Mount Mary

Ohhoh. Vailla mitään ennakkotietoa yhtyeestä panin soimaan Mount Maryn tammikuussa ilmestyneen debyyttialbumin. I’m like a mountain tärähti käyntiin nimensä veroisesti. Nyt meinaan jytää! Ehkä Mountain on tarkoitus kirjoittaa isolla kirjaimella.

Mikä ihmeen Mount Mary? Ikinä kuullutkaan. Mount Mary on Maria Hänninen, Petri Majuri, Jukka Jylli ja Otto Haapanen. Hänninen on tuttu vaikka mistä, vaikka yhtään hänen soololevyään ei hyllyyni jostain syystä ole päätynyt. Kohta on. Majurin nimi ei soittanut kelloja, mutta hän näyttää olevan Havana Blackin nykyinen kitaristi. Jylli on myös tuttu vaikka mistä, valtakunnan virallinen basisti. Otto Haapanen on nuoriso-osastoa, hänen historiaansa en tunne, mutta tuhdisti hän rumpaloi.

Mount Mary tekee todella päällekäyvää jytää. Se jyrää kuin Black Country Communion, paitsi mielenkiintoisemmin. Hänninen laulaa kuin olisi Elin Larssonin äiti, äänessä kuuluu elämänkokemus ja voima. Rummut ja basso luovat sellaisen Vincebus Eruptum -seinän, että siitä ei mennä läpi kuin katepillarilla. Majuri moukaroi riffejään alan parhaiden perinteiden mukaisesti.

Soundit ovat tukevat. Kaiuttimista kaatuu päälle vuoren kokoinen äänimassa, josta ei nyansseja erota. Ei sillä etteikö tuhti jyräys tähän musiiikkiin kuuluisi ja semmoiset kaiken maailman nyanssit ovat poppareiden heiniä, mutta pientä kevyennystä olisin kaivannut. Michael Monroen tähdittämällä Holy matrimonylla huuliharppu lieventää päällekäyvyyttä hieman. Saman tekee toinen vierailija, Opethista tuttu Per Wiberg, jylhällä päätösbiisillä Footprints in the dark.

Vaan kova on levy. Varmasti kelpaa jopa niille menneisyyteen jämähtäneille reliikeille, joille ainoat oikeat rokkibändit ovat Sabbath, Zeppelin, Purple ja Heep. Toivottavasti Mount Mary on oikea bändi, eikä taas vain ammattimuusikoiden yhden albumin projekti. Kaipaan niitä aikoja, jolloin orkesterit olivat pitkäikäisiä, tekivät tasaiseen tahtiin levyjä ja jopa kehittyivät. Mount Maryn ei tosin tarvitse kehittyä yhtään mihinkään, se on nyt sitä mitä sen kannattaa olla. Ehjää on turha korjata.

Sain Mount Maryn debyytin käsiini promo-cd:nä, mutta vinyyliltä tämä kuunnella pitää. Että se siitä levyjen oston vähentämisestä taas. No, ei siihen kukaan uskonut muutenkaan. En edes minä itse.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s