Dave Forestfield – Skull

Kotimatka uuvuttavan, helteisen iltavuoron jälkeen. Matkamusiikkina Dave Forestfieldin Skull. Ensikuuntelu. Levy on sopivan mittainen, viimeinen biisi Gotta keep rocking around the clock alkaa hieman ennen kotipihaa. Vetävä kitarariffi, sen alta hiljalleen nousevat puhaltimet. Herään horroksesta. Kaasujalka vipattaa, ylävartalo heiluu. Gospelmaisen taustalaulun alkaessa joudun pyyhkäisemään silmäkulmaa. Olen rock’n’rollin ytimessä, sen alkulähteillä. Samalla tavalla kuin MC5n Skunk (sonically speakingia) kuunnellessani. Mieletön meno, kuusi minuuttia silkkaa juhlaa. Biisi loppuu, auto talliin. Äkkiä levy uudelleen soimaan, nyt kotistereoista. Hyvästi yöunet.

Dave Forestfield. Tatu Metsäpelto. Minulla on ennestään muutamia hänen levyjään. Vaikka ne kaikki ovat oikein mainioita, ovat ne kuitenkin ”melkein, mutta ei ihan” -onnistumisia. Skull on napakymppi. Saatekirjeen ilmeisen kieli poskessa heitetyn kommentin mukaan Skull on ”meidän Sgt. Pepperimme”. Sopii kuvaan, jo Footsteps in the snow -levyllään Forestfield versioi Pepperin nimibiisin, ja Skull on Pepperin tavoin monista aineksista koottu soppa. Ehkä vertauksen takia kuulen Skullilta koko ajan 60-lukua. Beatlesia ja Byrdsiä, hippihommia ja Memphis soulia. Dylania tietenkin, olen jo aiemmin verrannut Forestfieldin laulutapaa myöhempien aikojen Zimmermaniin. Lennonin soolotuotantokin kummitteli jonkun biisin väliosassa. Forestfield bändeineen operoi suvereenisti laajalla skaalalla popin, rockin, bluesin, kantrin ja ties minkä parissa ja rajapinnassa, pitäen kokonaisuuden silti yhtenäisenä.

Bändissä soittavat Forestfieldin lisäksi Jere Venäläinen koskettimia, J-P Hautalampi rumpuja ja Jukka Kolehmainen bassoa. Ja hyvin soittavatkin. Vierailijoina on taustalaulajia ja puhaltajia. Vierailijat olisivat saaneet kuulua levyllä enemmänkin, kaipaan Forestfieldin karuhkon laulun rinnalle naisääntä, ja puhaltimia ei rokkilevyllä voi koskaan olla liikaa.

Heti aloitusbiisi Brighter light somewhere tiivistää koko levyn meiningin. Kappaleessa kuuluu aurinkoinen soul, melankolinen pop ja kitarasoolossa blues. Täydellinen kesäbiisi, good day sunshinea. Fantasy living boy voisi olla George Harrisonin, Tom Pettyn tai Traveling Wilburysin levyltä suoraan. Politiikan nykyilmapiiriä ruotiva Cannonball Sly on bluesia Dylanin malliin, pelottavan ja menneisyyteen haikailevan poliittisen anti-ideologian vaaroja kuvaa myöhemmin God please help us now.

Hands in the mud, thoughts on high yhdistää bluesin ja gospelin reippaaksi rokiksi. Hey mr. Songwriter on nimensä veroista folkrokkia, Just a beggar boy kumartaa New Orleansin suuntaan. In a fragile mood on nimensä mukainen hauras vaikkakin reipas jazzherkistely. I belong to the wind -laulelma kasvaa lopun soolo-osuuden ansiosta lähes päätösbiisin veroiseksi eepokseksi. Big Blue Bill edustaa levyn perinteisintä bluesia ja Hill country hopin nimi kertoo kaiken. Bootsit jalkaan, hapsupaita päälle ja stetson päässä latotansseihin.

Ja sitten vielä lopuksi se Gotta keep rocking around the clock. Huh huh. Se on Dave Forestfieldin Free bird, Fall of the peacemakers, Highway song ja Lonesome guitar, vaikka tyyli on toinen.

Tätä levyä olen Forestfieldiltä odottanut, uskonut sen vielä tulevan. Skullia voi monipuolisuudessaan verrata jos nyt ei Sgt. Pepperiin, niin ainakin Micke Björklöfin ja Ville Leppäsen loistavaan Let the fire burniin. Forestfield on päästänyt kykynsä ja mielikuvituksensa valloilleen, enää hän ei pidättele. Vuoden levyksi on tunkua jo nyt, mutta vähintään vuoden bluespohjaisen rockalbumin titteliin Dave Forestfield ottaa kiinnityksen.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s