Huojuva Lato & ystävät – Takkulan baari

Kävin lauantaiaamuisen nurmikonleikkuun jälkeen lasteni kanssa Särkisalmen Kantri-Kirppiksellä. Sieltä löytyi kokoelmistani puuttunut Freud Marx Engels & Jungin Jokainen hakee juomansa itse -lp. Sen löytyminen tuntui vähän johdatukselta. Sain nimittäin eilen käsiini Huojuvan Ladon cd:n Takkulan baari, jolta löytyy Pekka Myllykosken viimeiseksi jäänyt levytys.

Myönnän, että laitoin Huojuva Lato & ystävät -nimellä julkaistun Takkulan baarin soimaan  epäillen. Kyseessä on tribuuttilevy suomalaiselle kantrimusiikille. Vierailevia solisteja, vanhoja biisejä. Mukana on Jussi Raittinen, Mikko Alatalo, Arto Pajukallio, Kapa Ahonen ja Petri Pettersson. Ja Myllykoski tietenkin. Pelkäsin ennen kuuntelua, että tällaisella levyllä Lato ja sen solisti Suonna Kononen jäävät statisteiksi. Hyvin Lato hommasta kuitenkin suoriutuu. Latomaisesti. Onneksi Kononenkin pääsee ääneen useilla biiseillä. Hänen laulunsa on oleellinen osa Huojuvaa Ladon soundia. Erityisesti Alatalon kanssa esitetyillä biiseillä Konosen Alataloa karumpi ääni tuo mukaan tarvittavaa rosoa.

Vaikka arvostan suuresti kaikkia levyn vierailevia solisteja, pidän Takkulan baaria ennen kaikkea hienona Pekka Myllykosken muisteluksena. Kunnianosoituksena. Tuuli puita taivuttaa ja Kantripaskaa ovat levyn ehdottomat kohokohdat. Särkynytsydämisten uusintaversio jäi Myllykosken viimeiseksi levytykseksi. Sairaus kuuluu hänen äänestään, mutta on se herkkää, kun yli 30 vuotta Freud Marx Engels & Jungin ensisinglen jälkeen Myllykoski päätti levytysuransa samaan biisiin.

Raittisen laulama Vanha rokkistara on myös loistava ja levyn parhaimmistoa. Samoin Pajukallion ja Konosen duetoima Vanha kaarti. Pajukallio tulkitsee myös Juliet Jonesin Sydämen Kantrin. Parodia kääntyy vakavasti otettavaksi teokseksi. Petri Petterssonin laulama Päättömällä pollella, eli A horse with no name, hieman hämäsi. Se on niin tuttu, mutta Ladon versiona alkuperäistä rokimpi, raskaampi. Maalaismaisema sen sijaan toimii tuttuudestaan huolimatta komeasti.

Nääsvillen Veljeksiä en tunne, mutta Kapa Ahonen sopii ystävien joukkoon hyvin, hyvillä biiseillä. Raittisen ja Konosen duetoima Herran huosta kaiken kantaa päättää levyn uskonnollisen juhlallisesti. Mikäs kantrilevy se semmoinen on, jossa ei Jumalasta tai Jeesuksesta lauleta…

Takkulan baarin kansitekstit ansaitsevat erityismaininnan. Kononen on kirjoittanut jokaisesta biisistä jotain. Tulee mieleen ne kymmenien vuosien takaiset ajat, jolloin sitä vielä jaksoi tutkia kaikki kiitoslistatkin levyjen kansista. Nyt en enää jaksa, mutta Takkulan baarin kansitekstit tihrustin mielelläni.

Takkulan baari on jo viides Huojuvan Ladon tällä vuosikymmenellä julkaisema pitkäsoitto. Kun siihen lisätään Konosen muu tuotteliaisuus, niin en voi kuin ihmetellä. Että mistä tuollainen energia kumpuaa? Koko tämän vuosituhannen Kononen on joka vuosi julkaissut jotain. Joko bändin kanssa tai ilman. Ja hyvä näin, koska laatu on korkea. Huojuvan Ladon lisäksi kannattaa muistaa esimerkiksi Konosen soololevy Rinne, jolla hän tulkitsee isoisänsä Reijo Rinteen tekstejä.

Tribuuttilevy kokonaiselle genrelle on selkeästi järkevämpi juttu, kuin tribuutti yksittäiselle bändille. Yhdelle artistille omistetut tribuutit eivät toimi. Takkulan baari toimii. Se on varmasti tärkeä levy Huojuvalle Ladolle. Se, että he ovat saaneet näin kovan vierailijakaartin levylleen, nostaa bändin statusta entisestään. Ja vaikka Huojuva Lato tekee kunniaa vanhan kaartin kantri- ja rockmiehille, on tällainen osallistujajoukko myös suuri kunnianosoitus Huojuvaa Latoa kohtaan.