RuoTo on monitahoinen orkesteri, joka elää ja muuttuu, kuulostaen aina itseltään. Se on löytänyt itselleen ominaisen ja tunnistettavan monipuolisen ja persoonallisen tyylin, jonka sisään mahtuu runsaasti erilaista musiikkia.
RuoTon debyytti Metsänpeitto oli onnistunut harjoitelma. Sitä seurannut Talvenselkä omaperäistä folkrokkia proge-, jytä- ja Sielun Veljet -vaikuttein, ja edellinen albumi Alisessa salissa äärimmäisen rankkaa, Black Sabbathin viisi ensimmäistä albumia mieleen tuovaa kuin helvetin syövereistä möyryävää heavyriffailua. Päivännäkemättömät on taas erilainen. Silti siinä on samaa alkuvoimaa ja pohjoista hulluutta kuin edeltäjässään. Samaa herkkää voimaa ja ehkä pelottavuuttakin. Pohjoiseen tapaan, kansanperinteellisesti. Päivännäkemättömät on kuitenkin herkkä ja lämmin.
Pohjoinen ja pohjoisen luonto ovat RuoTon biisintekijälle ja kitaristille Ossi Oinas-Panumalle tärkeitä elementtejä. Kuten varmasti basisti Jyrki Pertulle ja rumpali Jari Vähkyrällekin, en sitä epäile. Päivännäkemättömät alkaa Panumajoen solinalla. Minulle RuoTon musiikki näyttäytyy samanlaisena Pohjois-Suomen tunnelmien kuvaajana kuin Samuli Paulaharju kirjailijana. Oinas-Panuman lähettämä yksityiskohtainen saatekirje kertoo levyn tekemisestä ja rakenteesta niin tarkasti, että sen voisi sellaisenaan painaa musiikkilehteeen. Valitettavasti sellaista musiikkilehteä, joka RuoTosta kirjoittaisi, ei enää ole.
On mielenkiintoista lukea kirjeestä Oinas-Panuman/bändin vaikutteista eri biisien kohdalla: Jolly Jumpers, Janne Westerlund, Liekki, 22-Pistepirkko, Calexico, Ennio Morricone, Simon & Garfunkel, Bo Diddley. Jopa oma suosikkilevyni Blue Öyster Cultilta tulee mainituksi, Fire of unknown origin. RuoTossa on myös selkeitä CMX-, Agents- ja ehkä myös Kauko Röyhkä -vaikutteita. Levyn kansikuva jatkaa RuoTon upeiden kansien linjaa, lapsuuskuvauksia Pohjois-Suomesta.
Päivännäkemättömät on suuri teos. Yhtenäinen, kokonaisvaltainen Suuri Teos. Se ei ole samanlainen päällekäyvän jytämusiikin klassikko kuin Alisessa salissa, mutta siinä on ihan sitä samaa alkuvoimaa. Kappaleet ovat kansanmusiikkimaisia, niissä on helisevää taidemusiikkia, groovea rajua rokkia, syvää poppia ja synkkää jynkytystä. Valon ja varjon vaihtelua, nyansseja ja mahtipontista paisuttelua löytyy. Laulajana Oinas-Panuma on juuri musiikkinsa kuuloinen: herkkä, kotikutoinen ja äärimmäisen aito. Hänellä on näkemys niin soittoonsa kuin lauluunsakin. Levyn soundit ovat upeat, omaperäiset. Etenkin kitarasoundi hivelee korviani.
Päivännäkemättömät on taas erilainen RuoTo-levy. Bändi ei jämähdä mihinkään, vaikka sen syvin olemus on ja pysyy. Se syvin olemus on rehellisyys. Tällaiselta kuulostaa musiikki, joka syntyy ilman markkinakoneistojen painetta, pohjoisesta luonnosta ammentaen, syvältä sydämestä ja vahvalla tunteella.
Rajatapauksia - Punnitsematonta puhetta 