Kelja – Kyllä maailma hieroo ja kirput kuppaa

Kyllä maailma hieroo ja kirput kuppaa on Keljan, eli Petri Vannisen, kolmas albumi. Keljan edellinen pitkäsoitto Horjuvan miehen karavaani oli melko menevää musaa, Kyllä maailma hieroo ja kirput kuppaa on laulelmallisempi, mutta mukana on myös rytmikästä ja menevää tavaraa.

Keljaa on vaikea kategorisoida. Hänen uusimmalla levyllään helismaalainen rillumarei ja putrolainen toteava arkirealismi kohtaa Kumma Heppu & Lopunajan Voideltuja diggaavan Mikko Perkoilan. Vaikka Kelja on aika vähän rock, assosioituivat hänen aiemmat levynsä jossain määrin Se-yhtyeeseen. Kyllä maailma hieroo jatkaa jonkinlaista uuden aallon ja punkin jälkeisen taiderokin perinnettä sekin. Ja jatkaa sitä omaperäisesti, eli Kelja on Kelja, vaikka kontekstimielessä hänelle vertailukohtia haenkin.

Kyllä maailma hieroo ja kirput kuppaa -cd on lyhyt, Roadrunnerin ja Reign in bloodin mittainen. Ensikuuntelulla rupesin just vasta pääsemään tunnelmaan sisään, kun se jo loppui. Lyhyys ei ole synti, etenkin kun humoristista Ei hinta hevosta korota -biisiä lukuunottamatta kaikki levyn laulut ovat suorastaan erinomaisia. Vaikka Kelja on selkeästi tekstipainotteinen laulaja-lauluntekijä, voi kaltaiseni ”runot runoina ja musa musana” -junttikin huoletta häntä kuunnella: soitto ja laulu on hyvää, sävellyksistä löytyy tarttuvuutta.

Levyllä on muun muassa haikean reipasta kantria, keski-ikäistyvää viikonlopun viettoa (”minkä arki antoi, sen otti perjantai”), kulutusyhteiskunnan aiheuttaman ulkopuolisuuden kritiikkiä, lähes etelämaalaisia rytmejä ja tanssimusiikkia, sekä avaruudellisiin tunnelmiin nousevaa progefiilistelyä. Keljan musiikki on toiveikasta, kohottavaa. Se ei märehdi menneisyyttä, murheita tai epäonnistumisia, se elää onnellisesti nykyaikaa.

Hieman Kelja toistaa joissain kansanlaulunomaisissa melodioissa itseään, mutta hän jatkaa siinä runonlaulajien perinnettä ja runonlaulajalle toisto on sekä tehokeino että muistisääntö. Ehkä Kelja kuitenkin tarvitsisi jonkinlaisen ulkopuolisen tuottajan tai sparraajan. vähän saman tapaan mitä luulen Yari Knuutisen olleen hänelle ensimmäisellä albumilla Lauluja pienestä huoneesta.

Kyllä maailma hieroo ja kirput kuppaa on hyvän ihmisen auraa ympärillään kantavan lauluntekijän onnistunut ja tasapainoinen kokonaisuus. Vaikka levyn tunnelma on kevyt ja valoisa, ei se ole kevyttä, vaan syvällistä musiikkia. Ei tällaista kukaan muu Suomessa tee.

Koska Kelja on innostunut sananlaskuista, on tämä arvostelu hyvä päättää sellaiseen: ”Oikein män laulut, ko loppu sanat ja sävel yhtaikaa.”

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s