Samanna – Sinisellä sametilla

Kansanjatsia. Sitä Samanna soittaa. Kansanjatsia, vaikkakin fuusiota, paikoin jopa freetä. Samannan jazz sopii niin laaja-alaiselle jazz-entusiastille kuin baarin nurkassa tuoppiin tuijottavalle ”on silti hyvä ettet näe minua nyt” -sänkinaamalle.

Samanna oli aika valmis jo ensimmäisellä albumillaan, Itsetunnolla se löysi itsensä, nyt Sinisellä sametilla se löytää itseään lisää. Jonkinlainen korkeamman tason valaistuminen on tapahtunut, palikat ovat pikkuisen eri järjestyksessä. Hieman paremmassa. Aiempien levyjen leikillisyys on edelleen mukana, mutta syvämietteisemmällä ja sisäänpäinkääntyvämmällä tavalla. Meditatiivisesti.

Anna Pesosen lapsenomainen laulutapa tekee Samannan jazzista helposti lähestyttävää, vaikka se ehkä karkottaa puhdasoppisimmat jazzdiggarit. Pesosen laulu on kuitenkin juuri sitä, mitä tällainen koti- ja konservatiokutoisuuden yhdistävä jazz kaipaa. Se tuo musiikin lähelle kuulijaa. Pesonen on tehnyt kaikki levyn biisit, kannet myös. Häneltä on juuri ilmestynyt runokirja, runoja hänen laulutekstinsäkin ovat.

Levy alkaa maalailevasti, coolin yökerhoviihteellisellä Kaupungilla, sen keinuvalla Girl from Ipanema -fiiliksellä. Pesosen Rhodes-sähköpiano on oleellinen, lähes määräävä osa Samannaa. Sen ja Sami Sippolan saksofonin vuoropuhelu on nautittavaa kuultavaa kautta koko levyn, jolle basisti Inari Ruonamaa ja rumpali Sebastian Krühn luovat elävän ja monipuolisen pohjan. Bändi on lopullisesti hitsautunut yhteen. Hitsaussauma on lennokas enemmän kuin suora, mutta varmasti kestävä.

Muovipussi on indiehenkistä rock- ja popmusiikkia jatsisti, Samanna ei yritäkään olla traditionaalinen jazz-orkesteri. Kahvikupin pohjalle piirtyvät sydämet on rennon grooven kannattelema rakkauslaulu ja Sinisellä sametilla huokuu avaruudellista tunnelmaa. Piano vie ajatukset väistämättä Riders of the stormiin. B-puolen aloittava Etsit minua on biiseistä eniten free intronsa ansiosta, Aivojumppaa groovaa funkisti. Tuuli leikittelee ja päätösbiisi Muutos ovat levyn tajunnanvirtamaisinta meditaatio-osastoa, puolivaikeaa fiilistelyä. Siis puolivaikeaa sillä tavalla kuin jatsi joidenkin mielestä on vaikeaa.

Samanna tekee musiikkia, jolle kannattaa antaa itsensä. Sen tunnelmaan pitää heittäytyä kuin vapaaseen pudotukseen. Se irrottaa kuulijan ajan ja paikan kahleista, pakottaa ottamaan hetkestä kiinni. Samannan musiikki ja Pesosen laulu rauhoittaa, luo mielikuvia. Se on loungen ja rentoutuskasetin taiteellisesti korkeatasoinen ja mielikuvitusta kiihottava yhdistelmä. Se on parantavaa musiikkia, siinä ei ole kyynisyyden tai ivan hiventäkään.

On harmi, että tällainen musiikki pääsee kaikenlaisten paitsi jazziin, myös uuteen musiikkiin yleensä liittyvien ennakkoluulojen takia vain pienen piirin tietoisuuteen. ”Nykyaikana ei tehdä tehdä hyvää musiikkia, ennen oli paremmin, ei Suomessa tehdä hyvää musiikkia, jatsi on paskaa paitsi Levyraadissa” -mantrojaan kyllästymiseen asti hokeville on turha väittää vastaan, omapa on tappionsa. Uuden oppiminen on rasittavaa, se vaatii työtä. Menneisyydessä on helppo elää, ja levyrahat säästyvät jo kanonisoitujen klassikoiden 70-100-vuotis juhlajulkaisuihin.

Jos Samannan tavoin tuntee menneisyyden, ottaa siitä oppia ja päästää siitä irti, löytyy uusi maailma, joka kuulostaa yhtä hyvältä kuin vanha maailma. Ja paljon samalta.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s