Jotkut kerettiläiset työpaikalla olivat sitä mieltä, että ostin Annican Badly dreaming -lp:n pelkästään kansikuvan perusteella. Hah. Mitä sitten, että siinä on nuori ja nätti mustahiuksinen nainen saappaissaan jalat harallaan istumassa, huulet töröllään. Pitäähän levyssä kansikuva olla. Se on tietysti plussaa, jos sitä on kiva katsoa. Tätä on.
Moni lienee ihmeissään, että mikä helevetin Annica. Annica Wiklund, suomalainen raskasta rokkia laulava nainen, jolla on kansainvälisen tason ääni. Annica pesee hiukka bonnietylermaisella kähinällään Litan, Leen ja Doron mennen tullen. Ainakin melkein, lähestulkoon. Joissain paikoin jopa kaltaiseni keskivertokuulija huomaa, että ihan ei ääni hurjimpiin revittelyihin riitä. Silti Annica on genressään todella upea laulaja. Nykyisellä vientiosaamisella hänestä olisi voinut tulla isokin tähti, tokko häntä 80-luvulla ulkomaille edes yritettiin? Mutta tuo ääni yhdistettynä tuohon kansikuvaan. Annica lienee nykyisin semmoinen 40+ -rouva. Löytyisiköhän netistä kuvaa…
Badly dreaming on Annican ansiosta oikein mainio levy. Harmi tietysti, että kyse on jonkinlaisesta amerikanhevistä, meikä kun on enemmän brittijytään kallellaan. Musa ei kuitenkaan ole siloiteltua radiopoppia, vaan ihan tehokasta heavya. Tehokasta, hieman kuitenkin persoonatonta. Ilman Annican poikkeuksellista ääntä tästä jäisi paljon vähemmän käteen. Badly dreaming on ilmestynyt -88, tuottajan pallilla on istunut T.T. Oksala. Tarkoittaa isoa ja kauhiaa rumpusoundia. Se on vain hyväksyttävä, jos aikoo kasarilevyjä kuunnella. Amerikanmeininkiä, sitä samaa mitä musa. Twist-Twist Erkinharju muuten rumpaloi levyllä.
Marinastani huolimatta Badly dreamingia on mukava kuunnella. On harvinaista, että maltan paikallani pysyen kuunnella jonkun levyn kahteen kertaan peräkkäin. Tämän maltoin, helposti. Olkoon musa vaikka miten mainstreamia, Annican kaltainen laulaja pelastaa paljon.
Badly dreaming lienee jonkinlaisen keräilyharvinaisuuden maineessa. Cd-versiosta huhutaan pyydetyn suunnattomia summia ja vinyylistäkin pyydetään riittävästi. Löysin lp:n männäviikolla divarista neljällä eurolla. Taatusti hintansa väärti ostos.
Rajatapauksia - Punnitsematonta puhetta 
Wau!
Kävinpä katsomassa Annican keikankin Cafe Metropolissa Helsingissä helmikuussa 1989 ja otinpa sitä vähän nauhallekin. Ostin silloin levyn ja tykkäsin, mutta ilmeisesti meitä ei ollut tarpeeksi montaa. En nähnyt nimeä uudestaan keikkalistoilla ja sitten pääsi unohtumaan joksikin aikaa. Hieno ääni ja vakuuttava esiintyjä, oli mukana monessa TT Oksalan ja Delayn jutussa muistakseni silloin samoihin aikoihin.