Mara Balls – Maranormaali ilmiö

Mara Ballsin uusin levy Maranormaali ilmiö ei ensimmäisellä kuuntelulla ollut samanlainen tajunnanräjäyttäjä kuin bändin kaksi ensimmäistä, täystyrmäyksen aiheuttanutta albumia. Ei tietenkään. Vuorten taa, Elävä kivi ja Ratina live ’18 ovat semmoista äänivallia ja jyräystä, että sen päällekäyvämmäksi ei pääse. Maranormaalilla ilmiöllä on raskaan jyräyksen lisäksi mukaan tullut kevyempää kamaa. En sano herkempää, koska herkkää Mara Ballsin jyräys on ollut jo aiemmillakin levyillä.

Kun mietiskelin tätä asiaa sosiaalisessa mediassa, itse Maria Mattila osallistui keskusteluun:
”Pari viikkoa sitten laskin vesiliukumäkeä jonka nimi oli Bläck Hole. Kokonaan musta putki, pelkkä pimeys, veden ääni ja kontrollin täydellinen puuttuminen. Eka lasku oli ihan tajunnanpirstaloiva trippi. Toka kerta oli ehkä 20% siitä ja kolmannella laskulla en tuntenu juuri mitään. Se oli raadollista, mutta pakko hyväksyä. Piti keksiä uusi seikkailu. Samalla lailla luovana tekijänä joutuu ja saa ettii koko ajan uusia kiviä joita kääntää ja joista ammentaa. Me ei päästä ikinä taaksepäin. Mutta jollekin tää on ehkä se eka mara-levy ja bläck hole!”

Juuri näin! Mara Balls on rohkeasti aloittanut uuden seikkailun, vanhaa unohtamatta. Meille vanhoille faneille tämä on uuden alku, uudet kuulijat kokevat todennäköisesti samanlaisen herätyksen kuin minä ensin Jukka & Jytämimmien ja sitten Vuorten taa -levyn kanssa. Mara Ballsin kokoonapano – puhun siis Mara Ballsista bändinä – on pysynyt samana koko levytysuran ajan. Se on hieno asia, se edustaa jatkuvuutta. Bändi on välillä viettänyt hiljaiseloa, pakostakin, mutta nyt rokki raikaa taas.

Maranormaalin ilmiön a-puoli on sellaista jytää ja jyrää, josta Blue Cheerkin olisi ylpeä. Siihen on aiempaan verrattuna tullut lisää melodiaa, lisää rakkautta ja boogieta. Aloitusbiisistä Ainoa oikea tulee luultavasti vuoden 2022 soundtrack juuri minulle. Se on rakkauslaulu, mutta perinteisellä Mara Balls -soundilla. A-puoli jatkaa enimmäkseen äänekkäällä linjalla, Valo voittaa pimeän on pieni enne tulevasta. B-puolella alkaa se uusi seikkailu. Pitkin linnunrataa on kaunis, upealla kitarasoololla varustettu herkkis, joka päättyy huikeaan vauhtiin ja nousuun. Isästä kertova Pieni suuri Tellus-planeetta on tällaiselle kahden lapsen isälle mahtava tarina. Levyn krediiteissä lukee ”kitarafillit: isä”. Ihammahtavaa sekin! Kaunis Hiljaa on nimensä veroinen kappale, levyn rauhallisin. Se vertautuu jossain määrin neljän vuoden takaiseen Maailma palaa -seiskatuumaiseen. Levyn päätöskappale Yksi laulu on kuin jatkumoa biiseille Elävä kivi ja Jossain kaukana, mutta nyt ihan oikeana sävellyksenä ja lauluna, entistä kauniimmin. Se on täysin ajaton klassikko, joka niputtaa Maranormaalin ilmiön täydellisesti pakettiin.

Ensikuuntelun hämmennys vaihtui äkkiä ihastukseksi. Mara Balls on bändinä ja luultavasti artistinakin löytänyt itsensä menettämättä mitään aiemmasta itsestään. Bändin musiikissa on aiemminkin ollut runsaasti sävyjä, valon ja varjon vaihtelua, vaikka niitä on peitelty äänivallin taa. Nyt ei peitellä, nyt niistä sävyistä ollaan selkeästi ylpeitä

Luulen, että ajan myötä Maranormaalista ilmiöstä tulee juuri se Mara Balls -levy, joka eniten soittimessani pyörii.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s