Anonyymit addiktit, 119. istunto

-Hei Mika.

-Hei.

-Onko sinulla joku kriisi päällä?

-Häh?

-Seisot joka päivä levyhyllysi edessä ja mietit mitä sieltä vielä voisi poistaa.

-Ai se.

-Niin. Joskus aikanaan et poistanut hyllystäsi edes kaikkein typerimpiä levyjä, nyt näyttää poistoon lähtevän jo hyvääkin kamaa. James Gangia, Moody Bluesia, Robin Troweria, ihan hyviä kitararockbändejä. Jopa joku mustan musiikin levy näytti olevan poistopinossa.

-Niin. Kai minulla on nyt tällainen vaihe.

-Että vaihe. Kohta taas kiroat, että olisit just nyt halunnut kuunnella Justin Haywardia tai just sitä yhtä Tom Robinsonin levyä.

-En usko, en kiroa. Vaikka on niissä Haywardin levyissä pirun hienot kannet.

-Ja ihan hyviä ovat muutenkin.

-Ovat, mutta eivät loistavia. Olen kateellisena katsonut parin ystäväni täydellisiä kokoelmia, joista on kaikki keskinkertainen kama poistettu. Jäljellä on vain ja ainoastaan se tiukin ydin, heille tärkein musiikki.

-Pyrit itse samaan?

-En, enkä haluakaan, mutta vähän siihen suuntaan. Tässä iässä on pakko myöntää, että aikaa ei kannata tuhlata mihinkään keskinkertaiseen.

-Aiot siis koko loppuelämäsi kuunnella vain Beatlesia, Stonesia ja Hendrixiä?

-Erinomaista musiikkia tehdään koko ajan, vaikka sitä ei välttämättä radiosta kuule.

-Jos haluat pitää sen parhaan musiikin hyllyssäsi, niin minkä ihmeen takia harkitset jopa Portisheadin ja Massive Attackin poistamista? Nehän ovat tehneet kaikkien arvostamia huippulevyjä? Etkö muka pidä niistä?

-Jaa-a. Kyllä minä tavallaan pidän. Mutta niissä on jotain ärsyttävää.

-Mitä?

-Se moderni rytmikäsitys.

-Ja?

-Ne ovat älykkömusaa.

-Ja sinä et ole älykäs?

-En. Ne ovat semmoisia omissa fiksuus-sfääreissään liitelevien popsnobien märkiä unia ne levyt. Hienoja, taiteellisia ja angstisia. Niiden avulla on kiva dumata Deep Purplea ja Scorpionsia.

-Tulihan se sieltä! Olet taas lukenut somea ja sen takia jälleen kerran hehkut pyhää vihaa popsnobeja kohtaan.

-Kieltämättä olen taas hieman ärsyyntynyt siitä, että jengi sauhuaa musasta jota vihaa. Ei siitä mistä pitää.

-Ei taas tätä! Käymme tämän saman asia läpi puolen vuoden välein. Sinun ei aina tarvitse nostattaa verenpainettasi, kun joku haukkuu suosikkibändejäsi.

-Saan minä nostattaa, jos haluan.

-Vihaat popsnobeja ilmeisesti enemmän kuin mitään muuta?

-Popsnobien kanssa vihani ykköskohteesta taistelevat aika lailla samalla viivalla ekstro- ja introvertit.

-Ei lopu maailmasta vihattava, ei sinulta eikä popsnobeilta. Kai sinulla jotain iloisiakin asioita on mielessä?

-Joo! Kaimapoika Skattalta lähetti – ei nyt ihan yllättäen, mutta pyytämättä – sen kokoelmastani vielä puuttuneen Chess blues masters -sarjan levyn. Muddy Watersin.

-Siis se sarja, jossa on ne lievästi sanottuna taiteelliset kansikuvat? Ne isopäiset hahmot?

-Just se. Muddyn entinen omistaja Mika kertoi, että oli ostanut kyseisen levyn 80-luvun puolivälissä nykykatsannossa niinkin yllättävästä paikasta kuin Suomalainen kirjakauppa.

-Oho. Siellä on siis aina myyty muutakin kuin kirjoja.

-Jep. Nykyisin kirjoja taitaa jo olla vähemmän kuin sitä muuta kamaa. Levyjä ei valitettavasti enää näy.

-Hieno homma joka tapauksessa. Kuten olet aina sanononut: kaikki haluamasi levyt päätyvät haltuusi ennemmin tai myöhemmin.

-Jep. Eikä siinä vielä kaikki.

-Niin?

-Sain viimein ostettua Lea Lavenin debyyttialbumin Se jokin, vuodelta 1970. En ole koskaan aiemmin edes nähnyt sitä.

-Se oli varmasti ihan ilmainen.

-Aina on, jos pelkällä rahalla saa.

Advertisement

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s