Suonna Kononen – Tie päättyy meren rannalle

Kesäloman viimeinen viikonloppu. Se ei haittaa, ensi viikolla aloitan vuorotteluvapaan. Yksi loman ja vapaan tavoitteistani on opetella uudelleen lukemaan. Lukemaan ilokseni. Joskus harvoin jotain lukiessani lähinnä mietin, että voisiko tätä vinkata asiakkaille tai ottaa lukupiirin kirjaksi. Olen harjoitellut lukemista vanhoilla tutuilla, hyväksi havaitsemillani kirjoilla. Luin kolme Hannu Vuorion romaania, ja uutena Jarkko Sipilän viimeiseksi jääneen jännärin. Sotahistoriaakin olen pitkästä aikaa hyllystäni kaivellut. Ehkä tämä tästä.

Yksi lukuintoani palauttavista kirjoista on Suonna Konosen esikoisromaani Tie päättyy meren rannalle. Huojuva Lato -diggarina ja jonkinlaista Konos-kokoelmaa keräävänä hommasin tietenkin kirjan itselleni. Hieman varauksella siihen silti tartuin. Miten käy toimittajalta ja laulun- sekä tietokirjojentekijältä romaani? Onnistuuko lyhyen tekstin mieheltä pitemmän juonen kuljetus, lukijan mielenkiinnon säilyttäminen liki 400 sivun verran?

Hyvin onnistuu. Tie päättyy meren rannalle muistuttaa hieman Sami Lopakan Marras– ja Jouni Hynysen Kadonnutta tavaraa etsimässä -romaaneja, tosin ilman ylenmääräistä örveltämistä. Kaikki tieromaanit muistuttavat pakosti toisiaan. Tie päättyy meren rannalle -kirjan päähenkilö Johan kaverinsa Samin kanssa ovat kuin Lampaansyöjien Sepe ja Valtteri nykyaikaan siirrettynä, sen verran hersyvää heidän dialoginsa parhaimmillaan on, ja matkan reittikin on samantapainen. Kirjan dialogi lienee saanut alkunsa tuhansista keikkapakussa istutuista kilometreistä, aikaa on tapettu keksimällä mitä oudoimpia tarinoita ja valheita. Tällaisesta keikkabussikulttuurista on hyvä esimerkki Zombie ja Kummitusjuna -elokuvan kohtauksessa, jossa Mato Valtonen ja Sakke Järvenpää kertovat edesmenneistä bändikavereistaan David Lee Suhosesta ja Lipposen Jimistä.

Tie päättyy meren rannalle on kirja meille musiikkinörteille. Möhiksille. Siihen on juonen kärsimättä sisällytetty valtavasti sitä tarpeetonta musiikkitriviaa ja -snobbailua, joka meille äänilevyaddikteille on henki ja elämä. Juuri sitä luennointia, jolla kyllästytämme lapsemme, puolisomme ja työtoverimme vuosikymmenestä toiseen. Huomaamme kyllästyneet katseet ja puolisalatun huokailun, mutta jatkamme silti. En ole kirjailijan tai hänen päähenkilönsä Johanin kaltainen proge-entuasisti, mutta paljon hyllystäni löytyviä levyjä kirjassa mainitaan, niitä lukemisen taustamusiikkina kuuntelin. Älkääkä peljästykö, kirjassa puhutaan muustakin musiikista kuin progressiivisesta.

Vaikka Tie päättyy meren rannalle on kirja muusikoista, on se pelottavan omakohtainen kaikille meille ammattiimme väsyneille, elämänmuutoksesta haikaileville keski-ikäisille kehäraakeille. Uskaltaisinko tehdä saman kuin Johan? Voisinko ottaa irtioton kaikesta, pystyisinkö tekemään loppuelämäni jotain ihan muuta kuin nyt? Tuskin, en voi kuvitellakaan Johanin tavoin luopuvani levykokoelmastani. Nick Hornbyn Uskollisessa äänentoistossa levykeräilijän pettynyt vaimo sanoo miehensä kokoelmasta, että se on kai paras saavutus, mihin hän koskaan on yltänyt. Näin se käy, minullakin. Lapset ovat tietenkin suurta levykokoelmaa parempi saavutus, mutta lapsia ei pyydetä, tehdä tai osteta. Lapset saadaan.

Tie päättyy meren rannalle on hyvä kirja. Sen kertoo jo se, että luin sen loppuun muutamassa päivässä: jos kirja ei heti kiinnosta, jätän sen kesken. Tie päättyy meren rannalle on helppoa luettavaa. Sen sanomaa ei tarvitse etsiä rivien väleistä, se on täynnä hiljaista, hieman surumielistä huumoria. Sen voivat lukea muutkin kuin möhikset, sen käsittelemät teemat ovat universaaleja. Vanheneminen, sairaudet, erot, uudet rakkaudet, ystävyys, kuolema. Someväsymys. Nykyaikaa hyvin kuvaava kohtaus on Samin fantasioima tragikomedia puolisonsa maaniseen somettamiseen kyllästyneestä miehestä. Tunsin piston sydämessäni.

Suonna Kononen on ammattimies kaikissa tekemisissään. Hän on tehnyt kirjalleen jopa ääniraidan, se löytyy Huojuvan Ladon tuoreimmalta levyltä Utopia, Texas. Konosella on opettajan sielu, hän on piilottanut romaaniinsa paljon muutakin kuin musiikkitietoa. Muun muassa aluepolitiikkaa, maantietoa ja suvaitsevaisuutta. Nyt kun kirjailija on saanut luultavasti pitkään muhineen tarinansa kaikkine anekdootteineen, nippelitietoineen ja teeseineen ensiromaanissaan kerrottua, odotan mielenkiinnolla seuraavaa.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista, Lukemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s