Katujen Äänet – Kaiken jälkeen

Aikuispunk. Katujen Äänet soittaa aikuispunkkia. Aikuispunk on erilaista kuin teinipunk.On, vaikka Katujen Äänissä on samaa energiaa kuin esimerkiksi Teini-Päässä ja Puhelinseksissä, ja vaikka se laulaa samoista asioista. Rakkaudesta ja elämän vaikeudesta.

Katujen Äänillä on vara soittaa aikuispunkkia, bändin jäsenet ovat jo kolmekymppisiä. Eivät vielä setiä, mutta aikuisia kuitenkin. Katujen Äänet on toistakymmentä vuotta vanha bändi, sen katalogista löytyy kaksi lp:tä ja juhlallinen nippu seiskoja. Tuorein julkaisu on viime vuonna ilmestynyt Kaiken jälkeen -lp. Minulta bändi on aiemmin mennyt ohi, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä tutustua hyvään musiikkiin.

Kuten olen monesti kertonut, olin liian nuori punkiksi ja ensimmäisen aallon punk on minulle lapsuuden musiikkia. Sen takia siitä tulee hyviä fiiliksiä. Rupesin kuuntelemaan punkkia tietoisesti ja tosissani vasta ankarimman heavyinnostukseni laajennuttua muuhunkin musiikkiin, eli 80-luvun puolivälissä. Toki ymmärsin Eppujen, Pellen, Hassisen Koneen ja Ratsian erinomaisuuden jo aiemmin, mutta genren merkittävyyden tajusin vasta rippikouluikäisenä. Katujen Äänten basisti Jaakko Salo kertoo bändin innoittajiksi muun muassa Wouden, Sensuurin ja Ratsian. Ei ihme, että meiksille kolisee.

Kaiken jälkeen alkaa ankaralla paahdolla ja tehokkaalla riffailulla, Joen toisella puolella on kuin levyn levyn teemojen esittely. Se on melodinen, melankolinen ja vauhdikas, kaihoisan nostalginen. Mieleeni tulee Nuorisopalatsi, vaikka Nuorisopalatsi voisi olla Katujen Äänten isä. Mitä jäljelle jää? jatkaa aloitusbiisin linjaa, Matkalla taas on vähemmän mollivoittoinen, ja kenties siksi woudemainen. Ikkunassa lainataan Lauri Viitaa, ja Viidan lainaaminen on aina erinomainen ratkaisu. 2020 on laulu sukupolvikokemuksesta, joka kosketti kaikkia ikäluokkia: ”Tänään meille radiossa kerrottiin ettei mikään enää palaa ennalleen, menot kalenterista yliviivataan ja me jäädään kotiin istumaan.”

Kaikesta bändin aikuisuudesta huolimatta B-puoli käynnistyy nostalgisella teinituskalla Syksy saapuu, silkalta 70-luvulta kuulostava Yksin ja hiljaa angstaa sitten taas aikuisten asioita. Levyn kaikissa biiseissä on hittipotentiaalia, mutta selkein iskusävelmä on tyylikkäästi riffaileva Nuori, viaton ja sekaisin kaikesta. Eikä meistäkään mitään tullut tuntuu itselleni niin omakohtaiselta, että epäilen miesluolassani olevan salakuuntelulaitteet. Pitkät jäähyväiset päättää levyn juhlallisen surullisesti ja kirjallisuusviittaus aina lämmittää kirjastonhoitajan mieltä.

Katujen Äänet on punkkia, uutta aaltoa, suomirokkia. Se on kuin vakavaa ramopoppia, se on nostattavalla tavalla melankolista ja sen tahtiin voi sekä pogota että riuduttaa itseään maailmantuskalla. Hyvät biisit, hyvää soittoa, hyvä meininki. Kaiken jälkeen on melankolinen, mutta silti toiveikas ja innostava. Suru, kaiho ja nostalgia ovat voimavaroja. Mitään uutta ja innovatiivista Katujen Äänet ei musiikkimaailmaan tuo, mutta perinnettä se jatkaa erinomaisesti. Katujen Äänten motto onkin ”se mikä toimi 70-80-luvuilla toimii vieläkin, paitsi Neuvostoliitto.” Mitäpä tuohon lisäämään. Paitsi sen, että eipä toimi Venäjäkään.

Katujen Ääniä kuunnellessa ikäiseni on hirmuisen vaikea ymmärtää tai muistaa miksi punk oli 45 vuotta sitten aikuisten mielestä niin kamalaa, metelöivää ja pelottavaa. Minulle punk ja Katujen Äänien Kaiken jälkeen on ihan vaan helevetin hyvää musiikkia, ei uskonto tai ideologia. Ville Miettisen sanoin: ”Katujen Äänet ei saa lopettaa.”

Advertisement

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s