Juuret, kirotut juuret. Ne ne meiksinkin Helsingistä pois toivat, herranen aika, jo 15 vuotta sitten ja niiden takia olen tänne kiinnisidottu. Toistakymmentä vuotta jouduin pähkäilemään oliko paluu kotiseudulle elämäni suurin virhe. Eihän täältä saatanan korvesta saanut kuin pätkätöitä, vaikka mitä yritti. Onneksi tilanne viimein muuttui, nyt voisin ruveta nauttimaan maalaiselämästä. Silti on välillä Helsinkiin ikävä. Ei siksi, että Hesarin pääkirjoituksessa kerrotaan maaseudun olevan vaarallinen ja väkivaltainen paikka. Hah. Eikä siksi, että haluan istua tuntitolkulla ruuhkabussissa arskan ja penan örinää kuunnellen. Mutta siksi, että ei tarvitsisi tehdä lumitöitä. Levykauppojakin siellä olisi.
Luojan kiitos, pohjoiskarjalainen kantribändi Huojuva Lato ei sorru uudella Rakkaus ja juuret -levyllään ”kyllä maalla on mukavaa” -lässytykseen, vaikka Suonna Konosen teksteistä idylliäkin löytyy. Levyä ensimmäistä kertaa pyörittäessäni vaimo kysyi onko tämä joku Freud Marx Engels & Jungin juttu. On tässä Pajukallio vierailemassa ja teksteistä löytyy pari freukkariviitettä (”vain kaikkien, eikä kenenkään oli laaja erämaa”). Omannäköistänsä musiikkia Rakkaus ja juuret kuitenkin on. Konosen ääni on huojuvan persoonallinen. Ei riittäisi Idolsiin, toimii kantrissa.
Levyllä on muutama mainio lainabiisi ja yksi teksti on Heli Laaksosen runo. Huvitti krediiteistä sen kohdalta löytyvä teksti: suom.san. Suonna Kononen. Muuten biisimateriaali on Konosen ja bändin omaa. Tekstit kertovat -yllätys yllätys- rakkaudesta, naisista ja maalaiselämästä. ”Rakkaus on sotaa, ainiaan. Välirauhan jälkeen keskitykseen joudutaan. Sitä häviää tai voittaa – ja kohta tapellaan taas uudestaan.” ”Antaa toisten ajaa sun kalliit kilometrit, mä oon aivan liian vanha sellaiseen bisnekseen. Jos vuosikerta kelpaa, tarjoon kierroksen, mut mun vanha leidi mua odottaa.” ”Nää oudot rajaseudut mua jollain tapaa rauhoittaa. Jos oon kotonani täällä, oon kotonani missä vaan.” Ei ehkä suurta runoutta, mutta täynnä tunnetta ja oikeaa elämää.
Levyn tekstipainotteisuudesta huolimatta pitää kehua myös bändi. Hemmetin letkeää ja tietenkin juurevaa soittoa. Musiikkia, joka uppoaa sekä kantripuristiin, että iskelmäjengiin. Musiikkia, jota voi soittaa rokkiluolassa ja päivätansseissa, ilman että kummankaan paikan, saati bändin, uskottavuus kärsii. Selkeitä hittibiisejä levyltä löytyy useita. Nimikappale, Syntymässä säikähtäneet, Lieksan tyttö ja Valtimon Seiska. Oikeastaan myös ne muut.
Hieno, liikuttava levy. Kantri on valkoisen miehen soulia ja Rakkaus ja juuret saa minut levollisen surumieliseksi. Se panee miettimään valintojani, tekemiäni tekoja ja elämääni yleensä. Aika harvasta levystä voi sanoa samaa.
Rajatapauksia - Punnitsematonta puhetta 