Sarcofagus – Cycle of life

On se päivä jota pelkäsin. Jouduin ottamaan blogikäsittelyyn Sarcofaguksen. Äänet päässäni käskivät. Olenhan horissut muistakin kotimaisista 80-luvun heavybändeistä. Tunnen lievää antipatiaa Kimmo Kuusniemeä kohtaan, koska hän teilasi aikanaan Soundissa yhden alan suosikkilevyistäni, Whitesnaken Ready an’ willingin. Nyt kuitenkin otin bändin debyytin, Cycle of lifen, uudelleenkuunteluun liki avoimin mielin, vailla ennakkoluuloja. Järkyttävää kyllä tämäkin levy löytyy hyllystäni kahdessa formaatissa. Poptori teki nääs jokunen vuosi sitten kulttuuriteon ja julkaisi sen, Envoy of deathin ja Moottorilinnut halpispainoksina. Orkkisvinyylit maksavat maltaita. Tai ainakin maksoivat; nythän niitä on taittu uudelleenjulkaista vinyylinäkin, joten ehkä hinnat ovat laskeneet.

Kunnianhimoa ei Sarcofagukselta puutu. Esim. käsittämättömän nimen omaava aloitusbiisi Subconscious penetrating on melkoista progevääntöä. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy raakoihin (lue = karmeisiin) soundeihin. Cycle of life jos mikä kaipaisi uusioversiota, Tarothan teki sellaisen ihan onnistuneesti Spell of ironin kanssa. Toinen huomio on se, että nyt soitetaan metallia. Siinä missä saman aikakauden Zero Nine ja vaikkapa Kassu Halonen väänsivät purplejytää, menee Sarcofagus Judas Priestin linjoilla. Eli ei bluesin groovea, vaan raakaa metallia. Meiksin makuun se ei käy, Zeppelin-Sabbath-Purple -miehiä kun olen. Tämä oli Kuusniemen tarkoitus, tehdä ensimmäinen suomalainen metallilevy. Tavallaan vähän häiritsee, että Cycle of lifen laulaja on Hannu Leidén, joka myöhemmin Havana Blacksin kanssa teki juuri sitä kulkevaa jytää, josta diggaan.

Mutta joo, toinen biisi Back to black ja liki koko loppulevy on yksinkertaisempaa menoa. Here I am ja Astral flyer ovat perusriffittelyä, ihan tehokasta sellaista. Sen jälkeen siirrytään ufomeininkiin A-puolen päättävällä kolmiosaisella sekoiluteoksella, jonka pääosassa lienee itse Esa Kotilainen. Ei siitä sen enempää. En tosin voi olla ajattelematta, että bändin pääjehu tosiaan dumasi sekä Whitesnaken että Scorpionsin. Oliko varaa, häh? B-puolen Feed mellä bändi vahingossa vääntää ihan kulkevaa rokettirollia ja Hermit on se pakollinen balladi. Muuten mennään A-puolen linjoilla ufoilua lukuunottamatta.

Mitä tästä nyt sanoisi. Edelläkävijä Sarcofagus genressään on, sitä ei voi eikä pidä kiistää. Miettiköön jokainen tykönään onko se hyvä vai huono juttu. Koska sekä Kuusniemi että Leidén ovat edelleen aktiivisia toimijoita musiikin parissa, jään tosiaan odottelemaan Cycle of lifen uudelleenlämmittelyä. Sikäli kun Leidén vielä laulaa? Kokemus ja näkemys on varmasti 30 vuodessa kasvanut, vaikka nuoruuden into lie pössytelty savuna ilmaan jo ajat sitten.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Sarcofagus – Cycle of life

  1. Pekka sanoo:

    Kuusniemi dumasi myös esim. Aerosmithin ”Night In The Rutsin” kannen, ei kuulemma sopinut hevilevyyn sellainen työmieskansi. Hevilevyyn? Levyn nimen nokkelasta sanaleikistä ei sitten maininnut mitään…Hyvä levy muuten, ihan liian aliarvostettu, toi Aerosmithin siis.

    • Mika sanoo:

      Niin, silloin joskus oli aika, jolloin Original Recordsin ilmoituksesta katsottiin mitkä bändit on listattu heavyosastoon ja ne sitten heavya olivat…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s