Mitä tein syyslomalla. En paljon mitään, kuten en muulloinkaan.
Seurasin median täysin absurdiksi muuttunutta ajojahtia pääministeriämme kohtaan, ja ihmettelin niin sanottujen aikuisten ihmisten somekäyttäytymistä asian tiimoilta. Valehteleminen, luetun ymmärtämättömyys, tahallinen ja tahaton väärinymmärtäminen, silkka tietämättömyys, provosointi ja verenhimoinen ilkeys. Siinä tiivistettynä aikuisten sosiaalinen media. Meininki pahenee viikko viikolta. Valitettavasti oikeakin media on klikinkalastelutarkoituksessa jo pitkään mennyt täysin someraivon vedätettäväksi. Teemu Keskisarja oli sitä mieltä, että hyvä vaan, kun kansa raivoaa somessa. Silloin se ei raivoa kadulla. Itse en ole yhtä toiveikas. Alkusoitto someraivon muuttumisesta oikeaksi raivoksi nähtiin jo USAssa tammikuussa.
Hämmennyin lasten- ja nuortenkirjojen ympärillä käydystä mielipidekirjoittelusta. On kuulemma haitallista, että koulu luetuttaa lapsiraukoilla kauhukirjoja. Hämmennyin, vaikka tottahan se on. Luin lapsena kauhukirjoja ja vielä näin 50+ -ikäisenä pelkään syyspimeällä kotipihallani vaanivia ihmissusia ja vampyyreita. Lukeminen vahvistaa mielikuvitusta, olisi siis parempi, että kukaan ei lukisi yhtään mitään. Nuoriso meni tarinoista pilalle jo silloin, kun asuimme susiluolassa ja kerroimme toisillemme satuja.
Luultavasti keskustelunaloittajalla oli tarkoitus provosoida lapset lukemaan, eihän kukaan nykyaikana noin tyhmä oikeasti ole, eihän. ”Kauhukirjat ovat vaarallisia, älkää lukeko niitä.” Vanha tuttu konsti. 70-luvulla minulle kerrottiin, että Peppi Pitkätossu on haitallista luettavaa. Mietin silloin pitkään, että miksi. Päättelin, että varoittelu johtui Pepin kirjoittamista kirjoitusvirheitä vilisevistä kirjeistä. Vasta aikuisena tajusin, että se oli se Pepin anarkistinen käytös, joka oli tuomittavaa. Sinutteli aikuisia ihmisiä, saatana.
Luin Tommi Liimatan Rolloa, olen lukenut sitä jo pitkälti toista vuotta, ja pidin samalla Absoluuttinen Nollapiste -maratonia. Rolloa lukiessani tein itsetutkiskelua, että olinko lukioaikanani samanlainen sietämätön nulikka ja räkänokka kuin Nollapisteen tyypit. En ollut. Nimittäin samanlainen. Olin sietämätön nulikka ja räkänokka omalla tavallani, en Nollapisteiden tavalla taiteellisesti tai älykkäästi. Liika älykkyys ei tee ihmiselle hyvää, esimerkiksi kirjastossa työskentelemistä se jopa hankaloittaa.
Lähes kaikille Absoluuttisen Nollapisteen levyille löytyy kannattajansa. Omat suosikkini ovat Olos ja Nimi muutettu. Bändin levytysuran huippukausi kesti vuodesta 1994 vuoteen 2002. Eli sen kahdeksan vuotta, jonka lähes jokaisen hyvän bändin relevantti levytysura maksimissaan kestää. Ihan hyvää musaa Nollapiste teki tuonkin jälkeen, mutta Nimi muutettu oli viimeinen oikeasti merkittävä albumi heiltä. Bändi aikuistui Suljettu-levyllään, pakonomaisen lukioviisastelun taakse jätettyään. Ne itselleni parhaat levyt Olos ja Nimi muutettu ovat sekä musiikillisesti että tekstillisesti jo kovaa vauhtia keski-ikäistymässä.
Rupesin black metallistiksi. Yle Areenasta katsomani neljäosaisen Helvetti soikooon – norjalaisen black metallin historia -dokumentin ansiosta innostuin perehtymään asiaan ja tajusin, että kaiken sen lapsellisen provosoinnin ja metelöinnin alta löytyy hienoa, vahvaa ja tunnelmallista musiikkia. Teksteistä en sano muuta kuin sen, että black metal on uskonnollista musiikkia. Se on vähän huvittavaa, koska ymmärtääkseni true-evilit eivät usko mihinkään.
Poimin Imatran ja Lappeenrannan Sumasta nipun black metallilta näyttäviä levyjä, tilasinkin muutaman. Nimistä en tiedä, koska risukasalogoista ei saa selvää ja kansitekstit on kirjoitettu valkoisella fraktuuralla mustalle pohjalle. Ei sovi liki- ja ikänäköiselle. Osa ostamistani levyistä oli hyviä, osa mikkihiiri-soundeillaan korvia riipivää kuunneltavaa, osa lähinnä huvittavia. Yksi ei ollut black metallia ollenkaan, outo kansikuva ja fraktuura hämäsivät. Toistaiseksi suurimman vaikutuksen ovat tehneet Barathrumin Legions of Perkele ja Nasheimin Sövande mjöd vill jag tömma. Tilauksessa on muun muassa Mayhemia, Darkthronea, Burzumia, Celtic Frostia ja lisää Barathrumia.
Hieman tämä black metal -innostus kaltaistani tapakristittyä hirvittää. Olo on kuin Veikko Huovisella Veitikkaa kirjoittaessa, kun hän lähetti kustantajalleen kirjeen: ”Jos minun kirjeissäni on tänä vuonna oudon käskevä, vastenmielinen sävy, johtuu se erään voimakkaan persoonallisuuden vaikutuksesta. Millainen olenkaan syksyllä?”
Varmuuden ja mielenterveyteni vuoksi olen nyt loppuviikon parannellut itseäni oikealla mustalla musiikilla, rhythm’n’bluesilla, soulilla, gospelilla ja bluesilla. En halua ruveta piilottelemaan tulitikkuja itseltäni.
