Vesilinja – Myrskyn keskellä

Tammikuu on juuri sopiva aika kuunnella Vesilinja-nimistä bändiä. Vesilinja. Se tuo ikäiselleni tietenkin mieleen tv-sarjan Merilinja. Muistatte kyllä. Jos ette muuta, niin ainakin Aram Hatšaturjanin tunnusmusiikin ja James Onedinin pulisongit.

Vesilinjan uusin albumi Myrskyn keskellä on häpeilemättömän 70-lukulaista kehittyvää rockmusiikkia. Kuuntelin sen ensimmäistä kertaa autossa suoratoistosta ja jäin vähän hämilleni. Onko tämä joku pastissi, nuorison 70-lukularppausta? Ajattelin, että en taida levyä ostaa. Samalla reissulla sattui divarissa kuitenkin vastaan bändin edellinen albumi, poimin sen luonnollisesti pois. Sen kuunneltuani muutin mieleni ja tilasin tämän uudenkin. Myrskyn keskellä ei ole suoratoistosta kuunneltavaa autoilumusiikkia. Sitä kuunnellaan kotona, oikealta levyltä, mieluiten kynttilän valossa, lattialla risti-istunnassa. Minulla eivät tosin polvet enää risti-istuntaa kestä.

Myrskyn keskellä on sofistikoitunutta progressiivista rokkia. En tarkoita sofistikoitunutta moitteeksi, Vesilinja jatkaa 70-luvun taidokkaan kotimaisen progeilmaisun perinnettä erinomaisesti olematta pelkäämäni pastissi tai muu kunnianosoitus kenellekään. Vesilinjan kosketinsoittaja Niko Saarinen on tuttu Lasten Hautausmaasta, muut soittajat (Jussi Portaanpää, Antti Tuominen, Topias Ahola, Aake Salmi, Jukka Kuusela) ovat minulle tuntemattomia. Laulajia bändissä on useita (Salmi, Tuominen, Ahola), ja kyllä he hommansa hoitavat, vaikka kukaan heistä ei nouse bändin keulakuvaksi: Vesilinja on selkeästi soitto- ja sävellyspainotteinen orkesteri.Vaikka tällaisessa musiikissa laulu ei ole tärkein asia, olisi suosion kannalta parempi, jos orkesterissa olisi ankaran persoonallinen ja vahva solisti. Nyt laulu jää mietityistä teksteistä huolimatta lapsipuolen asemaan.

Myrskyn keskellä on kaunista ja selkeää musiikkia. Siinä soivat saksofoni, klarinetti ja huilu, ne ovat aina plussaa. Luonnollisesti huilu tuo mukaan jethro tullia, saksofoni piirpauketta ja jazzia. Nimenomaan juuri saksofoni sai minut höristämään korviani ja ottamaan orkesterin tarkempaan syyniin. Tasavallan Presidenttiä ei voi olla Vesilinjan kohdalla mainitsematta, kokonaisuutena siitä kuitenkin tulee eniten mieleen Tabula Rasa. Tabula Rasa ilman sen ylenmääräistä paatosta. Ehkä Vesilinja silti tai jopa kaipaisi Jukka Leppilammen kaltaisen vokalistin viimeiseksi silauksekseen.

Selkeydestä, jopa rauhallisuudesta huolimatta Vesilinja intoutuu monipolvisissa biiseissä välillä rokkaamaan kunnolla, kuten etäisesti Juice-kaikuja omaavassa Horisontissa ja komealla kitarasoololla varustetussa funkahtavassa Totuuden torvissa. Olen kuulevinani levyltä myös myöhempien aikojen Hassisen Kone -värähtelyjä.

Vesilinjan Myrskyn keskellä kruunasi kovan kotimaisen progevuoden 2022. Ammattimiesten musiikkia, joka olisi hyvin sopinut Love Recordsin katalogiin viisi vuosikymmentä sitten. Jos lapseni joskus kysyvät ”isä, millaista on kotimainen proge”, voin soittaa heille Myrskyn keskellä -lp:n. Niin hyvin Vesilinjalla on homma hallussa.

Advertisement

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s