Blessed Lunacy – Wreck of humankind

Termi amatööri tulee sanasta amare, joka tarkoittaa rakastajaa. Blessed Lunacy on malliesimerkki amatööriorkesterista sanan parhaassa merkityksessä: Blessed Lunacy rakastaa musiikkia. Se tekee vuodesta toiseen hiljakseen omaa musiikkiaan, ja julkaisee sitä kuluista piittaamatta pieteetillä tehdyillä videoilla ja tyylikkäillä kansilla varustetuilla äänilevyillä. Sama tahti jatkuu bändin uusimalla levyllä Wreck of humankind, joka on ITE-taidetta parhaimmillaan. Oulun Fab Four on muuttunut Viisikoksi, bändiin on Jyrki Pietikäisen, Hannu Heikkisen, Jere Klamin ja Jaakko Kujalan rinnalle tullut basistiksi Risto Väisäinen.

Osaamisen äärirajoilla liikkuminen toimii Blessed Lunacylla jälleen loistavasti. Bändin soittajat eivät ole opistomielessä huippuluokkaa, mutta ovat sitä rock’n’roll-mielessä. Biisit ovat paikoin hyvinkin koukeroisia, täynnä koukkuja ja yllätyksiä. Bändi ei pelkää käyttää erikoisia soittimia, mutta ei kikkaile niillä itsetarkoituksellisesti. Blessed Lunacy on omaperäisyydessään ja luovuudessaan kuin kovien rokkareiden Noitalinna Huraa.

Levyn introna toimiva instrumentaalibiisi Alien alkaa uruilla ja akustisella näppäilyllä, tunnelmaa luoden. Urut ovatkin taas oleellinen osa bändin soundia, ei pelkkä mauste. Psykedeelisin kitarakuvioin varustettu Heikkisen tekemä nimibiisi on selkeää ysäri-indietä. Kokonaisuus kuvastaa hyvin sitä, että Blessed Lunacy on 60-lukua, 70-lukua ja 90-lukua, mutta ei tippaakaan 80-lukua. Ilmeisesti kyseinen vuosikymmen on jättänyt soittajiin niin kovat traumat, että sen ajan henkeä vältellään viimeiseen asti. Soundiensa puolesta Blessed Lunacy on aina ollut ja on nytkin täysin iätön ja trendivapaa.

Pietikäisen Everything you do is wrong on etäisesti 22 Pistepirkoilta ja kenties Neil Youngilta kuulostava melankolinen pop. Vielä enemmän The kings of Hong Kongin aikaiselta Pistepirkoilta kuulostavat Klamin kappaleet Hey painter ja Disappointed. Edellinen on kevyesti surffaavin kitaroin varustettu usvailu ja levyn garagemaisinta materiaalia, kuulostaa oppikoulun konvabändiltä. Jälkimmäisen pirkkomaisuus tulee lähinnä P-K Keräseltä kuulostavan laulun takia. Pietikäisen komeasti riffittelevä reipas Swedish steel on nimestään huolimatta vain pikkuisen heavy, ja senkin pikkuisen sillä tavalla kuin heavy sen syntyaikoina ymmärrettiin. Enemmän biisissä on Stooges-vibaa. Klamin tekemä ja Pietikäisen laulama kova rock Universal masterplan jytää siihen malliin, että voidaan jo oikeasti puhua heavysta. Wreck of humankind on perusolemuksestaan huolimatta melko erilainen kuin bändin aiemmat levyt, Universal masterplan on eniten niiden kuuloinen.

Funkahtavan nykivällä Retired supermanilla vierailevat Pia Krogius viulussa, Pekka Äkäslompolo lap steel -kitarassa ja Oulu-skenen tulevaisuuden lupaus Benjami Pietikäinen huilussa. Heikkisen biisissä on sen kaikessa outoudessaan jopa hittipotentiaalia. Klamin rauhallisesti kasvavassa Sky high or under the seassa on jotain samaa kuin southern rockin suurissa biiseissä, toki Blessed Lunacyn huojuvalla ja horjuvalla tavalla. Väisäsen ja Pietikäisen hienon kertsin omaava Exitus on samalla tapaa kierosti Blessed Lunacyn näkemys boogierokista, stetsoneineen ja bootseineen. Klamin lyhyt ja tehokas rokki Thirst on yksinkertaisessa karuudessaan ihan levyn parhaimmistoa.

Blessed Lunacy osaa tiputella hauskoja vinkkejä ja kunnianosoituksia suuntaan jos toiseenkin, ja Pietikäisen Mountain preachista tulee väistämättä Mountain mieleen, muutenkin kuin nimestä. Varmasti tarkoituksella. Jälleen Pia Krogiuksen ja Benjami Pietikäisen kuorruttama Swedish steel (reprise) ei huuruisessa kelttimeiningissään musiikillisesti juuri liity ensimmäiseen Swedish steeliin, mutta on hyvä välipala ennen Pietikäisen ja Klamin pitkää ja moniosaista ja siten jopa progahtavaa päätösbiisiä Cycle. Se meinaa välillä yltyä suorastaan nykyaikaiseksi, mutta ei onneksi sentään.

Blessed Lunacy on nyt tehnyt kolme levyä, Wreck of humankindilla jo tiesin mitä odottaa. Mitään uutta ja yllättävää bändi ei ole lähtenyt tekemään, mutta silti Wreck of humankind on erilainen kuin edeltäjänsä. Bändi ei ole ammattimaistunut eikä yritä valtavirtaa mielistelemällä saada suosiota, vaan on entistä äkkiväärempää vääntöä ja jopa enemmän huojuvaa ja rämisevää kauneilla melodioilla silattua indierokkia kuin aiemmin. Wreck of humankind ei ole niin iskevä kuin edelliset levyt, sillä ei ehkä ole samanlaisia jopa radiokelpoisia iskusävelmiä kuin aiemmin, ja se vaatii useita kuunteluita kaikki salat paljastaakseen. Ei voi sanoa, että Blessed Lunacy olisi aikuistunut, koska aikuisia soittajat ovat olleet koko bändin olemassaolon ajan, mutta ei se ole vanhnentunutkaan. Blessed Lunacy tekee edelleen ajatonta, avointa ja lapsenomaisen viatonta kotikutoista musiikkia. Rockmusiikkia parhaimmillaan, siis.

Alkuun palatakseni: Blessed Lunacy rakastaa musiikkia, ja se näkyy jälleen kerran myös cd:n ulkoasun tyylikkyydessä. Wreck of humankind on pakattu Jere Klamin ja Timo Korhosen taiteilemana ja suunnitelemana upeaan digipackiin, jossa on informatiivinen kansivihko. Näin homma pitää tehdä, ajasta ja kustannuksista välittämättä. Rakkaudesta musiikkiin ja äänilevyihin.

Advertisement

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s