Levyaddiktin päiväkirjasta osa 11

kokiksetKuuntelin viimeiset pari viikkoa työmatkoillani Love Recordsin sinkkubokseja ja Pokon julkaisemia Suomalaisen rockmusiikin kehitys Elviksen kuoleman jälkeen -kokoelmia. Pokon kokoelmasarjasta julkaistiin 12 osaa (1978-1989), mutta minä hölmö lopetin aikanaan niiden ostamisen vuoteen -84. No, sitä on turha murehtia. Kaikki haluamani levyt päätyvät jossain vaiheessa hyllyyni, noistakin puuttuvat viisi. Ei tässä tarvitse kuin odotella.

Suomi ei olisi se Suomi mitä se on ilman Love Recordsia. Hurja määrä Kaikki singlet -boksien biiseistä on osa kansamme kollektiivista muistia. Ainakin sen kansanosan, joka on elänyt 70-luvun. Luultavasti nuorempienkin, sen verran ahkerasti Loven tuotanto on radiossa aina soinut. Minulle Love Records on jotain, jonka olen imenyt jo äidinmaidosta. Tai siskojeni ja serkkulikkani c-kaseteilta, radiosta ja televisiosta, jos tarkkoja ollaan. Love Records on tärkeä osa menneisyyttäni. Osittain oikeasti elämääni menneisyyttä, osittain myöhemmin opittua.

Pokon Suomi-rock -sarja on aidosti hehkeimmän nuoruuteni musiikkia. Etenkin osat 1982-83. Nuo kaksi vuotta ovat määritelleet musiikillista identiteettiäni enemmän kuin muut. Ei pelkästään suomirock, vaan monet muutkin sen ajan kolahdukset. Lapsuuden musiikkikokemukset olivat muiden aiheuttamia, noina vuosina alkoi omaehtoisen musiikkidiggailun aika.

Murheellisten laulujen maa, Taivas saa odottaa, Sitähän se kaikki on, Levottomat jalat. Emil Zatopek, Kaasua, komisario Peppone, Balladi kaiken turhuudesta, Yhdessä itkien. Sieltä se lähtee. Siihen päälle vielä Black Sabbathin Live evil, Popedan Mustat enkelit, Hard rock -83 -kokoelma, Rolling Stonesin Undercover, Thin Lizzyn Life live, ZZ Topin Eliminator ja monet muut. Noista alkoi tutustuminen silloiseen nykyisyyteen ja menneisyyteen ja sillä tiellä olen edelleen. Ja pysyn.

Menneisyyteen ei kannata jämähtää, ei edes musiikillisesti. Välillä on silti nostalgisoitava ja mikäs on nostalgisoidessa, kun oman menneisyyteni musiikki on näin jumalattoman hienoa. Kuten kaikkien muidenkin menneisyyden musiikki on. Are teenage dreams so hard to beat?

Työpaikat, ammatit, asunnot, autot ja puolisot vaihtuvat. Lapset ovat vain lainaa, terveys tuurista kiinni. Musiikki on ainoa mikä pysyy. Musiikki on tärkeintä, eikä sekään ole kovin tärkeää.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa, Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s