Sami Lopakka – Loka

lopakka_loka”Vain päättäväisyyden koolla on merkitystä.”

Tuolla virkkeellä Sami Lopakka paketoi kirjassaan Loka suomalaisen miehen epätoivoisen, jääräpäisen ja itsetuhoisen henkisen elämän. Ei tartte auttaa, ei sieltä risteyksestä eilenkään ketään tullut, olen minä ennenkin sirkkelin korjannut. Lopakka tuntee nämä miehet, ja heistä hän kertoo.

Hyvin epäillen kävin taannoin Sentenced-kitaristina tunnetun Lopakan esikoiskirjaa Marras lukemaan. Rokkareiden kirjoittamat kirjat ovat järestään pettymyksiä. Huonoja ja huonosti kirjoitettuja, tai liian taiteellisia ja huonoja. Marras ei ole. Se on taitavasti rakennettu avainromaani, joka nauratti ja ahisti, hirvitti ja lämmitti. Siinä on muoto, tyyli ja sisältö kunnossa. Lopakka on kirjailijana lahjakas, muodollisestikin pätevä.

Loka ei – toivottavasti – ole avainromaani. Se kertoo miehistä, joilla voisi olla asiat kunnossa, mutta jotka hulluuttaan, lapsuutensa traumojen takia, tai ihan vain ajankulukseen sössivät elämänsä. Miehistä, jotka osittain ilman omaa syytään hakemalla hakevat suurinta mahdollisinta surkeutta. He eivät odota katastrofia, he tekevät sen. Maksimoivat surkeudensa. ”Minun on juotava, että kestän itseäni. Juomisen takia kestän itseäni yhä vähemmän.”

Loka on täynnä viinaa, seksiä, perversioita ja sairasta huumoria. Se on saatanan ahistava. Mutta, kuten Marras, lopustaan liikuttava. Siinä on suunnatonta lämpöä, jopa rakkautta. Vaikka Lopakan paikoin rönsyilevä tyyli on toisenlainen, voi häntä pitää Arto Salmisen manttelinperijänä: toivottomuuden ja toivon, surkeuden ja huumorin yhdistelmässä on jotain samaa. En voi olla nauramatta, kun dynamiitilla naamansa räjäyttänyt puhekyvytön mies kirjoittaa lääkärilleen lapun: ”Tosi hyvin tuli muikkua tänä vuonna. Siikaakin ihan helvetisti.”

Lopakan pessimistisyys on voimavara. Ei maailmaa ole rakennettu hymyssä suin, iloisesti ja hyvällä meiningillä. Hiestä ja tuskasta se on tehty, ja niistä hyvä kirjallisuuskin syntyy. Tosin sieltä täältä pilkahtava toiveikkuus paljastaa, että Lopakan pessimistisyys on vain samanlainen suojamuuri kuin aasi Ihaalla.

Loka on hieno kirja, toivottavasti se saa palkintoja. En minä sitä silti kenellekään suositella voi. Hulluna pitäisivät.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Lukemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s