Maaseutumusiikkia vol. II – Rouheisen rapeaa luomujytää

Sitten ensimmäisen Maaseutumusiikia -kokoelman olen muuttanut korvesta syvemmälle korpeen. Ja vaikka en ollut kännissä kun äiti pääsi vankilasta, eikä hän jäänyt sen kirotun vanhan junan alle viedessäni hänet asemalle lava-autollani, niin jossain määrin kantrihenkisen surullista on elämäni kuitenkin viime aikoina ollut. Pakko oli siis ostaa myös kokoelman toinen osa.

Maaseutumusiikkia vol. II:lla on paljon vanhoja tuttuja osa ykköseltä. Mm. Pekka Myllykoski, jonka huojuva ääni tuo biisiin kuin biisiin hämmentävää kiinnostavuutta, suorastaan magiaa. Myllykoski laulaa Drotmunderin säestyksellä kuin hän vain voi ja toinen solisti Tapio Kojo luo rouheisen rapealla luomujytä-äänellään hyvän kontrastin Myllykosken hauraammalle tulkinnalle. Ykkösosalta erityisesti mieleen jäänyt Tarya on myös nyt mukana oivalla iskelmällä Aurinkoon.

Muutama vol. kakkoselta löytyvä biisi ansaitsee erityismaininnan. Katja Härkinin versio Suonna Konosen Suomenhevosesta on kokoelman ehdoton kohokohta. Jos olisin yhtään herkempi mies, en kuivin silmin tätä kuuntelisi. Kononen on levyllä hyvin edustettuna, sillä mukana on myös Huojuvan Ladon Kosmiset huolet -levyn parhaimmistoa sekin- ja Kantriseireenien Kedonkukkaseltakin miehen nimi löytyy. Huikea esitys tämä Kedonkukkanen. Kirjoitin tähän ensin, että Kedonkukkanen on carterfamilymainen vuoristokantri. Sitten googlettelin biisin alkuperän ja huomasin sen alunperin olevankin Carter Familya… Laulajiksi on merkitty Mamma K. ja Tintti. Toivottavasti näistä kuulasäänisistä naisista kuullaan vielä. Konosen Rinne-levyltä on mukana yksi biisi ja lopussa vielä bonuksena Tuhatkaunon Lieksan tyttö, joten Konosta riittää. Sehän meille faneille kelpaa.

Jari Rättyän Kurtisaanivalssi vetää hiljaiseksi. Ankara ja blueshenkinen laulu on Suomenhevosen ohella levyn syvintä antia. Jussi Alanko & Alligaattorit pääsee mieliaiheeseeni, heidän teoksensa nimi on Kypsät naiset… Laulussa tosiaan on sanomaa! Ottakaapa kaikki kypsät naiset itse selvää millaista. Artturi Ketola Trion Mamma ja perunamaa on kornin nostalgisesta nimestään ja vanhasta kunnon kaupunki vs. maaseutu -vastakkainasettelusta huolimatta herkkää kuunneltavaa. Metakan Vapaa tuo maukkaasta kantriviulusta huolimatta ja lähinnä laulajansa takia mieleen uuden aallon yli 30 vuoden takaa. Mainiosti tuokin.

Levyltä löytyy lisäksi kapakkapianorenkutusta, kantrirenkutusta, kansanlaulurenkutusta, huumorirenkutusta ja köyhän miehen Freud Marx Engels & Jung -renkutusta. Hyviä biisejä sinänsä kaikki, mutta noille erikseenmainitsemilleni eivät pärjää. Renkutukset ja etenkään huumorirenkutukset eivät meiksiin iske. Maaseutumusiikkia yhtä kaikki ja sellaisena juuri tälle kokoelmalle sopivaa kamaa.

Olen maalainen. En välttämättä hengeltäni pelkästään sellainen, mutta maalla jokatapauksessa olen ja todennäköisesti pysyn. Kun harppailen kumisaappaat jalassa tiluksiani tarkastelemassa, niin vaikealta tuntuu ajatus kaupunkiin muuttamisesta. 160 km:n päivittäisen työmatkankin kestää, kun tiedän kotio päästyäni saavani täydellisessä rauhassa lämmitellä leivinuunia ja takkaa samalla levyjä kuunnellen. Sellaisia levyjä kuin Maaseutumusiikkia vol. II.