Perttu Lempinen & Kultti – Ja kun me heräämme on jo kevät

kulttiKuten olen monesti sanonut, en tee blogimerkintöjäni suoratoistopalveluiden perusteella. Paitsi jos nätisti pyydetään. Tällä kertaa näin teki Perttu Lempinen yhtyeestä Perttu Lempinen & Kultti. Pitkään silti viivytin Ja kun me heräämme on jo kevät -”levyn” kuuntelua. Lopullisen sysäyksen siihen antoi hämärä kansikuva. Se on upea, vaikka siinä on kulttimainen, ahistavan patriarkaalinen ja uskonnollisen fundamentalistinen meininki. Levyn aloittavan Be my baby -coverin jälkeen päätin uskoa, että kansikuva ei edusta bändin henkisiä arvoja ja kuuntelin muutkin biisit.

Lempisen ja Kultin musiikissa on selkeitä 60- ja 80-luvun vaikutteita. Ilmeisesti levyllä on Be my babyn lisäksi myös pari muutakin coveria, mutta en tunnistanut niiden alkuperää. Lempisen laulutulkinnoissa kuulen Keban Ali Alikoskea ja Aknestikin Jukka Takaloa. Lempisen lauluäänessä on kulttijohtajan suostuttelevaa vonkausta, patologisen naistenmiehen vikittelevää huokailua. Se ei varmasti kaikkia miellytä, itsekin olisin kaivannut näihin tarkoituksellisen lipeviin maneereihin vaihtelua.

Mutta. Jos on pokkaa coveroida The Ronettesia ja jos sekä lauluääni että musa muutenkin tuovat mieleen Keban, ei bändi voi olla huono. 60-luvun fiilikset säilyvät kautta koko albumin. Ei vähiten Henna Lammin ihastuttavien koskettimien ja Hanna Lammin ja Veera Syrénin eläväisen rytmiryhmän ansiosta. Kotikutoinen garagemeininki kolisee minulle aina.

Jonkinlaista vaihtelua olisin kuitenkin kaivannut. Vaikka kokonaisuus on yhtenäisyydessään herkkä ja sumuisen eteerinen, ovat biisit ja esitykset liian toistensa kaltaisia. Lauluntekijänä Lempisessä on samaa potentiaalia kuin muutamissa kuuluisammissa ja hypetetymmissä kollegoissaan tällä hetkellä, kuten vaikka Kalevi Suopursussa, mutta lopullinen silaus puuttuu. Uskon ja toivon, että Perttu Lempinen & Kultti ei jää yhden levyn ihmeeksi. Näin hienon bändin ja näin lahjakkaan lauluntekijän tyyli varmasti tarkentuu vielä, musiikkiin tulee lisää sävyjä. Nyt niitä sävyjä on vasta yksi, ja vaikka se on ihastuttava, ei se riitä.

Ja kun me heräämme on jo kevät on erittäin hyvä alku. Joku kokenut, äreä ja ankarasti sovituksiin puuttuva vanha tuottajasetä olisi voinut saada tästä puristettua mestariteoksen.

Vaan en minä rupea suoratoistojen perusteella tekemään blogimerkintöjäni kuin poikkeustapauksissa. Spotify ei suostunut toimimaan, jos samalla tein muistiinpanoja tekstinkäsittelyllä, Youtubessa tuli joka biisin jälkeen mainoksia. Ei minulla ole läppärissäni edes oikeita kaiuttimia, kunnon kuulokkeitakaan ei ole. Haluan kuunnella musiikkini äänilevyltä. Hyvistä stereoista, kaikessa rauhassa, ilman mainoksia ja muuta paskaa siinä ympärillä. Haluan pitää blogikirjoitteluni miellyttävänä harrastuksena ja suoratoiston kuuntelu ei siitä sitä tee.


PÄIVITYS viikkoa myöhemmin:

No niin! Kannatti taas narista, nyt on laserlevy hallussa. Ja jytisee meinaan komeasti. Varmasti jytisisi samaan malliin, jos olisi blutoothit ja pelit ja vehkeet, näin minulle taas kerran itseäni modernimpien musiikinkuuntelijoiden taholta kerrottiin. Silti olen niin tyytyväinen ihan komeaa koteloani käännellessäni, musiikkia kotistereoistani ja äänilevyltä kuunnellessani, että tykkään tästä paljon enemmän nyt kuin arvostelua kirjoittaessani.

Fyysiseen ääniteformaattiin jämähtänyt setämies kiittää.

dav

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s