Deep Purple – Bananas

2003. Olin töissä Kesälahden tai Ruokolahden kirjastossa, ehkä molemmissa. Muisti jo pätkii. Elämä oli melko tasaista, vaikka jatkuva taiteilu ja taistelu pätkätöiden ja työttömyyden välillä rassasi rahatilannetta, hermoja ja parisuhdetta. Noiden aikojen haavat eivät ole vieläkään täysin arpeutuneet. Niiden takia en vieläkään siedä yhtään, jos työttömiä ja pätkätyöläisiä syyllistetään tai kurjistetaan.

Deep Purplelta ilmestyi uusi levy, Bananas. Erikoinen nimi, erikoinen kansikuva. En muista mistä sen ostin, mutta muistan, kun sen ensimmäinen biisi tärähti soimaan. House of pain. Ju-ma-lau-ta! Nyt lähtee! Deep Purple on todella bäk, Abandonin aiheuttaman hämmennyksen jälkeen. House of pain on kuin Who do we think we arelta pois jätetty sen paras biisi, Don Airey tulee bändiin kuin olisi aina siinä ollut. Enää ei synkistellä ja olla neliöitä, nyt groovataan ja rollataan. House of pain on ehdoton Purple-klassikko ja täydellinen aloitusbiisi Speed kingin, Highway starin ja Burnin tavoin.

Huh. Muistan sen tunteen, kun tajusin Purplen olevan jälleen oma, loistava itsensä. Fiiliksessä oli jotain samaa kuin Knocking at your back doorin intron ensikuulemisessa. Sun goes downilla meno ei huonone, vaikka sen jykevä jytä hieman muistuttaa Abandonin tunnelmista. Meno on kuitenkin lievästä synkeydestä huolimatta kohottava. Airey on ottanut tonttinsa haltuun niin täydellisesti, että Lordin poissaolo ei ahista enää yhtään. Haunted on rauhoittava ja kaunis bluespop, levyn ehdotonta eliittiä. Viimeistään tämän biisin aikana huomaan, että Morsen tyylitaju on kasvanut, hän on rauhoittunut ja malttaa pidätellä. Pikkuisen meinaa soolossa lähteä laukalle, mutta ei kuitenkaan. Razzle dazzle sen sijaan on tarpeeton perusralli, jonka olisi voinut jättää levyltä pois. Kukaan ei olisi jäänyt kaipaamaan, albumi olisi pysynyt vinyylimmitassa. Paremmalla kertosäkeellä biisi olisi voinut olla Call of the wildin kaltainen radiohitti. Onneksi Airey kilkuttaa reippaan pianosoolon.

Bändin taiteellisempaa osastoa edustaa Silver tongue, jossa yhdistyy Unwritten law, Vavoom ja Abandonin metallisempi jytke. Walk on sen sijaan muistuttaa When a blind man criesista ja Hauntedista bluesimpana, ja on ehdoton klassikko. Bluesriffittelypala Picture of innocence alkaa hieman Lazyn tyyliin ja paisuu tehokkaaksi jytäksi. Mainio, mukava biisi. Sitä on myös I got your number. Bananasin nyt jo perinteinen folkbiisi on erittäin onnistunut kaunis ja harras Never a word.

Levyn rokein raita on nimibiisi, hemmetin hienosti onkin. Siinä on nuoruuden intoa, huuliharppu ja hauska – oletan että tietoinen – Spinal Tap -viitttaus. Doing it tonight on hölmö, sen olisi voinut yhdessä Razzle dazzlen kanssa jättää levyltä pois. Onneksi sen jälkeen tulee vielä avaruussukkula Challengerin miehistön muistolle tehty kaunis instrumentaali Contact lost.

Bananas on upea levy, joka iski kerrasta, ja joka ei ole vuosien myötä menettänyt yhtään tehoaan. Kahdesta edellisestä levystä poiketen Bananasilla on mukana ulkopuolinen tuottaja, Michael Bradford. Häntä on varmasti osittain kiittäminen levyn hienoudesta. Siinä missä bändi Purpendicularilla teki paluun tyytyväiseksi bändiksi ja Abandonilla kurotti synkästi nykyaikaan, on Bananas hyvässä mielessä paluu menneisyyteen. Orkesteri hyväksyy 70-lukunsa: nuoruutensa ja kunnian päivänsä. Se tekee aikuisille suunnattua musiikkia, mutta innostuneesti. Sooloissa ja väliosissa on onnistunutta jamitteluhenkeä, meininki on tuoretta. Menneisyydessä ei märehditä, vaan sieltä poimitaan innovatiivisesti ja raikkaasti innoitusta.

Olen tähän mennessä kirjoittanut blogimerkinnät The house of blue lightista, Slaves and mastersista, The battle rages onista, Purpendicularista, Abandonista, Now whatista, Infinitestä, Whooshista ja nyt Bananasista. Kahta vielä puuttuu, että saan Deep Purplen 70-luvun jälkeiset studiolevyt käsiteltyä. Voi olla, että en ikinä uskalla tarttua itselleni ja niin monelle muulle niin äärimmäisen tärkeään Perfect strangersiin, joten seuraavaksi on vuorossa Rapture of the deep.

Advertisement

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s