Micke Björklöf & BlueStrip – Whole ’nutha thang

Micke Björklöf & BlueStripin uusin levy ilmestyi jo vuonna 2007. Whole ’nutha thang julkaistiin ensimmäisen kerran tuolloin, mutta se jäi perin vähälle huomiolle levy-yhtiön ongelmien takia. Nyt, BlueStrip -orkesterin 30-vuotisjuhlan kunniaksi, saksalainen Ruf Records julkaisi levyn uudelleen. Kelpaa kyllä! Meininki on näin 14 vuotta myöhemmin edelleen tuoretta. Whole ’nutha thang voisi hyvinkin olla seuraaja Micke & Lefty feat. Chefin viimevuotislle Let the fire lead –levylle.

Micke Björklöf ja hänen orkesterinsa ovat jääneet suurelle yleisölle liian vähälle huomiolle. Omassa blueskuplassani olen viimeistään Let the fire leadin -levyn myötä huomannut Björklöfin olevan Esa Kuloniemen, Jo’ Buddyn ja Ilkka Helanderin kaltainen suomirootsin mestari.

Whole ’nutha thang on nykyisen elämänmenon näkökulmasta ehkä vanha, mutta tuore se silti on. Tällainen musiikki ei vanhene. Hieman ensikuuntelulla hämmennyin, koska aloitusbiisi Hard for a woman, hard for a man on sitä, jota kutsun iskelmäbluesiksi. Komea sävellys ja etenkin Lefty Leppäsen kitarointi vie kuitenkin mukanaan, hiljentää sisäisen bluesnatsini. Blues on myös tätä, ja saa tätä olla. Kun Björklöf vielä laulaa erittäin komeasti, en viitsi valittaa. Tai en edes voi, koska kuuntelukertojen myötä olen valmis pitämään Hard for a woman, hard for a mania levyn parhaimpiin kuuluvana biisinä. Jostain syystä olen jättänyt Björklöfin laulun aiemmin riittävästi huomioimatta, mutta jo tämä biisi todistaa, että hän on loistava laulaja!

Jungle cat menee juurille. Hooker-boogieen, slidemestareihin ja Lena Lindroosin (mm. Lena & The Slide Brothers) taustalaulujen ansiosta jopa gospeliin. Geraint Watkinsin (mm. Paul McCartney, Nick Lowe, Dave Edmunds, Status Quo) Hammond maustaa biisin hienosti, Leppäsen kitarointi on aina upeaa. Levyn kaikki biisit ovat joko Leppäsen tai Seppo Nuolikosken käsialaa. Hyvin he ovat vuosikymmenien mittaan alan tyylisuunnat omaksuneet, ja niitä onnistuneesti nyt yhdistelevät. Esimerkiksi Extreme on periaatteessa perusblues, mutta poikkeaa välillä ihan jatsiksi.

Whatever your name on herkkä pianoballadi, jonka Leppäsen slide kruunaa. Hieman siitä kuitenkin jää sellaista fiilistä, että yritetäänkö tässä kalastella mummojenkin suosiota. Back to my room on reippaampaa menoa, kuin Stevie Ray Vaughan esittämässä jump bluesia. Leppäsen kitarointi on ihanaa ja Timo Roiko-Jokelan vibrafoni tuo mukaan viehättävää viihdejazz-fiilistä. I fell from the tree (when I saw Robert Johnson pass me by) on levyn erikoisin biisi, joka voisi löytyä vaikka Elvis Costellon levyltä. Liekö tuottaja Neil Brockbankin mukanaololla jotain tekemistä biisistä välittyneen fiiliksen kanssa. Grapesugar love on funkahtavaa soulia puhaltimineen. Lindroos kohottaa biisin juuri sellaisiin korkeuksiin, johon soulin pitää nousta. Mainittakoon vielä, että levyllä mukana olevat puhallinsoittjat Matt Holland ja Martin Winning ovat soittaneet muun muassa nyt jo ikävästi höperöityneen Van Morrisonin bändissä.

It’s been so long on kantrivälipala, viehättävä sellainen, komeine urkuineen. Walking ’round the house heittää jump-vaihteen silmään ja on erinomaisen kulkeva reippailu. Girl of my favourite song menee suosikkilistani kärkeen, se on Otis Reddingiä Motown-poljennolla. Levyn päättää sen ”vaikein” biisi, Silver moon. Jossain määrin se vertautuu I fell down from the treehen, vaikka on innostavassa monotonisuudessaan enemmän blues ja roots. Vaikeudestaan huolimatta se on onnistunut päätösbiisi ja jättää sopivan hämmentyneeksi. Nälkäiseksi.

Whole ’nutha thang pyörii kokonaisuutena monelaisen afroamerikkalaislähtöisen juurimusan ympärillä. Sen musan ympärillä tämä jengi on aina pyörinyt. Levyn arvosteleminen on sen historian takia vaikeaa, koksa kyse on uusintajulkaisusta. Pitäisikö tätä verrata loistavaan Let the fire leadiin vai eikö pitäisi? Merkillepantavaa on, että vaikka Whole ’nutha thang on jo pitkälti toistakymmentä vuotta vanha, on se hengeltään sitä samaa kuin viimevuotiset Let the fire lead ja Lefty Leppäsen soololevy Pikainen tusina: elämäniloista, hyväfiiliksistä juurimusiikkia.

Björklöfin klaani on ottanut bluesista itselleen sen riehakkuuden ja toiveikkuuden, ei sitä masentavaa ”heräsin tänä aamuna ja beibi oli poissa ja koirakin oli viety” -meininkiä. Björklöfin, Leppäsen ja kumppaneiden musiikkiin kannattaa tutustua, vaikka blues tai sen johdannaiset eivät lähtökohtaisesti miellyttäisikään. Hieman tunnen jopa tekeväni vääryyttä niputtaessani Björklöfin termin blues alle. Whole ’nutha thang on joka tapauksessa mainio tapa aloittaa tutustuminen kotimaiseen bluespohjaiseen tai -johdannaiseen musiikkiin. Oli se sitä tai ei.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Micke Björklöf & BlueStrip – Whole ’nutha thang

  1. ilkkalundbergppinetfi sanoo:

    Mainiosti esittelet blogissasi Björklöfin, minullekin entuudestaan tuntemattoman bluesin taitajan. Kelpaa retkeillä suoratoiston avulla tutustamassa taas uuteen kohteeseen :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s