Pate Mustajärvi – Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä

mdeKun levy alkaa Pate Mustajärven ärähdyksellä ”Aja!”, se ei voi olla huono. Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä tupla-lp alkaa.

Kirjoitin vuonna 2015 ilmestyneestä Taivas on täynnä -albumista, että ”Pate tekee samaa kuin ne ulkomaan vanhenevat popparit, jotka siirtyvät uran ja iän edetessä lähemmäs nuoruutensa musiikin juuria. Bluesiin, kantriin. Pate on suomalainen, hänen juurensa ovat iskelmässä.” Analyysi pätee myös tähän Mustajärven kahdenteentoista sooloalbumiin.

Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä ei ole kolmen markan tusinaiskelmää. Se on laadukasta, taatusti Pate Mustajärveksi tunnistettavaa ja hänen rock’n’roll-olemuksestaan voimansa saavaa häpeämättömän nostalgista laulelmaa. Se on Popeda-ränttätänttää (Esko), silkkaa komeasti kulkevaa rollingstonesia (Svante), hämmentävän funkia (Risto) sekä lievää jytää (Tamminen ja Urpo).

Mustajärven iskelmä on vanhanaikaista. Se on lapsuusnostalgiaa (Petteri, isä ja minä), urkuvetoista tangoa (levyn parhaimpiin kuuluva Vladimir ja Aleksander), reipasta soittolistakamaa ja perus-Mustajärveä (Veikko sekä Maarit ja Antero), pateettista paisuttelua (Hermanni) ja modernia kuplettia (Käärmeensyöjä Koivunen sekä Simo ja Antti). Herkkyyttä ja hellyyttä löytyy (Kalle ja Tiara), ja upeimmillaan Mustajärvi on Ollaan ihmisiksi -albumin huippukohtia muistuttavalla päätösbiisillä Veljeni Anton.

Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä on häpeämättömän nostalginen albumi, Mustajärvi kertoo lapsuudessaan kuulemiaan tarinoita. Varmasti ankarasti liioitellen ja sujuvasti valehdellen, mutta uskottavasti. Laulumelodiat tuntuvat ennestään tutuilta, jopa itseään toistavilta, mutta ehkä osittain siksi tämän levyn kuuntelu on kuin palaisi kotiin. Kotiin, jonnekin ikurilaiseen autotalliin, jossa en ole ikinä käynyt, mutta jonka tunnen. Sinne, missä on väännetty Raswaa koneeseen ja Rock’n’roll.

Kaikki biisit ovat kitaristi Ari Kankaanpään sävellyksiä. Erityisen hienoa on, että Mustajärvi on tehnyt levylle sanat. Yhdet on tosin tehnyt hänen tyttärensä, Mustajärvi kuitenkin. Tupla-lp:n bonusbiisinä on japaninkielinen versio Veljeni Antonista. Sillä ei ole albumin kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä, mutta Japanissa on laajat markkinat…

Mustajärven edellinen sooloalbumi 2018 jäi kertakuuntelun jälkeen hyllyyn pölyyntymään, samoin Popedan viimeisin. Aina ei tarvitse onnistua, mutta Mustajärven soolotuotanto on lähes kautta uran ollut laadukasta. Onnistumisprosentti on kova. Tämä levy kuuluu sarjan parhaimmistoon. Olen iloinen ja liikuttunut saatuani Mustajärveltä näin upeaa musiikkia kuunneltavaksi.

Pate Mustajärvi on suomalainen mies, hyvine ja huonoine puolineen. Hän on perusjätkä ja duunari, mutta myös kirjanörtti ja taiteellinen haihattelija. Juuri sitä arvostan. Hän ei ole lähtökohtiensa vanki. Hän on suvaitsevainen humanisti, joka tekee terveellä tavalla isänmaallista musiikkia. Pate Mustajärvi on ollut sankarini liki 40 vuotta, ja sankarina hän pysyy.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s