Can Can Heads – Monorural recordings

monorural_recordingsKyllä ei kovat rokkibändit Suomesta lopu. Itselleni uusin tuttavuus siltä saralta on Can Can Heads. Rokkibändi, joka soittaa jatsia Helvetistä. On soittanut pitkään, Wikipedia kertoo bändin tehneen ensimmäisen singlensä neljännesvuosisata sitten. Miksi en ole tutustunut siihen aiemmin? Kuuntelin tuolloin kuitenkin kotimaista indieräminää. Hyvä että nyt.

Viime vuonna ilmestyneellä Monorural recrodingsilla Can Can Heads ottaa heti kättelyssä kuulijalta luulot pois varttitunnin kestävällä puolikakofonisella Ei se toimi -kaaoksella. Saksofoni ulvoo tuskaansa rajusti kuin huimimmilla fuusiojazz-kokeiluilla, kitara vääntää ankaraa jytäriffiä à la Stooges, soundit ovat raa’at kuin Sweetheartilla, rumpali takoo kuin alasinta, ja meno on kuin Radiopuhelimilla taiteellisimmillaan. Ensikuuntelulla aloin yhdennentoista minuutin kohdilla olla jo epätoivoinen. Eikö tämä lopu koskaan? Ilmeisesti orkesteri halusi katsoa kenellä kantti kestää, ja pudottaa satunnaiset kuulijat kyydistä ensimmäisen biisin aikana.

Ettei asia jää epäselväksi, niin sanon tässä vaiheessa, että Monorural recordings sisältää aivan helevetin hienoa ja vaikuttavaa, vakuuttavaa musiikkia. Sen biisejä on turha ruveta erittelemään, ne ovat kaikki raakaa, alkukantaista, hypnoottista ja riitasointuista kitararokin ja fuusiojatsin sekoitusta. Kappaleella Mies tulee mies menee homma lipeää hetkeksi humpaksi, mutta se sopii biisin sanomaan.

Can Can Headsin musiikki on rujoa, ja se kaivetaan esiin jostain pimeästä, pelottavasta paikasta. Kansivihkosesta löytyvän kuvan perusteella orkesterin äijät ovat silti tavallisia perusmiehiä, eivät sarvekkaita piruja tai patonki kainalossa kulkevia taiteilijoita.

Can Can Heads on primaaliterapiaa musiikillisessa muodossa. Aina en saa kappaleiden sanoista selvää, mutta sen minkä saan, ovat ne jämäköitä iskulauseita, joiden monitulkintaisuudesta voisi kirjoittaa esseitä. Lauseessa ”luulin, että itkit sen takia mitä minä sanoin, mutta sinulla olikin vain allergia” on sellaista väärinymmärrystä, ilman vastakaikua jäänyttä rakkautta, murhaavaa välinpitämättömyyttä ja avointa halveksuntaa, joka tiivistää perus parisuhteen tuohon yhteen riviin. ”Mies menee ja mies tulee, mies vastaa itse pukeutumisestaan” on hätähuuto kaikenlaista hienostelukulttuuria kohtaan. Kyllä mies voi vielä viisikymppisenä pitää pillifarkkuja, tai jo neljäkymppisenä ulkoiluliivejä. Se on miehen oma asia. Vakavuudestaan huolimatta Can Can Headsin iskulauseet ovat myös humoristisia: ”Sohva nielaisi miehen pääsiäisenä Itä-Helsingissä.”

Jos haluat musiikkisi helppona, leppoisana ja miellyttävänä tapettina, niin pysy Can Can Headsista kaukana. Vaikka Monorural recordings on tunnin pituudessaan liiankin rankka kokemus, on sen mieltä ja korvia puhdistava vaikutus vaivan arvoinen. Kun cd vielä on pakattu komeasti, niin mitään valittamista en tekeleestä löydä. Tosin lienee ihan hirmuinen työ ja rahanmeno, jos ja kun bändin aiempaa tuotantoa innostun metsästämään.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s