Black Peider vs. Jukka Nissinen – John the Revelator

Blind Willie Johnsonin alunperin levyttämästä John the Revelatorista (1930) on tehty kymmeniä versioita. Ensimmäisenä niistä kuulin Son Housen vuonna -65 levyttämän tulkinnan aiheesta. Se teki yksinkertaisessa raakuudessaan lähtemättömän vaikutuksen. Seuraavaksi kuulin alkuperäisversion, ja vaikka Blind Willie on vakuuttavuudessaan tyyliä uskot tai itket ja uskot, häiritsi siinä mukana olleen Johnsonin vaimon Willie B. Harrisin laulu kuuntelukokemusta. Ei kauaa, tietenkään, koska Blind Willie Johnsonia ei kyseenalaisteta!

Levyhyllystäni löytyvät myös Tuomari Nurmion ja Knucklebone Oscarin versio heidän yhteiseltä Judge meets the King -levyltään, sekä juhlavaäänisen L.R. Phoenixin liveluenta hänen Blues rules cruissier festival -liveltään. Phoenixin version onnistuin kuulemaan jopa livenä, niinkin eksoottisessa paikassa kuin Iloisen pässin maalaispuodissa Koitsanlahdessa. Siellä säkeistöjen vastaukset hoilasi autenttisesti Phoenexin manageri tai joku muu vastaava roudari baarin toisesta nurkasta. Tom Waitsin harras ja raaka tulkinta löytyy Blind Willie Johnsonin tribuuttilevyltä God don’t never change, Waits on luonnollisesti omimmalla alueellaan sillä.

Nyt hyllyssäni on myös Black Peiderin ja Jukka Nissisen uunituore versio. Black Peider, eli Petteri Tikkanen, ja Nissinen julkaisivat vinyylisinkun, jonka toisella puolella on John the Revelator, toisella kaksikon oma biisi Change my face.

Vaikka osasin odottaa, että mitään perusluentaa Tikkanen ja Nissinen eivät John the Revelatorista tee, pääsi hypnoottinen, regressiivis-progressiivinen ja lievän psykedelishenkinen, voimaa uhkuva ja pikkuisen pelottava hissuttelu yllättämään. Tikkasen jostain helvetin syvimmistä syövereistä nouseva laulu suhinan ja sähköpianon säestyksellä vakuuttaa, tekee kunniaa kaikille aiemmille John the Revelator -versioille: vaikka muoto muuttuu, sisältö pysyy. Tikkanen ja Nissinen tekivät biisistä omansa muokkaamatta sitä tunnistamattomaksi. John the Revelatorin ominaispiirre, eli rimpuilu taivaan ja helvetin välimaastossa, on tässäkin versiossa enemmän kuin läsnä.

B-puolen Change my face jatkaa samalla hiipivällä linjalla, yhtä vakuuttavasti ja edelleen myös pelottavasti. Singlelevy ei ole tällaiselle musiikille paras formaatti, tätä tunnelmointia pitäisi kuunnella vähintään pitkäsoiton puolisko putkeen, meditaatiomielessä. Tavallaan Change my facesta tulee mieleen The Sultansin junnaava blues, jonka teho perustuu tunnelmaan ja toistoon, jatkuvuuteen. Jos aiemmin kuulemani Black Peiderin musiikki on ollut vähän turhankin amatöörimäistä räimimistä, vaikkakin vakuuttavaa sekin, on hän nyt Nissisen avustuksella saanut uuden, ammattitaitoisemman vaihteen silmään.

Hieno single. Tikkanen ja Nissinen tuntevat juurensa, hyödyntävät ja uudistavat niitä ja kasvattavat entisestään arvostustansa mielessäni.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s