Nuorisopalatsi – Pyörre

Kuuntelin Nuorisopalatsin uuden albumin biisejä sitä mukaa kuin niitä tippui suoratoistopalveluihin. Debyyttialbumi Seitsemäs kuningaskunta tuli puskista, sitä ensimmäistä kertaa kuunnellessani pyyhin kyyneleitä silmistäni. Pyörteellä ei samaa yllätysmomenttia ollut, sitä kuuntelin rauhallisena, mutta tyytyväisenä. Bändi ei ole tehnyt pakonomaista suunnanmuutosta, mutta kaikki on nyt lite bättre.

Nuorisopalatsi on aikuisten miesten bändi. Siinä soittavat Alice in Wasteland -veteraanit kitaristi-laulaja Kari Smolander, basisti Mika Remes ja rumpali JP Rainio. Historiankirjoituksen mukaan Nuorisopalatsi oli olemassa jo ennen Alice in Wastelandia.

Nuorisopalatsi on sisäistänyt sen, että rockbiisin pitää herättää mielenkiinto ensimmäinen viiden sekunnin aikana. Liki kaikki Pyörteen biisit ovat sellaisia, jo alku osoittaa kappaleen tyylin ja tunnelman. Hyvä esimerkki tästä on levyn kaunein laulu, Remeksen säveltämä ja Smolanderin erittäin herkästi tulkitsema Ennen sotaa. Smolander ei ole maailman paras laulaja, mutta hän on paras tulkitsemaan Nuorisopalatsin biisejä. Onnistuneen taiteen ei tarvitse olla täydellistä.

Levyn avaava nimibiisi on liki jytää. Selkeä hittibiisi, melkein Black Sabbathia. Toinen Remeksen sävellyksistä, Paluu 80-luvulle, saattaa tekstiltään olla piikki meille, jotka aina kyseisestä vuosikymmenestä bändin kohdalla puhumme… Tai sitten se on tunnustus ja kunnianosoitus tuolle hienolle suomirockin nousun vuosikymmenelle. Biisi on iloinen, lopussa on yllättävä ja raju kitarasoolo.

Pelastutaan on häpeilemätöntä poppia ja grooveja riffejä, siinä on iskevä kertsi. Vauhdikkaassa Hymysi hyytyy -kappaleessa on tuhtia kitarointia, jytisevää bassoa ja jyräävät, kulkevat rummut. Smolander löytää äänestään todellisen rockvaihteen. Jo mainitsemani Ennen sotaa on levyn parhaimmistoa. Iloisesti alkava Mitä on olla nöyrä on jollain tapaa maailmasta vieraantuneen kuuloinen reipas rokki, Puhtaat tunteet 80-lukulaista melankoliaa ja Korttipeli – kolmas Remeksen sävellys – herkkä hituri hyvine kertosäkeineen.

Levyn yllättävin kappale on Viskaa se tuleen. Siinä yhdistyy taiteellinen syntikkapop ska-biittiin. Kommentoin biisiä Smolanderille sosiaalisessa mediassa, että tästä voi vanha kaarti närkästellä. ”Suomi on vapaa maa”, hän vastasi. ”Toistaiseksi.” Ei tästä kukaan närkästy, hyvästä biisistä. Se vain jossain määrin pomppaa esiin levyn muusta materiaalista. Toisaalta tuhdissa jytäbiisissä Huutaa tuuleen väijyy myös syntikkapopin henki.

Tekijät tuskin analyysiäni allekirjoittavat, mutta On pakko tietää kuulostaa Kotiteollisuudelta. Siinä on samanlaista venyttelevää surumielisyyttä kuin Kotiteollisuuden hienoimmissa biiseissä, tyttöjen biiseissä. Tässäkin on lopussa yllättävä kitarasoolo. Päätösbiisi Mutaa laaksossa kiteyttää albumin riffi- ja kitaravetoisuuden komeasti: Pyörre on täynnänsä hienoja riffejä ja likkejä.

Suurin osa biiseistä on kokonaan Smolanderin käsialaa. Hänellä on hitin taju, yhtään täytebiisiä ei levyllä ole. Smolander on myös tekstipainotteinen, sanomallinen lauluntekijä. Hän on ansiokkaasti avannut laulujensa taustoja bändin kotisivuilla. Noita analyysejä olisi mukava lukea myös kansivihkosta. Vähintään sanat pitäisi siitä löytyä, että kaltaiseni musiikkilähtöinen kuulija voisi niitä vaikka unettomina öinä tutkia. Ymmärrän taloudelliset realiteetit, narisen silti kansivihkon karuudesta. Taas. Kansikuva on kyllä hieno.

Pyörre on rujolla tavalla herkkää musiikkia. Nuorisopalatsilla on oma tyyli ja ääni. Se on keski-ikäisten musiikkia, mutta onneksi nykyaikana keski-ikäinenkin on nuori. Nuoruuttaan voi jatkaa hautaan asti. Meidän ei tarvitse edeltävien sukupolvien tapaan aikuistua.

Pyörre päättyy sanoihin olen valmis. Kyllä, Nuorisopalatsi on valmis. Sillä on homma hallussa, se on hyvän puolella. Pyörre on hieno levy, jota kannattaa kuunnella ajatuksella. En tiedä onko Nuorisopalatsi professionaalista musiikkia, mutta ainakin se on professoriaanista.