Vanhojen punkkien Kurjien Kappeli jatkaa pieniä julkaisujaan Vapauteen-singlellä. Digitaalisella singlellä. En jaksa nurista suoratoistosta. Pakko hyväksyä, että harrastuspohjalta toimivien bändien ei kannata tehdä fyysisiä levyjä. Cd marginalisoituu, vinyyli kiinnostaa hypestä huolimatta perin pientä väestönosaa. Keikoille sentään tuntuu väkeä riittävän, kun mikä tahansa takavuosien tähti myy areenan ja stadionin täyteen.
Vapauteen on Kurjien Kappelin kolmas single. Edellisellä kerralla bändistä kirjoittaessani (13.7.2017) sanoin siinä olevan hyvällä tavalla vanhenemisen tuomaa seesteisyyttä. Seesteisyyttä ilman hiipumista ja väljähtyneisyyttä. Hiipumisesta ei ole merkkiä vieläkään, bändin energiataso on ennallaan.
Vapauteen on mukavalla kitarariffillä käynnistyvä, loppuaan kohti paisuva perinteisenkuuloinen suomirock-balladi. Ei mikään pissis-/siideriballadi, vaan miehekkään rock. Toinen kappale, Yksinäiset, on nopeampi rokkibiisi. Siinä on räyhäkästä kitarariffailua ja taiteilevaa punkbassottelua. Hieman hanoirocksmaista menoa. Oikein mainioita lauluja kumpikin. Sydämellä ja kokemuksella tehtyä musiikkia, jossa kuuluu eletty elämä.
Kurjien Kappeli esittää keski-ikäisten miesten nostalgisia, melankolisia ja silti toiveikkaita lauluja keski-ikäisille miehille. Ja naisille, jotka kärsivät keski-ikäisistä miehistä. Laulut kertovat yksinäisyydestä ja rakkaudenkaipuusta. Lapsuuden traumoista, tuskasta ja sairaudesta. Suomen surkeista ilmasto-olosuhteista. Surumielisen toiveikkuuden ansiosta Kurjien Kappeli välttää perisuomalaisista aiheistaan huolimatta roudasta rospuuttoon -tyylisen surkeuden maksimoinnin.
Kurjien Kappelin musiikki on yksinkertaista, silti biisit kasvavat kuuntelukertojen myötä. Näihin lauluihin ei kyllästy ja jotain vanhojen punkkien energiasta tarttuu kuulijaan. Minuunkin. Väsyneeseen keski-ikäiseen mieheen.
Rajatapauksia - Punnitsematonta puhetta 