Emola-Hatsina String Band – Saniaisolento & El Primitivo and the Ant-Men

Kitaramusiikin ystäviä hellitään nyt toukokuussa, sillä sekä Emola-Hatsina String Band että El Primitivo julkaisevat uudet levyt. Emola-Hatsina String Bandin Saniaisolento-cd on Esa Kuloniemen ja Antero Mentun primitiivisen kielisoitinorkesterin toinen julkaisu, El Primitivo and the Ant-Men -kymppituumainen on Esa Kuloniemen ja Hemmo Päivärinteen rautalanka-surf -duon toinen julkaisu sekin. Päivärinteen nimi kummittelee myös Emola-Hatsina String Bandin Saniaisolennon krediiteissä.

Emola-Hatsina String Bandin debyyttialbumi Hobo sapiens ilmestyi pari vuotta sitten, ja osoittautui huikaisevaksi musiikilliseksi matkaksi. Siinä missä se paitsi yllätti ja myös kolahti heti ensikuuntelulla, vaatii Saniaisolento aikaa. Se ei yllätä, se kuulostaa hyvältä heti, mutta vasta kuuntelukertojen myötä sen erinomaisuus kokonaan avautuu. Päällisin puolin Saniaisolento on silti Hobo sapiensia helpompaa musiikkia, koska siltä puuttuu edellisen levyn painajaismaisen raaka teollisuusjunnaus-maalailu. Epäilen silti, että kaikki taikansa Saniaisolento paljastaa vasta vuosien kuuntelun myötä.

Jos Saniaisolentoa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, olisi se kaunis. Onneksi ei tarvitse, sillä se ei kerro koko totuutta. Levyn aloittava kuusiminuuttinen Tähtikehrääjä on alkukantaista ja -voimaista, pienimuotoisen riffin ympärille kerättyä musiikkia, joka koristellaan herkin, väliin voimakkain värein. Musiikki on keveydestään huolimatta vahvaa, tukevaa. Levyn päättää vielä pidempi Toukka-nymfi-aikuinen, joka vie fiilikset debyyttialbumin krautrock-tunnelmiin.

Noiden eeposten väliin mahtuu monelaista meininkiä. Itä- ja länsimaista, sitar on edelleen oleellinen osa bändiä. Vuorenkiipijä ja nimibiisi ovat albumin menopalat, ensin mainittu kasvaa hyvinkin massiiviseksi paisutteluksi ja jälkimmäinen rokkaa tosissaan. Lynnut, lynnut hakeutuu kansanmusiikin pariin, ja levyn ainoan lauletun biisin Kuu vokalisoi Tuulia Pasanen-Finger eteerisen vahvasti. Tästä laulajasta kuullaan vielä. Hienosti nimetty Vipeltäjä on elämäniloinen, lennokas kappale. Nimestä tulee minulle pieni lapsi mieleen, biisistä myös. Muinaiset myyttiset armeijat on nimensä veroinen kappale sekin: jylhä, hieman pelottava, jopa synkkä. Kappaleiden nimet ovat osuvia ja oivaltavia kautta linjan.

El Primitivo and the Ant-Men jatkaa herrojen McCulloch ja Dudehill seikkailuja siinä samassa valtavassa musiikillisessa hetteikössä, jossa Kuloniemi on vaeltanut koko ikänsä: kitaramusiikin menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Aivan kuten edeltäjänsä Bigfoot ja aivan kuten Saniaisolento, on El Primitivo and the Ant-Men täysin ajatonta musiikkia.

El Primitivon musiikki on uutta ja omaa, vaikka mukana on lainabiisejäkin. Omatkin biisit kuulostavat tutuilta, traditionaalisilta. Ugi-ugissa on jopa suora viittaus The train kept-a-rollin’iin. El Primitivo ei silti ole mikään retrobändi, ja sen niputtaminen pelkäksi rautalanka-surfiksi ei tee sille oikeutta. El Primitivo on suurta musiikkia, se on rytmimusiikin suuri tehosekoitin, jossa soi sulassa sovussa koivulavasteinen iskelmä, Tyynen valtameren aallot ja hikisen rockklubin kivisten seinien kaiku. El Primitivo on rock’n’roll.

El Primitivossa Kuloniemen kumppanina on Hemmo Päivärinne, tarkkuudessaan jopa rytmikoneeksi luulemani lyömäsoitintaiteilija. Tai itse asiassa luulin rytmikonetta Päivärinteeksi… El Primitivo kertoo instrumentaalimusiikillaan tarinoita. Se kertoo niitä myös kansiteksteissä, mutta välttämättä ei tarvitsisi, niin mielikuvitusta kiihottavaa duon musiikki on. Upea kansitaide antaa musiikille kuitenkin lisäsisältöä ja -arvoa.

Kuloniemi ja Mentu sekä Kuloniemi ja Päivärinne vierailijoineen ovat taas paiskanneet niin komeat levyt ulos, että en voi kuin ihmetellä. Mistä tämä vuosikymmenestä toiseen jatkuva luomisvoima kumpuaa? Kumpusi missä kumpusi, toivottavasti kumpuaa vielä vuosia. Nämä äijät elävät ja hengittävät musiikkia, levittävät perinnettä meille ja myös tuleville sukupolville. Meillä on kaikesta maailmanpalosta huolimatta Suomessa asiat hyvin, koska meillä on Emola-Hatsina String Bandin ja El Primitivon kaltaisia iloa ja elämänuskoa levittäviä orkestereita.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s