Mitä kaltaiseni bluesiin, jytänderi-Berryyn ja pappaheavyyn jämähtänyt reliikki voi sanoa HXA:n albumista Smoke trails? En edes tiedä mitä genreä se edustaa. Alternative dancea ehkä. Näin minulle kerrottiin.
HXA esittää kunnianhimoista ja taiteellista tanssimusiikkia. Sen juuret juontavat kasarin syntikkapoppiin ja ysärin triphoppiin portisheadeineen ja massive attackeineen. Smoke trails on kuin suoraan suunnattu niille 90-luvun nuorille, jotka eivät ole jämähtäneet pelkkään nostalgiaan, vaan etsivät edelleen uutta musiikkia.
HXA on yhtä kuin Heikki Meriranta, jonka historiasta löytyy muun muassa juurevaa rokkia soittanut Slideshaker. Tarkkaavainen kuulija huomaa, että Smoke trailsilla kuuluu Merirannan menneisyys. Rootsit. HXA tekee laadukasta musiikkia, ja voin sanoa siitä samaa kuin sanon Portisheadista ja Massive Attackista: ymmärrän arvon, jossain määrin jopa diggaan, mutta niiden jälkeen sieluni huutaa Uriah Heepiä.
Smoke trailsin on julkaissut Humu Records, jonka olen oppinut pitämään modernia perinnemusiikkia ja ankaraa rock’n’rollia julkaisevana levy-yhtiönä. Sitä se toki on, mutta bluesin ja räminärokin lisäksi Humun katalogista löytyy jo nyt muun muassa Jonas and I:n iki-ihanaa kitarapoppia, joku iiriksen kipeää turbaduurimusiikkia, Anis Kiitun folkahtavaa taidepoppia ja jopa Aivokuolleiden räppiä. HXA on osa levy-yhtiön luonnollista jatkumoa ja kasvua.
Smoke trails on erinomaisen kuuloinen lp, siinä on upeat kannet ja uskokaa tai älkää: sen biisit ovat hyviä. Esimerkiksi Evil eyes olisi pelkillä perinnesoittimillakin esitettynä hieno kappale, ja Fountain of the hip voisi hyvin olla vaikka Jack Whiten käsialaa. Rainbow haze on kantria, johon yhdistetään heavya ja hitaahkoja reivibileitä, Quicksand on silkkaa taidepoppia ja Wild child of minessa kumarretaan ehkä Kraftwerkille. Tarkkaavainen kuulija löytää Smoke trailsilta paljon tuttuja elementtejä, vaikka tanssimusiikki ei sydäntä lähellä olisikaan. Kitarakin levyllä soi, paljonkin, se helpottaa meitä jämähtäneitä.
Kuten olen monesti sanonut, en ole kriitikko. Olen musadiggari. En halua kirjoittaa levyistä, joista en pidä. Smoke trailista voin kirjoittaa, koska pidän siitä. Se ei ole mielimusiikkiani, mutta löysin siitä paljon hyvää. Ehkä joskus taas kaivan Smoke trailsin hyllystäni, järjestän kalsarireivit ja tanssia rytkytän pää märkänä aamuun asti. Tai ainakin iltayhdeksään.
Rajatapauksia - Punnitsematonta puhetta 