Ärtyneenä ja verenpainetautisena keski-ikäisenä äijänä suhtaudun nihkeästi suositteluihin. Löydän kyllä itse musiikkini, tartte tulla neuvomaan! Yleensä jätänkin suosittelut huomioimatta, ja sitten kun joskus ”löydän” minulle aiemmin mainostetun bändin, tunnen itseni typeräksi: olisin ihan hyvin voinut uskoa mitä aiemmin sanottiin. Tällä kertaa sain vihjeen orkesterista nimeltä Raaka Hanu. Jätin suosiolla epäluuloni syrjään, ja otin trion tuoreen Yrittää uudelleen -levyn kuunteluun. Hyvä kun otin.
Raaka Hanun Yrittää uudelleen on melodista poppia ja grungea. Fernet Undergroundin tavoin myös Raaka Hanu onnistuu määrittelemään itsensä harvinaisen osuvasti: koko kansan säröpop-musiikkia. Sitä tämä on. Raaka Hanu on kaikessa arkipäiväisyydessään, sympaattisuudessaan ja jyräävyydessään Radio Suomen ohjelmavirtaan sopivaa rokkidiggareiden peruskauraa.
Raaka Hanu on grungen Popeda – bändin alkuaikojen malliin – ja myöhempien aikojen Ramones, se on virastogrungea. En tarkoita Raaka Hanun olevan A4-lomakemaista tylsyyttä, Yrittää uudelleen ei ole yhtään tylsä, vaan se on aikuisten työssäkäyvien tai työttömien ihmisten musiikkia, jossa puhutaan aikuisten asioista. Sellaista rockmusiikki nykyisin on. En ole järin tekstipainotteinen musiikin kuuntelija, mutta Raaka Hanun tutut, omakohtaiset ja arkipäiväiset tarinat miellyttivät sen verran, että kiinnitin niihin erikseen huomiota. Tekstit kertovat siitä maailmasta, jossa itsekin elän.
Popedan (Kauppalaulu) ja Ramonesin (esim. Sitten unohdin sen) lisäksi levyltä kuuluu luonnollisesti Nirvana (selkeimpänä esimerkkinä Hei poika), ja jopa metalli (ihastuttavan ysärikertsin omaava Ufo-laulu, Märkylii). Aloitusbiisi Luurangot kierrättää Jonna Tervomaata ja Weezer on luonnollisesti sitä mitä nimi sanoo. Orkesteri itse mainitsee vaikutteikseen Weezerin ja Nirvanan lisäksi Smashing Pumpkinsin ja Pixiesin. Virastogrungeksi Raaka Hanun tekee Osastopäällikön vapaapäivä (”nelin kontin munasillaan kusen ja oksennan, itseäni toteutan”) ja miksei myös aikamiespojan surullisesta seksielämästä kertova Näyttöpäätteen valossa (”mä en tyydytä kuin itseni, muhun tyydytään”). Kelvottomaan televisioviihteeseenkin bändi ottaa kantaa kappaleella Tempparit (”kun mä panin sitä, ajattelin sua”).
Raaka Hanu on äärimmäisen sympaattinen orkesteri. Siitä ei koskaan tule isoa nimeä, se on selkeästi keski-ikäisten, mutta henkisesti nuorten mukavien äijien harrastustoimintaa. Minulle tulee bändistä mieleen Mantelikala. Aika paljon musiikillisestikin, mutta etenkin ideologiselta pohjalta, ajatuksiltaan. Aikuiset, omillaan toimeentulevat ja ihan järkevät miehet tekevät rakastamaansa musiikkia, koska se on tärkeä osa heidän elämäänsä. Eivät he enää rokkitähteydestä haaveile, eivät ainakaan sex and drugs and rock’n’roll -tyylisestä elämästä. Aamuyöllä keikan jälkeen he köllähtävät ihan tyytyväisinä vaimon viereen nukkumaan, että jaksavat taas maanantaiaamuna raahustaa virastoon näyttöpäätettä tuijottamaan. Sillä tavalla rokkenrollia nykyisin eletään.
Rajatapauksia - Punnitsematonta puhetta 