The Mike Bell Cartel – Cartel & I

The Mike Bell Cartel on aikamatka. Se on kuin britti-invaasion ansiosta maansa omasta rock’n’roll-kulttuurista innostunut amerikkalainen bändi 1960-luvulta. Bändin debyyttialbumi The Cartel & I vie sille vuosikymmenelle, jolla rockmusiikki oli innovatiivisimmillaan, niin studioissa kuin autotalleissa ja koulujen konventeissakin. Silloin kaikki oli uutta.

The Mike Bell Cartel on suomalainen bändi, vaikkei siltä kuulostakaan. Laulaja-kitaristi ja päällimmäinen biisintekijä Mike Bell on siviilinimeltään Miikka Siira, ja toinen kitaristi on kaikille tuttu Pekka Laine. Laineen mukanaolo on aina laadun, osaamisen ja tyylikkyyden tae. Tässä bändissä Laine on omimmalla alueellaan, hän melkein jopa hymyilee takakannen kuvassa. Muut kartellilaiset ovat urkuri Samuel Abaijón, rumpali Ville Särmä ja Kissasta tuttu basisti Ari-Pekka Heinonen.

The Cartel & I -lp vie kuulijansa USAn länsirannikolle. Ei hippiharhoihin, vaan Nuggets-kokoelman garagefiiliksiin, folkrockin heliseviin kitaroihin ja biisikeskeiseen esipsykedeliaan. Bändin esikuvat kuuluvat selvästi, mutta niitä on vaikea paikallistaa. Esimerkiksi Summer’s gonen lähde pitäisi tietää, mutta en saa mieleeni. Singlebiisi Wait! on velkaa The Byrdsille, Million yearsin ja Shadowin surinakitarat ovat silkkaa The Electric Prunesia. Syvimpänä kumarruksena levy päättyy Bo Diddley -kompilla varustettuun Black catiin.

The Cartel & I -levyä ei kuitenkaan kannata kuunnella vaikutteita bongaten, vaan hyvistä biiseistä, upeasta soitosta ja hyvästä meiningistä nauttien. Bändin iloisestakin remellyksestä kuuluu surumielisyys, valon ja varjon taju. Farfisa-urut ovat oleellinen osa pistepirkkomaista autotallisoundia, kaikesta kuuluu syvä ymmärräys länsimaisen populaarimusiikin historiasta.

Tällaista musiikkia on tehty aina, Suomessakin. Yhtenä tuoreena esimerkkinä Sky Dee & The Demons. Tällaista musiikkia tekevät ne, joille musiikki on elämä. Tätä pidettäneen pyhäinhäväistyksenä kummassakin päädyssä, mutta tavallaan The Mike Bell Cartel on kuin Ghost. Bändit tekevät omaa musaa, historiaa kunnioittaen. Kunniaa tehdään siten, että välillä kaltaiseni keskivertokuulijakin huomaa kenelle kumarretaan, useimmiten vaikutteet on poimittu niin ovelasti, että tarkempi paikallistaminen ei onnistu. The Mike Bell Cartel kumartaa kunnioittavasti, ei pirullisesti virnuillen. Ghostista en ole varma.

1960-luku, lievä psykedelia, melankolia. Farfisa, surinakitara ja syvällinen historian ymmärrys. Loistavat biisit ja soitto. Niistä on The Mike Bell Cartel tehty. Jos joskus rupean levyjen keräilijäksi – en tietenkään sitä ole – rupean keräämään 60-luvun rämisevää garagerokkia. Niin hyvä mieli tällaisesta aina tulee. Toisaalta pääsen helpommalla, kun ryhdyn The Mike Bell Cartel -keräilijäksi. Se on koonnut yhteen alan parhaat piirteet.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s