Luonteri Surf – Kato

Juhannus. Juhannuksena kuunnellaan vanhaa kotimaista iskelmää. Ja Kesäillan valssia. Vaihtoehtoisesti maalaismusiikkia. Maalaismusiikki on semmoista, jossa on levynkannessa lehmä. Kuten Luonteri Surfin Kato. Kun levyllä on vielä biisi nimeltä Surullinen loma. Heinäntekoaika painaa päälle, alkaa olla jo. Urbaaneinkin citypersoona hakeutuu juhannukseksi landelle. Itikoiden syötäväksi, sytyttämään saunanuunia vaikkei osaa, syömään hiiltynyttä makkaraa. Haluaisin joskus viettää juhannuksen Helsingissä.

Jossain haastattelussa Luonterin soittaja kertoi kuinka heitä oli pyydetty soittamaan maamiesseuran kesäjuhlille. ”Ette te meitä oikeasti halua sinne. Olemme mukavia miehiä, mutta emme ole mukavia miehiä kun soitamme.” Kuului vastaus. En tunne miestä, mutta uskon puhetta. Kyllä siinä vanhanisännän hankkijalippiksen lippa tutisisi, kun Luonteri Surf aloittaisi hanuripartion jälkeen paahtamaan Surffaavaa metsuria. Nuorempi polvi diggaisi kyllä. Tosin tämänkin musiikin kuuntelijoiden nuorempi polvi on lähempänä viittä- kuin kolmeakymppiä. Kato julkaistiin yli neljännesvuosisata sitten. No, ehkä Viimeinen aalto tai Itkisin mieluummin kolisisi myös susi- ja tangorajan tällä puolen vielä lähempänä hautaa olevalle sukupolvelle.

Vaikka Luonteri Surfin musiikki on aggressiivista, nopeaa ja väliin surullistakin, on se silti leppoisaa ja mukavaa. Siitä puuttuu meille maalaisille tyypillinen katkeruus. Vaikka bändi laulaakin olevansa katkera maailmalle. Vituttaa se kun Raketti tai Massikka ei lähde käyntiin ja tyttö jättää, mutta ei se ole etelän median tai MTK:n vika. Välttämättä. Onko maailmassa Säpinään ja Raketti-rockin lisäksi muita moottorisahalla säestettyjä biisejä? Raketti-rockissa tiivistyy metsätöiden ihanuus ja kurjuus täydellisesti: Saha on rikki, mitta on poikki, koukku on kadonnut, ketju on tylsä. Siinä se on, tiivistettynä.

Luonteri Surfin ainoa vika on sen savolaisuus. Onneksi olen saanut siedätyshoitoa Leskiseltä, Hietaloilta ja Pirttikankaalta. Ei juurilleen mitään mahda.