Äänilevyaddiktin päiväkirjasta, osa 24

mdeKävin Helsingissä. Kävin, vaikka yleensä en käy missään. Paitsi töissä. Ja lapsieni kanssa Savonlinnassa elokuvissa. Kävin Kirjastolehden toimituskunnan kokouksessa. Se oli minulle kova juttu. Luultavasti muut kokouksen osallistujat eivät arvanneet miten kova. Istuin kokouksessa silmät pyöreinä. Miten minä täällä olen? Kaikkien näiden asiantuntijoiden keskellä? Kunnes tajusin, että asiantuntija minäkin olen. Minulla on yli neljännesvuosisadan kokemus kirjastotyöstä. Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin.

Viisitoista vuotta sitten olin epätoivoinen. Ikää oli, mutta en saanut vakituista työpaikkaa. Pätkä siellä, pätkä tuolla. Sitä samaa vuodesta toiseen. ”Tää nyt on tällaista” oli paras selitys jonka sain, kun kyselin miksi minua ei vakinaisteta. Työkokemusta oli, olin päteväksi kouluttautunut. Olen työskennellyt useammassa kirjastossa kuin luultavasti kukaan muu tässä maassa. Silti pyydettiin tekemään itsetutkiskelua, että mikä minussa on vikana, kun en saa vakituista työtä. Se löi itsetuntoni täysin maahan. En ole vieläkään antanut sitä kommenttia anteeksi.

Mutta ajat, ajat ne a-muuttuvat. Jos joku olisi silloin sanonut, että 15 vuoden kuluttua olen ollut kolmetoista vuotta työsuhteessa Imatran kaupungilla, ylennyt kirjastonhoitajaksi ja muutosagentiksi, opiskellut museoalan perustutkinnon, valmistunut Turun ammattikorkeakoulusta. Ja että minut on valittu Kirjastolehden avustajaksi. En olisi uskonut. Mutta niin vain kävi. Tämä kannattaa muistaa: yli neljäkymppistäkin voi onnistaa.

Toki viiteentoista vuoteen on mahtunut myös ikäviä asioita. Yritän edelleen niistä toipua. Mukavia asioita on kuitenkin paljon.

Kerkesin sentään eilen kahdessa levykaupassa käymään, vaikka aikataulu oli tiukka. Ostin tosin vain kaksi lp:tä. Jaco Pastoriuksen, ja formaattipäivityksenä Pink Floydin Division bellin. Ei enää nappaa levykaupat. Kokoelmani on niin kattava, että se kaipaa lähinnä täsmäostoksia. Heräteostosten aika on ohi. En enää viihdy levykaupoissa. En viihdy, koska:

1) Lp-laarit on tungettu niin täyteen tavaraa, että levyjä ei pysty selaamaan. Ei kertakaikkiaan pysty. Jokainen levy on nostettava erikseen näkyviin, jos haluaa tietää mitä kaikkea laareissa on. Ei näin. Ei. Tilaa pitää olla. Ilmavuutta, rentoutta. Ihan samalla tavalla kuin kirjaston hyllyissä pitää olla tilaa, avaruutta. Se on asiakkaalle paitsi helpompaa, niin myös myyvempää.

2) Levykauppojen myyjät ovat liian nuoria. Eivät osaa sanoa päivää. Eivät keskustele asiakkaan kanssa. Eivät hivele asiakkaan ostamia levyjä, eivät näytä siltä kuin heidän olisi vaikea luopua myymistään levyistä. Eivät valista ostajaa. Ne ovat kuin Lidlin kassa, että ”ihan sama mitä tässä myydään, pääasia että rahaa tulee”. Lidlin kassalla tosin ollaan ystävällisiä. Fennica on vissiin viimeinen aito, oikea levykauppa. Sellainen, jossa asiakas kuulee tärkeitä faktoja ostamastaan levystä, ja jossa saatetaan ihan rehellisesti vittuilla, jos asiakas sanoo jotain hölmöä. Ja jossa kuulee suositteluja, joiden ansiosta tulee ostettua lisää levyjä. Levykauppojen myyjät eivät enää ole sellaisia persoonia, joita kunnioitetaan, pelätään, uskotaan. Ja joista tulee kavereita.

Skarpatkaa! Skarpatkaa, te nuoret levykauppiaat! Sanokaa päivää. Kysykää mitä asiakas etsii. Suositelkaa. Haastakaa asiakas. Vaikka lämminhenkisellä vittuilulla, jos ei muuten. Meitä vanhoja ukkoja pitää kohdella asiallisesti, mutta ei meitä pelätä tarvitse. Olemme tottuneet siihen, että levykaupoissa mulkoillaan, naljaillaan ja arvostellaan ostoksia. Älkää olko niin saatanan hajuttomia ja mauttomia. Ja jos teillä on nettikauppa, niin vastatkaa sähköposteihin. Jooko?

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa, Kirjasto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s