Bizzarro & Jukka Nissinen – Taipale broadcast volume 1

Kirjoitan levyarvosteluni mieluiten ensifiiliksieni mukaan, nopeasti. Olen hätähinen mies. Joskus se kostautuu, kuten Jukka Nissisen kakkosalbumista kirjoittaessani. Pidin levystä, kehuinkin sitä, mutta olin vähän nihkeä. Nissisen laulutyylin omaksuminen vaati aikaa, huumoriin verhottu syvällisyys ei heti auennut. Myöhempien kuuntelujen ja Nissisen tulkinnan ominaispiirteiden hyväksymisen jälkeen levy kolahti ihan toiseen malliin. Välillä pitäisi malttaa.

Joka tapauksessa odotin innolla Nissisen ja Bizzarron yhteisalbumia. Bizzarron debyyttialbumi oli kerrassaan loistava ja Nissinen paljastui kuuntelukertojen myötä omaperäiseksi, taitavaksi ja viisaaksi lauluntekijäksi. Toki yhteislevyn odotukseen sisältyi hitunen jännitystä, epäilyäkin. Että miten Nissisen kuitenkin trubaduurimainen ja laulelmallinen meininki toimii elokuvallista rootsmusaa esittävän Bizzarron säestämänä. Turhaan epäilin, hyvin Taipale broadcast volume 1 toimii.

Bizzarron ja Nissisen kohtaaminen on tehnyt hyvää molemmille. Instrumentaalimusaa eivät kuuntele kuin kaltaiseni paatuneet musadiggarit ja Bizzarro tuo Nissisen lauluille uutta ilmettä. Nissisen bändi oli hyvä edelliselläkin levyllä, mutta Bizzarro tuo mukanaan bluesin. Nissinen voisi hyvin ja toimivasti esittää laulujaan mies ja kitara -pohjalta, mutta bändi antaa hänen biiseilleen lisäarvoa. Ja tietysti kannattaa huomioida, että tämä on Bizzarro & Nissinen, ei Nissinen & Bizzarro. Sanat ovat Nissisen, mutta yli puolet sävellyksistä on yhteistyötä.

Tuhti ja jykeväsoundinen Taipale broadcast volume 1 alkaa maukkaalla suomusiikilla, Tony Joe Whiten ja Creedencen hengessä. Je suis Jesus on silkkaa asiaa. Ajankohtaistakin ajankohtaisempi saarna, joka itseään kristillisiksi kutsuvien pitäisi kuunnella tarkasti. Avaruus on kotini on tyylipuhdasta Nissistä. Hänellä on paljon sanottavaa ja aina siinä sanottavassa on tiukkaa asiaa. ”Dinosaurukset ei toimineet, eikä karvaton apina, miten olisi seuraavaksi fiksu etana.”

Rennon tiukkaa boogieta Jäät seuraava Toinen pääsiäispäivä tuo mieleen suomalaiskansallisen version Robbie Robertsonin Somewhere down the Crazy riveristä. Ilman kertosäettä, tosin: tarinallinen kuin baarinpöydässä tai leirinuotiolla puhuttu biisi alkaa, ei oikeastaan etene mihinkään, siinä ei ole huippukohtaa. Sitten se loppuu. Silti se kiinnostaa ja kiehtoo, se on kuin elämä itse. Lopun tutunkuuloinen melodia luo elämään sopivaa hautajaistunnelmaa.

A-puolen päättävä kilkuttelu Doki doki panic! ja b-puolen aloittava Super Mario Bros 2 menevät meiksiltä viheltäen yli ja ohi, olen digiseniili kaikessa tietokonepeleihin liittyvässä. Hieman jopa ylpeä siitä, myönnän. Onneksi Super Mario Bros 2 on kuitenkin biisinä ihan ok. Hölmöt rakastuu on leimallista Nissistä niin sävellyksenä kuin sanoitukseltaankin. ”Miks hölmöt rakastuu aina uudestaan ja uudestaan, siks kai niille ilkutaan.” Oravanpyörä on Je suis Jesus -henkinen bluesriffinen tyylittely, en lakkaa ihastelemasta Nissisen kielikuvia: ”se on yhtä hauskaa kuin lapsena syödä pieniä kiviä”.

Rankaisen lempeydellä voisi sanomansa epämuodikkuudesta huolimatta olla levyn hittibiisi ja Murennusjoki päättää levyn komeasti. Upea, unenomainen maalaisromanttisesta laulemasta helisevään ambientiin liitävä teos on kaunis kuin pellonlaidalla soliseva puro.

Bändit hajoo ja Suomalaiset keittää kahvit kaltaisia hittejä Taipale broadcastilla ei ole, mutta sen hyvyys on Nissisen ajatuksia herättävissä sanoituksissa ja Bizzarron groovessa. Bizzarron ja Nissisen liitto on onnistunut, Taipale broadcast volume 1 on kuherruskuukausi ja hyvä alku. Volume 2 saattaa olla mestariteos.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s