Cosmo Jones Beat Machine – Belzeboogie

Kun ennakkotilasin Faarao Pirttikankaan ja Kuhmalahden Nubialaisten debyytin, huomasin levyhyllyssäni Cosmo Jones Beat Machinen Belzeboogien kokoisen rei’än. Muut Cosmo Jonekset sieltä löytyivät ennestään. Faaraon ja Belzeboogien saatuani huomasin myös uuden pahan vajeen: Astro Can Caravaniltakaan ei ole hyllyssä mitään. Levyjen ostaminen aiheuttaa levyjen ostamista.

Pekka Pirttikankaan tie Faaraoksi ei ollut suora, mutta selkeä se oli. Cosmo Jones Beat Machinella oli palikat kasassa heti My style is eurostyle -debyytiltään alkaen. Sieltä ne teknomodernisoituen kasautuivat ja purkautuivat Negrospiritualizedin ja No matter how you prayn kautta takaisin perinteisen juurevammille linjoille Belzeboogieksi.

Cosmo Jones Beat Machinen toistaiseksi viimeisellä loistavasti nimetyllä pitkäsoitolla Belzeboogie (2008) on kuultavissa Faarao Pirttikankaan ja Kuhmalahden Nubialaisten tulevan debyyttilevyn etiäiset. Näin on helppo sanoa nyt, kun kuuntelin sen vasta Faarao-levyn jälkeen. Belzeboogien soitinnuksessa, itämaisessa hengessä ja Pirttikankaan entistä enemmän Howlin’ Wolfin, Captain Beefheartin ja jossain määrin Tom Waitsin synteesiltä kuulostavassa lauluäänessä on jotain sellaista mississippiläis-varpaisjärveläistä pohjamutaa, että uudelleensyntyminen Faaraoksi on jälkeenpäin helposti ennustettavissa. ”En ymmärrä mä nopsaan, mut jälkikäteen kaikki mulle selviää”, kuten J.K. Paasikivi tapasi irvailla.

Belzeboogiella on edelleen bändille tunnusomaisia moderneja soundeja, mutta enemmän ajattomassa hengessä kuin aiemmilla tuotoksilla. Modernit soundit tekevät pari edellistä levyä sellaisiksi, että sopivaa fiilistä niiden kuuntelemiseksi on vaikea saavuttaa. Selkeää menomusaa, mutta menomusaksi tuppaa meiksillä kuitenkin valikoitumaan vähän helpommin omaksuttava kama. Tyyliin Aretha Franklin, Deep Purple ja Popeda.

Taustahälynä ei Cosmo Jones Beat Machinea pysty kuuntelemaan. Se vaatii keskittymistä. Välillä kuulee väitteitä ettei nykyisin tehdä hyvää eikä uutta rockmusiikkia. Väitetään rockmusiikin jopa kuolleen. Höpö höpö, sanon minä. Kyse on vain siitä, että asioista ei viitsitä ottaa selvää, vaikka se on helpompaa kuin koskaan. Tarjonta on tietenkin valtavaa, eli selvän ottaminen vaatii työtä. Vaikka Cosmo Jones Beat Machine oli itselleni jo vanhastaan tuttu, niin järkytyin Belzeboogien myötä silti siitä, miten hyvä se on. Uutta tehdään yhdistelemällä vanhaa. Turha tulla väittämään muuta.

Blues, gospel ja soul on perinteisesti parantavaa musiikkia. Mutta kun ne yhdistyvät jatsilla höystetyksi cosmojonesmaiseksi päällekäyväksi ja skitsofreniseksi tajunnanmyrskyksi, en uskalla suositella sitä lääkkeeksi ainakaan liian herkille mentaalitapauksille. Tämä on musiikkia niille, jotka uskaltavat sukeltaa itseytensä syövereihin.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s