John & Jason – Live tracks at Rootman Studios

mdeJohn & Jason ei hötkyile. Duon edellinen levy, Reflections-ep, julkaistiin liki neljä vuotta sitten, nyt se saa jatkoa Live tracks at Rootman Studios -täyspitkällä. Ennen Reflectionsia miehet olivat soittaneet kimpassa neljäkymmentä vuotta aikaisemmin. Neljä vuotta on siihen verrattuna silmänräpäys.

John & Jason eivät ole nuorukaisia. Heidän ei tarvitse muuttua. Uusi levy jatkaa edellisen linjoilla, tosin soitinarsenaalia on kahdesta kitarasta hieman kasvatettu. Levyn laulusuoritukset jakautuvat veljellisesti tasan, eli joka toisen biisin laulaa Jason Laine ja joka toisen Long John Ahvenainen. Sama tasapuolisuus koskee sävellyksiä.

Laine on Johnny Cash, Ahvenainen Neil Young, jos hölmöhkö analogia sallitaan. Jasonin syvää bassoa vertasin Cashiin jo edellisen levyn kohdalla, John on ihastuttavalla tavalla kotoisan herkkä Suonna Konosen malliin. Tosin Jasoniltakin löytyy huojuvaa herkkyyttä esimerkiksi kappaleella I never got to Nashville ja John laulaa Some other timessa hieman jasonmaisesti. Äijät täydentävät toisiaan, kaipaisin heidän yhteislauluaan lisää. Ihan selkeitä duettoja, siis. Sen verran veljeksiä miehet ovat, että välillä pitää miettiä kumpi on kumpi.

Live tracks at Rootman Studiosissa on jotain samaa kuin Neil Youngin tuoreimmissa levyissä. Ne eivät tuo mitään uutta artistin taiteilijakuvaan tai maailmaan yleensäkään, mutta pirun kiva niitä on kuunnella. John & Jason on melankolista hyvän mielen musiikkia. Pystyn nimeämään omasta somekuplastani välittömästi ne kymmenkunta hahmoa, jotka pitävät tästä. He ovat kaikki jo vuosia tai vuosikymmeniä sitten sydämensä amerikkalaiselle juurimusiikille myyneitä, he nauttivat tästä musiikista varmasti. Aivan kuten minä.

John & Jason ei sinänsä näihin biisin olisi tarvinnut kuin ne jo Reflectionsilla mukana olleet kaksi kitaraa, mutta basso tuo kokonaisuuteen tukevuutta ja banjo on muuten vaan mukava lisä. Levyn laulut ovat kaikki tasapainoisia ja -laatuisia. Ne ovat hiljaisia ja rauhallisia folk- tai countryballadeja. Pehmeitä, mutta vailla minkäänlaista makeilua. Ne ovat vain ja ainoastaan ihastuttavia ja laadukkaita aikuisten miesten lauluja. Osa biiseistä, kuten In the middle of nowhere ja jo mainitsemani I never got to Nashville sekä Some other time ovat sopivalla tavalla reippaita. Vain Albuquerque Ann poikkeaa skifflemäisessä meiningissään huomattavasti levyn muusta materiaalista. Se poikkeaa muusta myös siinä, että se on ainoa, jossa kappaleen säveltäjä ei laula liidiä.

Jos erikseen pitäisi joitain suosikkibiisejäni mainita, niin aloituskappale Old souls on sellainen, samoin Back in your life ja mukavan pop Photograps. Ja October rain ja dylanmainen Chasing my dreams ja Tears on the window ja ne kaikki muut. Kaikin puolin upea äänilevy, cd:n pakkausta myöten: hienot, tukevat kannet ja komea kansivihko! Kyllä tällainen tuhti ja juureva musiikki ansaitsee arvoisensa paketoinnin.

John & Jason on rauhoittumisen musiikkia. Siinä on elämänkokemusta, talvisen takkatuli-illan seesteisyyttä ja lämpöä. Siinä jotain pysyvää, sitä kuunnellessa olisi helppo pitää kiinni toisesta ihmisestä. Sen melankolisuus on lohduttavaa. I can take you home through troubles and storms, home where the old souls belong.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s