Kolmisormi Kosonen & Opetuslapset – Matka outoon maahan

Syvää itälää. Sitä Kolmisormi Kosonen & Opetuslapset omien sanojensa mukaan soittaa. Termi periytyy jo kaukaa, soittajien aiemmista bändiviritelmistä. 80-luvulla Parikkala-Rautjärvi -akselilla southern rock oli kova juttu, varmaan muuallakin.

Kolmisormi Kosonen & Opetuslapsien toinen kitaristi Riku Hannonen kertoo bändin historian ulottuvan aina 70-luvulle asti, jolloin kitaristi-laulaja ja biisintekijä Tuomo Kosonen veljensä Pasin ja Ari Sinkkosen kanssa perusti bändin nimeltä Entinen. 80-luvulla mukaan tuli Hannonen basistiksi, myöhemmin hänen tilalleen Jari Silvennoinen. Orkesterin toiminta kuitenkin hiipui vuosikymmenen loppupuolella. 90-luvulla Kosonen ja Hannonen perustivat bändin nimeltä Höyhensaari, ja mukaan tulivat nykyisin Ghost Ship Navigatorsista tutut Timo Sorsa ja Jope Kontiokorpi, sekä muun muassa Ajospään Hi-Fistä tuttu Mikko Karjalainen. Noihin aikoihin Kososelle sattui työtapaturma, jonka seurauksen hänen otelautakätensä keskisormi loukkaantui pysyvästi. Hän joutui opettelemaan uuden soittotyylin, yhdenlainen Django Reinhardt tai Tony Iommi on siis hän… Mitä vain voi tehdä, jos intoa ja sisua riittää.

Höyhensaari toimi vuoden verran. Kolmisormi Kosonen ja Opetuslapset syntyi hitusen myöhemmin, eli 2020-luvun alussa, Kososen ja Silvennoisen perustamana. Mukaan tuli myös Hannonen, tällä kertaa kitaristiksi, ja rumpaliksi nuorempaa sukupolvea edustava Mika Laukkanen. Bändin ohjelmistossa ja levyllä on uusien biisen lisäksi mukana sekä Entisen että Höyhensaaren tuotantoa.

Kolmisormi Kosonen & Opetuslapsilta on nyt ilmestynyt debyyttialbumi Matka outoon maahan ja se on perinteistä rockmusiikkia. Se on southern rock -diggareiden suomirokkia, se on rankkaa riffirokkia, siinä soi Popedan kulta-aika ja Kolmas Nainen. Bändillä on hallussa tekniikka, tyyli ja perinne. Keski-ikäiset ukot eivät yritä olla trendikkäitä, vaan tuuttaavat menemään sitä ominta musiikkiaan, sitä jota treenikämpillä kautta koko maailman on veivattu jo vähintään viisi vuosikymmentä. Kolmisormi Kosonen opetuslapsineen soittaa kuin juuri minulle täsmäsuunnattua musiikkia, eli koskaan sitä ei tulla Flow-festivaaleille kutsumaan.

Matka outoon maahan on omakustanne, hellyttävän kotikutoinen paketti. ”Enemmän se on demo”, sanoo Hannonen. Levyn on tuottanut Kosonen itse ja selkeästi autotalli-pohjalta mennään. Ulkopuolinen piiskuri olisi bändeille aina paikallaan, mutta hyvältä levy näinkin kuulostaa: perusrokkia on turha liikaa hieroa. Olen laiskuuttani missannut bändin keikat, mutta Hannosen mukaan soitto on nykyisin entistä tiukempaa.

Levyn avaava Outo maa käynnistuu Dr. Feelgood -henkisellä riffillä, ja kertoo sillä heti mistä bändissä on kyse. Eteenpäin, Tää on autiomaa ja Liika tieto on pahasta kuulostavat soittajien melkoisesta keski-iästä huolimatta nuoruutensa hurjia päiviä elävältä Popedalta. Lynyrd Skynyrd soi biiseissä myös, kuten soi kautta koko levyn. Myös selkeitä The Allman Brothers -hetkiä levyltä löytyy, jopa vanha ZZ Top kuuluu. Tuomo Kosonen ei ole Pate Mustajärvi eikä Ronnie Van Zant, voin vain kuvitella miltä levy kuulostaisi, jos olisi.

Levyn sinisimmät biisit ovat hieman liian pitkä Lepakoita kellotapulissa ja jo melko syvälle bluesiin sukeltavat syvän itälän rokit Askel kerrallaan, Pitkä matka parempaan ja synkän ripeä Sattuman silmä. Sen kummemmin bändin musaa ja biisejä on turha analysoida, se on sitä mitä sen pitää olla, kun miehet soittavat sitä musiikkia, joka heiltä lähtee sielusta ja selkärangasta. Minulle tulee musiikista mukava 80-lukulainen fiilis, vaikka bändin vaikutteet ovat selkeästi 70-luvulta.

Matka outoon maahan on sopivaa ja sopivan keskitempoista musiikkia meille jo nuorina nykyisin classic rockiksi kutsutusta kamasta innostuneille keskivartalolihaville keski-ikäisille miehille. Se on kuin kurkistus aikaan, jolloin kaikki vanhakin musiikki oli uutta, Lynyrd Skynyrd ja The Rolling Stones yhtä tuoretta kuin Sielun Veljet ja Peer Günt.

Vaikka puolet levyn biiseistä on vanhaa perua, on bändin tai bändien olemus pysynyt 40 vuotta niin samana, että en osaa sanoa mitkä niistä ovat uusia ja mitkä vanhoja. Mitä sitä turhaan tyyliä muuttamaan, kun homma kerran on aina ollut hallussa. Erikoisuuden tavoittelu ja vaikea musiikki ovat nuorempia varten. Kuulemma soittaminen on nykyään vielä mukavampaa kuin nuorena, koska ei ole mitään menetettävää…

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s