy on, joka ei yhtään rahise.

Levy alkaa komeasti Vaikka paljain jaloin -coverilla. Hienoa urkusoundia, hienoa groovea. Yksi levyn huipuista, ilman muuta. Lainabiisejä levy on täynnä, vain kaksi lauluista on Milanille sävellettyjä: Sano mitä vain ja Pois kuihtuu ruusu kaunein. Ne ovat komeita, mahtipontisia ja haikeita iskelmiä.

Mahtipontisuus leimaa albumia. Meininki vaihtelee paisuttelevista italoiskelmistä melankolisiin renkutuksiin, juhlalliseen poppiin ja Dusty Springfield -souliin. Levyn rokeinta kamaa on aloitusbiisin lisäksi blueshenkinen soul Näin mulle käy. Hyvin käy Milanilta rock’n’roll. Hänen upea äänensä pääse parhaiten oikeuksiinsa kappaleella Ohimennen. Missä olit silloin on itsensä Ahmet Ertegunin säveltämä, Dawn in Ankara alkuperäiseltä nimeltään. Yksi Benny Anderssoninkin säveltämä kappale löytyy, Kauas pois.

Kaikki laulut on valittu Suomen surumielistä kansaa ajatellen. Slaavilaista melankoliaa riittää. Ja se on oikein! Mitään roudasta rospuuttoon -kamaa Milan ei esitä, vaan laulut ovat surumielisyydestään huolimatta toiveikkaita, kohottavia. En tiedä olivatko ne nostalgisia jo julkaisuaikaan, nyt ovat.

En enää pelkää Irina Milania. Ehkä en koskaan tosissaan pelännytkään, koska Silhueteista on niin hyvät muistot. Loistava artisti hän on ja pieni jännityksen värinä vain lisää hänen kiinnostavuttaan. Yhä edelleen.

Kategoria(t): Kuuntelemista | Kommentoi

Deep Purple – In concert ’72

inconcertDeep Purplen uuden livelevyn minä justiinsa tarvitsinkin. Ihan yhtä paljon kuin Jimi Hendrixin uuden albumin. Eli tosi paljon.

Sen Puplen livelevyn kanssa on tosin vähän niin ja näin, että onko se uusi. In concert ’72. Samalta vuodelta kuin Made in Japan. Sillä on melkein sama nimi kuin 1980 ilmestyneellä mark II:n In concert -tuplalivellä, jolla oli melkein eri biisit kuin Made in Japanilla. Siinä kun oli myös mark I:n kappaleita mark II:n esittämänä. Ne biisit ovat eri konsertista kuin ne In concertin biisit, jotka ovat myös Made in Japanilla. Vuodelta -70. Paitsi Child in time on sekä In concertin vuoden -70 konsertilla, että Made in Japanilla. Mutta on ihan eri asia onko Child in time vuodelta -70 vai -72. On.

In concertin vuoden -72 konsertin biisit olivat Never beforea ja Lucillea lukuunottamatta myös Made in Japanilla. Paitsi myöhemmällä laajennetulla Live in Japan kolmen cd:n boksilla oli myös Lucille. Päällekkäisyydet eivät samasta vuodesta huolimatta haittaa, koska Blackmore soittaa In concertin Highway starilla erilaisen soolon kuin muilla Highway stareilla. Kelikin oli erilainen. Ja maa.

In concert ’72:lla on samat biisit kuin aiemman In concertin vuoden -72 konsertissa. Tai siis tämä on se sama konsertti. Blackmore siis soittaa In concert ’72:n Highway starissa erilaisen soolon kuin muilla Highway stareilla paitsi In concertin Highway starilla. Se kun on se sama soolo molemmissa.

Ostin levyn, joka minulla oli jo ennestään samassa formaatissa. Mutta uusilla kansilla! Ja bonussinglellä! In concert ’72 on siis vanhan In concertin laajennettu ja supistettu painos. Siitä on jätetty vanhempi konsertti pois ja lisätty kaksi biisiä uudempaan. Toinen niistä lisätyistä biiseistä on Smoke on the water. Kaikki varmasti haluavat kuulla taas yhden liveversion Smoke on the waterista. Version, joka on vissiin julkaistu jossain jo aiemmin.

Sekavaako? Ei niin sekavaa kuin Deep Purplen hajoamisen jälkeen perustettujen brittibändien sukupuu.

Tavallaan kuitenkin tarvitsin tämän In concert ’72 –tupla-lp:n, vaikka minulla oikeastaan jo oli se. Ostin sen tosin vahingossa. Tyhmyyttäni. Tuli kiire tilata Ilpo Saastamoisen Joutsenen juju, että saan sen ilmestymispäiväksi. Se ilmestyi vuonna -76. Eli en saanut, tänään vasta sain. Svartin uusintapainoksen. Postikuluja säästääkseni oli tilattava Ilpon lisäksi myös jotain muuta. Hätäpäissäni Tilasin In concert ’72:n. Sain senkin tänään. Viimeksi sain sen kolmekymmentä vuotta sitten.

In concert ’72:lla on paitsi suunnilleen samat biisit, niin myös yhtä tumput soundit kuin originaalilla. Kansitekstejä ja kuvia on pikkuisen päivitetty. Välispiikkejä on enemmän. Ja se single! Mukana on single. Uusi ja tuikitarpeellinen äänilevy on In concert ’72, siis.

Silti taitais olla parempi vähä ajatella enste, ennenkus tilailen mitään. Niinkus saman levyn samassa formaatissa toista kertaa. Sai siitä blogimerkinnän kuitenkin.

Kategoria(t): Huuhaa | Kommentoi

Juicy Lucy

juicy_lucy-Jaahas. Setämies viettää laatuaikaa. Makaa sohvalla, kuuntelee jytää ja lukee pornolehteä.

-Heko heko. Juicy Lucyn eka lp tämä, ei pornolehti. Tiedät kyllä.

-Tiedän, tiedän. Tuotahan sinä olet pitkään etsinyt.

-Jep. Nyt se on siinä.

-Orggis Vertigo, spiraalilogo, MINT plussa?

-Pöh. Mikä lie uusintapainos. Mutta hyvältä näyttää.

-Ja kuulostaa?

-Niin, tosiaan. Hyvältä kuulostaa myös.

-Sitä suuresti ihannoimaasi bluespohjaista jytää?

-Sitä. En muuten tiennyt, että tässä on aikas lailla eri miehistö kuin Lie back and enjoy itillä. Ei ole Mick Moodya, ei Paul Williamsia.

-Ensimmäistä kertaa kuuntelet?

-Jep. Just hain postitoimipaikasta.

-Se se on tuttu paikka sinulle.

-On se. Ei tartte enää kuin mennä tiskille ja tädit iskevät levypaketit kouraan koodeja kyselemättä.

-Olet mies, jolla on maine.

-Näköjään.

-Mutta on se hieno tuo kansikuva.

-On se. Ois muuten kiva nähdä tästä levystä Melodijan neukkuversio. Zeppelinin risumiehen tapaan. Kannessa rehevä maatuska suolakurkuilla, blineillä ja mädillä kuorrutettuna.

-Ole varovainen puheissasi. Nyt on nyt. Nykyaika. Ei 70-luku enää.

-Niin joo, ammattiloukkaantujat päivystävät. Pyydän anteeksi maatuskoilta ja kaikkien maiden proletaareilta.

-Oikein!

-Ei menisi nykypäivänä tämmöinen kansikuva läpi.

-Ei. Vaikka ei tämä mikään Love hunter ole.

-Ei. Eikä Let them eat metal.

-Eikä Lovedrive tai Animal magnetism.

-Ei. Tämä on kaunis. Ajatuksia herättävä, taiteellinen. Ylevä.

-Ja ihan aikuinen nainen kuvassa. Ei parikymppinen tytönhupakko.

-Aikuinen nainen on. Kaunis. Aikuiset naiset ovat.

-Ovat.

-Ovat ne. Ja tämä on hyvää jytää.

-Vaan mites sen uhoamasi levynostolakon kanssa?

-Ai minkä?

-Sen mistä uutena vuotena puhuit.

-Ai se. Se nyt jäi.

-Olet melko altis houkutuksille.

-No joo. Taidan olla. Liha on heikko.

-Et pärjäis Temptation islandilla.

-Juuen.

Kategoria(t): Huuhaa | Kommentoi

Anonyymit addiktit, 62. istunto

lentsikka-Hei Mika.

-Häh? Mitä? Kuka? Ai minä vai?

-Sinä sinä. Mitä ihmettä sinä teet?

-Eeeen tässä ihmeitä. Mitäs minä.

-Suurennuslasi kädessä, mikroskooppi toisessa. Jotain tieteellistä tukimusta aloittelet?

-Tutkimusta?

-Hienoa, että teet välillä jotain muuta kuin vehtaat äänilevyjesi kanssa.

-Ööö… Niin, no joo. Juu.

-Hetkinen! Tuo on jonkun mökäbändin levy mitä tuijotat?

-Kyllä! Katsos kun tässä Cultösaurus Erectus -lp:n kannessa on tämmöinen pieni lentokone. Ja siinä on BÖC:n logo tuossa keulassa.

-Niin?

-Jotkut väittävät, että logo on peräsimessä.

-Niin?

-Että keulassa ei ole muka logoa ja peräsimen logon näkee vain mikroskoopilla.

-Sitä tutkit siinä sitten?

-Niin.

-Sinä, 47-vuotias, päällisin puolin melko terve mies tutkit suurennuslasilla ja mikroskoopilla, että onko mökäbändin logo levynkanteen piirretyn lentokoneen keulassa vai peräsimessä?

-Niin. Mitä sitten?

-Eikö tuo kuulosta mielestäsi yhtään oudolta?

-En ymmärrä kysymystä.

-Aikanen mies ja lättähattujen hommissa. Eikö sinulla todellakaan ole parempaa tekemistä?

-Hollannin painoksessa se on kuulemma peräsimessä. Ehkä. Ei ole kellään kaverilla enää niin hyvä näkö, että voisivat olla varmoja asiasta.

-Et kai sinä väitä, että olet joidenkin muiden vanhojen äijien kanssa keskustellut tästä asiasta? Onko teitä samanlaisia muitakin? Aikuisia miehiä?

-On on. Meitä on monta. Leegio.

-Ei voi olla totta.

-Mutta peräsimessä on kuulemma logo.

-Hallitus kurjistaa työttömien, köyhien ja syrjäytyneiden elämää liike-elämän ehdoilla, Amerikan presidentti öykkäröi kuin koulukiusaaja, Venäjän vastaava myrkyttää vastustajiaan, Aasia kuohuu. Sinä ja kaverisi tutkitte onko peräsimessä bändin logoa.

-Niin.

-Eikä edes hävetä?

-Ei.

-Huoh. Antaa olla. Onko se edes hyvä levy tuo Cultösaurus Erectus?

-Häh? Missä välissä tässä mitään levyjä kerkiää kuunnella. Pitää ensin selvittää nämä kansiasiat.

Kategoria(t): Huuhaa | Kommentoi

Anonyymit addiktit, 61. istunto

poltergeist-Hei Mika.

-Hei.

-Miten loma sujuu?

-Mikäs tässä, eihän tässä mikä. Sisätiloissa. Levyjä kuunnellessa on aika mennyt.

-Huonot ulkoilukelit olisivat olleetkin. Aurinko olisi häikäissyt silmiä, hanki kantanut. Mitä muuta kuuluu?

-Hieman pelottaa, jos totta puhun.

-Pelottaa? Mikä?

-Täällä kummittelee.

-Kummitelee? Kotonasi?

-Niin. Poltergeist. Tai joku räyhähenki.

-Vai niin. Nyt kuulostaa huolestuttavalta.

-No arvaa kuule.

-Miten se ilmenee, kummittelu? Tavarat siirtyilevät? Kuuluu outoja ääniä?

-Outoja ääniä kuuluu aina. On nuo levysoittimet, heh heh.

-Mutta tavarat siirtyilevät itsekseen?

-Tätä on vähän hankala selittää.

-Yritä edes.

-Ne eivät varsinaisesti siirtyile. Siirtelen niitä itse.

-Anteeksi?

-Olen taas poiminut paljon poistoehdotuksia levyhyllystäni. Siirrellyt komeroon turhia levyjä.

-Niin? Se on toki paranormaalia, että luovut levyistäsi, mutta ei tässä vielä manaajaa tarvita.

-Olen tehnyt sitä moneen kertaan, poistamista. Viime kesästä asti.

-Miten tämä liittyy kummitteluun?

-Hyllyt eivät tyhjene. Vaikka olen poistanut kymmenittäin, ehkä sadoittain levyjä, niin hyllyt ovat edelleen yhtä täydet kuin aiemmin.

-Todella omituista.

-Tyhjä tila mystisesti täyttyy. Mitään en ole nähnyt tapahtuvan, mutta aina ovat hyllyt yhtä ahtaat. Pakko olla kummituksen tekosia.

-Pakko. Ei tätä tiede selitä. Järki ainakaan. Oletko ajatellut pyytää Juhan af Grannia tai jotain muuta asiantuntijaa paikalle?

-Ajattelin ensin tutustua aiheeseen, joten ostin Wigwamin Live music from the Twilight Zone -liven.

-Ostit Wigwamin liven? Miten Wigwam tässä auttaa?

Twilight Zone! Se tv-sarja, Hämärän rajamailla. Siinä oli kummituksia ja muuta yliluonnollista.

-Vai niin. Vasta viime viikolla uhosit parjaamassasi sosiaalisessa mediassa, että sinulle riittävät Wigwamin studioalbumit ja Fresh garbage. Nyt ostit tuplaliven?

-Pakko ostaa. Piti säästää.

-Säästit ostamalla levyjä?

-Tytär pyysi syntymäpäivälahjaksi My Chemical Romancen cd:n. Olisi tullut liian kalliit postikulut yhden cd:n takia. Tilasin sitten itselleni muutaman lp:n siinä samalla.

-Suorastaan yliluonnollista säästöä.

-Sitä on pakko yrittää.

-Paljon tyttäresi lahja maksoi?

-Kuusi euroa.

-Niinpä niin. Hyvä isä olet.

-Kiitos.

-Rohkeaa tilata levyjä, vaikka talossa on levyhyllyjä täyttävä kummitus.

-Vaan mainio on Wigwam.

-Huumehuuruhippeilyä se on. ”Outoja ääniä.” Pitkätukkaisimmalla hämyllä taas kaljakassi kädessä kansikuvassa.

-No on joo. Kyllä se tietysti kuuntelukokemusta häiritsee, jos tietää muusikon päihteitä käyttävän. Onneksi kovin moni ei käytä. Minä vaan ihmettelen, että miten ne voi juoda, kun bassorumpu on näin pinnassa.

Kategoria(t): Huuhaa | Kommentoi

Levyaddiktin päiväkirjasta osa 13

mysteerilaatikkoKukaan ei ihmettele ihmistä, joka käy monta kertaa vuodessa pohjoisessa laskemassa mäkeä alas. Tai ulkomailla rantahietikolla makaamassa. Siinä ei ole mitään erikoista, että joku esittelee kissojaan näyttelyissä joka viikonloppu tai istuu kaiken vapaa-aikansa pilkillä.

Vaan annas olla kun joku kuluttaa elämänsä äänilevyjen kanssa vehtaamalla. Mikä sitä riivaa? Eikö aikuisella ihmisellä muuta tekemistä ole? Ihan turhaa hommaa ja vääriä levyjä ja nehän ovat netissä kaikki. Kuunteleeko se noita kaikkia koko ajan? Vain junien bongaaminen herättää enemmän ihmettelyä kuin äänilevyjen keräily.

Hyväksyntää ei tule edes toisilta äänilevyharrastajilla. Väärin ostettu, väärin kuunneltu, väärin säilytetty, väärää musiikkia, väärä painos. Jokaisella meistä on se ainoa oikea tapa harrastaa äänilevyjä. Äänilevyaddiktia ei ymmärrä edes toinen samanlainen.

Olen lomalla, olen sen aikana poistunut kotoani noin kaksi kertaa. Ensin kävin vaihtamassa takakontillisen äänilevyjä äänilevyihin, sitten levykaupassa ja divarissa ostamassa äänilevyjä. Kotona olen lumitöiden välillä kuunnellut äänilevyjä ja tilannut niitä netistä. Olen kirjoittanut blogiini äänilevyistä ja havahtunut siihen, että kehuvat arvostelut herättävät epäilyksiä kirjoitusten tarkoitusperistä. Elämme maailmassa, jossa vain kritisoiminen ymmärretään rehellisyydeksi. Maailmassa, jossa ilkeyttä ja huonokäytöksisyyttä pidetään kunnioitettavana suorapuheisuutena.

Ilman internetiä haja-asutusalueiden äänilevyaddiktit olisivat yksin ongelmansa kanssa. Internetin ansiosta on helppo kuvitella, että äänilevyt kiinnostavat kaikkia ja on lähes normaalia ostella ammoin kuolleeksi julistetussa formaatissa julkaistua musiikkia. Tilanne on sama kuin natseilla ja muilla rasisteilla, jotka uppoutuvat omaan kuplaansa kuvittelemaan olevansa oikeassa. Tai pilkkijöillä. Varmaan pilkkijöiden netissä kaikki pilkkivät väärin, väärillä vehkeillä ja väärissä paikoissa. Tosin eivät kai pilkkijät notku netissä, koska ovat koko ajan pilkillä.

Äänilevyaddikti on onnellinen ollessaan äänilevyjensä parissa. Tai teeskentelee olevansa. Tosiasiassa hän levyhyllyä katsoessaan näkee vain ne levyt, joita siellä ei vielä ole. Jari Tervon sanoin: onni on se mikä puuttuu.

Katsokaa vanhemmat sen verran lapsienne perään, että niistä ei tule äänilevyjen keräilijöitä. Viekää ne vaikka pilkille.

Kategoria(t): Huuhaa | Yksi kommentti