Nuorisopalatsi – Peura

Nuorisopalatsi kuuluu bändeihin jotka eivät petä. Se on oman tunnistettavan tyylinsä löytänyt, ja vaikka se välillä tekee irtiottoja itselleen ominaisesta kitararokista, ovat sen biisit aina hyviä. Nyt orkesterilta on ilmestynyt uusi albumi Peura, heidän kolmantensa. Siltä löytyy muun muassa biisi Ottakaa mut kyytiin, joka yllättäisi, jos se ei olisi jo ennestään tuttu. Siinä on nimittäin discopoljento. Silti se kuulostaa vain ja ainoastaan Nuorisopalatsilta.

Kun ensimmäistä kertaa kuuntelin Nuorisopalatsia lähes neljä vuotta sitten Sumasta tekemäni sokko-ostoksen ansiosta, tuntui kuin olisin palannut kotiin. Bändin musiikki oli ajoittaisesta synkkyydestään ja vakavuudestaan huolimatta sydämellistä ja lämmintä, hieman nostalgista kovaa rokkia. Se oli kuin lapsuuden kesä, silti nykyaikaa. Etenkin teksteiltään. Tunne ei ole muuttunut. Nuorisopalatsin kaikki julkaisut ovat aiheuttaneet saman fiiliksen, ja sen saman tekee Peura, joka on kenties heidän paras albuminsa.

Bändin laulaja-kitaristi ja useimpien biisien tekijä Kari Smolander on paitsi loistava biisinikkari, myös laulajana erinomainen. Ei hän mikään Caruso ole, mutta nimenomaan hänen hieman harjaantumaton lauluäänensä yhdessä monipuolisen kitarointinsa ohella bändin tunnistettavuutta. Tämä yhtään basisti Mika Remestä ja rumpali JP Rainiota aliarvoimatta: laulaja on meille tasamaan tallaajille kuitenkin se, johon huomio eniten kiinnittyy. Remes on säveltänyt kaksi levyn biiseistä, ilahduttavan melodiset Umpihankeen ja Luopuminen. Lisäksi hän on tekijänä myös discobiisissä.

Olen kirjoittanut Nuorisopalatsista jo useasti. Debyytistä Seitsemäs kuningaskunta, Pyörteestä ja digi-ep:stä Me kaikki muututaan. Periaatteessa Peuran arvosteluksi riittäisi, että ”Nuorisopalatsilta on ilmestynyt uusi levy”, mutta se ei kertoisi kaikkea. Smolander on edelleen nero tekemään iskeviä rokinrenkutuksia, taannoin vertasin jotain hänen biisiään jopa Andy McCoyn kädenjälkeen. Heti albumin avausraita Sivullinen todistaa sanomani. Peuralla on kuitenkin ja onneksi perinteisten Nuorisopalatsi-biisien lisäksi niitä irtiottoja. Esimerkiksi suorastaan heavyriffein junnaava Kone joka kulkee, voimahituri Balladi miesten, hetkittäin jopa Kolmannen Naisen mieleen tuova Syysprinssi, positiivinen pop Talviuni ja tietysti alussa mainitsemani Ottakaa mut kyytiin, joka luonnollisesti vertautuu Juicen Nenästä verta, sielusta kultaa -biisiin. Ehkä tosin vain omassa päässäni.

Liki puolet Peurasta on ”uudenlaista” Nuorisopalatsia. Vaikka bändi on vanha, heidän musiikkinsa kehittyy. Nuorisopalatsi on kasvanut ja muuttunut, menettämättä mitään entisestä itsestään. Homma on entistä paremmin kasassa ja monipuolisuudestaan huolimatta Peura on tasapainoinen, tyytyväisten miesten levy. Tyytyväisten, mutta vakavien, huolestuneiden ja melankolisten miesten. Peurassa on lämpöä läpi kyynelten.

Nuorisopalatsin muusikot ovat vahvasti keski-ikäisiä. Keski-ikäisyys ei enää vuosikymmeniin ole ollut rock’n’rollisssa kirosana, keski-ikä on uusi alle kolmekymmentä. Se nyt vain on niin, että me keski-ikäiset emme ole menettäneet kiinnostustamme kovaan kitararokkiin iän karttuessa. Olemme eläneet ja hengittäneet sitä lapsesta asti, emme me vanhetessamme rupea huonoa musiikkia kuuntelemaan. Eivätkä soittajat soittamaan.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s