Honey B & T-Bones – Time was

davNeljännesvuosisata sitten Honey B and (the) T-Bones yritti karistaa bluespeikon harteiltaan, ja teki sellaista aikaansa liikaa sidottua modernia musaa, joka meni minulta yli hilseen. Kymmenen vuotta myöhemmin bändi palasi maanläheisemmän ilmaisumuodon pariin loistavalla Terrifying stories from T-Bone town -albumillaan. Sen jälkeen ilmestynyt Alien blues otti taas mukaansa moderneja elementtejä. Varovaisesti, mutta ehkä biisimateriaalinsa takia epäonnistuen: en saanut Alien bluesista mitään irti. Ajattelin bändin olevan minulle menneen talven lumia.

Pari vuotta sitten innostuin kuitenkin hommaamaan Honey B Familyn albumin. Se osoittautui oikein mainioksi. Siitä, ja työperäisistä syistä innostuneena ostin myös ennen perhealbumia ilmestyneen Time was -lp:n. Onneksi innostuin, sillä Time was viimein onnistui siinä mitä bändi ilmeisesti on yrittänyt Now & eternitystä alkaen. Time was yhdistää bluesperinteen ja modernimman kilkutuksen siten, että sen luulisi miellyttävän niin kehittymiskykyisiä bluesjääriä kuin wannabe-hipstereitäkin. Oikeita hipstereitä ei tietenkään miellytä mikään, mutta hangaroundit ja prospectit eivät mainettaan menetä, vaikka tästä diggaisivat.

Aija Puurtisen laulu soi kauniimmin ja syvemmin kuin koskaan. Esa Kuloniemi soittaa tyylikkäästi, rajusti ja tunteella, tunkematta itseään pääosaan. Albumilla on iso joukko vierailijoita Verneri Pohjolasta lähtien. Moses Kuloniemeä ei voine vierailijana pitää. Moseksen rumpaloima Milo & Moses -albumi Among friends on muuten mukavaa kuunneltavaa, ainakin kaltaiselleni jatsiamatöörille. En ole varma mikä Honey B & T-Bonesin niin sanottu virallinen kokoonpano nykyisin on, vai onko se pelkästään Honey B ja Kuloniemi. Oli mikä oli, niin homma toimii.

Suurin osa levyn materiaalista on Puurtisen säveltämää. Mukana on yksi Kuloniemen biisi ja muutama coveri. Covereista tutuin on Etta Jamesin tutuksi tekemä Tell mama. Nimibiisi on Canned Heatia, Forest in the wateria en tunne ennestään. Coverit eivät sen kummemmin haittaa kuin tuo albumille lisäarvoakaan. Bändin oma materiaali on sen verran vahvaa, että edes Tell mama ei pomppaa kokonaisuudesta mitenkään erityisesti esiin, vaan se on honeybeetetty kauas Ettan versiosta.

Time wasin kansikuva on tyylikäs, hienoin T-Bones-kansi ikinä. Myös kansiteksteihin on panostettu, niissä riittää tutkimista. Kaikin puolin hintansa väärti levy, jonka olen valmis nostamaan Terrifying stories from T-Bone townin rinnalle bändin parhaana teoksena. Ehkä jopa sen ohi. Terrifying stories on toki helpompaa kuunneltavaa, mutta Time wasille on mahdutettu niin paljon kaikkea jännää, roots-fiilistä silti liikaa sotkematta, että sen kuuntelu etenkin kotioloissa on Terrifying storiesin peruskamaa palkitsevampaa. Yli kolmekymmentä vuotta debyyttialbuminsa julkaisemisen jälkeen Honey B & T-Bones on löytänyt itsensä.

Advertisement

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s