Lepolan Akka & Kulkutauti – Tuohikirjeet

Lepolan Akka & Kulkutaudin uusi albumi Tuohikirjeet ei ole niin helposti avautuva kuin kerrasta kaaliin uponnut debyyttialbumi Heinätori 3, vaikka aloitusbiisi Psykedeelit ja naruleikit lyö kuulijan kanveesiin heti kättelyssä. Tuohikirjeiden tunnelma on tummempi, vihaisempi. Heinätori 3ssa oli rock’n’rollin iloa ja kepeyttä, Tuohikirjeissä bluesjytän raskautta ja taiteellisen indierockin synkkyyttä. Ensimmäisen albumin rollingstonesmaista rentoutta, surumielistä sellaista, löytyy vain eräänlaisesta orkesterin nimibiisistä Akka.

Siinä missä Heinätori 3 oli soittamisen, grooven ja hyvän mielen juhlaa, on Tuohikirjeet biisikeskeinen. Soitto on edelleen ensiluokkaista, mutta se ei vie huomiota biiseistä, joihin on vuodatettu suuria tunteita. Anna Tuohikirjeille aikaa, ota sille aikaa, ota se oikeaan aikaan. Se kannattaa. Vaikka Tuohikirjeet hieman yllätti, jotenkin alitajuntaisesti arvasin odottaa jotain tällaista.

Miia Lepolan ääni on entistä vakuuttavampi, siinä on tunnetta ja voimaa. Lepola ei pyydä, Lepola määrää. Silti hän osaa kuulostaa lämpimältä, kuten nostalgisessa pianoballadissa Kallan kylmä, jonka intro aiheuttaa Pink Floyd -fiboja. Lauluääni käy sydämeen, ja verkkokalastusaiheisia lauluja ei maailmassa taida kovin paljoa olla. Ainakaan niitä ei ole tarpeeksi. Myöskään levyn päättävällä Jussi Vehmanin kanssa esitetyllä Irti sinusta -duetolla Lepola ei määrää, vaan murehtii. Tuska ja suru ovat muutamaa haikean nostalgista hetkeä lukuunottamatta levyn kantavat teemat. Nauru tosiaan puristaa kaulaa.

Kollaa Kestään Jäähyväiset aseille on sopivan erikoinen covervalinta. Siitä on tehty omaperäinen, raskas ja taiteellinen tulkinta. Siitä on tehty lähes uusi biisi, vaikka hyvin siitä alkuperäisen tunnistaa. Muutamien biisien väliin on jäänyt tai jätetty lievästi häiritsevä pätkä toisesta biisistä. Fiilis on kuin ennenvanhaisissa radioäänityksissä, kun toimittajan höpötys kerkesi alkaa ennen pausen painamista. Haluan olla vakuuttunut, että temppu on tehty tarkoituksella.

Suomi on jo pari vuosikymmentä ollut ihanasti pullollaan toinen toistaan suositumpia naislaulajia. Lepolan Akka pesee ne kaikki. Tietenkin se johtuu isolta osaltaan bändin loistavasta musiikista, mutta on Miia Lepola ihan toiseen malliin persoonallinen kuin useimmat radiossa päivittäin soivat ja erilaisia palkintoja kahmivat suositummat artistit. Lepola on rock and roll.

Kaikesta tästä jo liki kiusallisesta Miia Lepolan suitsutuksesta huolimatta pitää muistaa, että Lepolan Akka & Kulkutauti on bändi. Basisti on vaihtunut Mika Korhoseksi, Jussi Vehman on tullut uutena miehenä mukaan ja Pekka Koivisto ei enää ole pelkkä vierailija. Tatu Jeskanen, Davide Di Giovanni ja Risto Huovila ovat samat miehet kuin edellisellä levyllä. Bändi on paljon enemmän kuin artisti ja taustaorkesteri. Bändi on rockmusiikin perusyksikkö ja Lepolan Akka & Kulkutauti on ensiluokkainen sellainen.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s