Greta van Fleet – Anthem of the peaceful army

davMyönnän, että Black smoke rising -mini-lp:tä kuunnellessani ajattelin Greta van Fleetin diggailun olevan pikkuisen perverssiä. Kuin katselisi elokuvaa, jossa digitekniikalla henkiinherätetty Marilyn Monroe suutelisi Johnny Deppiä. Näyttää hyvältä, mutta tuntuu oudolta.

No niin. Olen täyttänyt velvollisuuteni ja kritisoinut Greta van Fleetiä siitä, että se kuulostaa Led Zeppeliniltä. Black smoke rising -mini-lp oli pirun hyvä. Greta van fleet tekee omia biisejä, omaa musiikkiaan. Se ei ole coverbändi. Se on kunnianhimoisista nuorista miehistä koostuva orkesteri. Ehkä se pastissoi suosikkibändiään liikaa, mutta so what. Greta van Fleetin musiikista tulee hyvä mieli.

Vaan kun Anthem of the peaceful armyn aloituskapple Age of man rupesi soimaan, ei se kuulostanutkaan Led Zeppeliniltä. Mitä ihmettä? Laulaja kiekui kuin Geddy Leen ja Jon Andersonin äpäräpoika. Mietin jo, että onko Dualini pitch control pielessä… Ei ollenkaan Black smoke risingia! Tunsin pettymystä. Onneksi toisella biisillä palattiin ruotuun. Melkein. The cold wind tuo Zeppeliniä enemmän mieleen Rushin debyyttialbumin. Joka kuulosti Zeppeliniltä.

Kolmannella kuuntelukerralla hyväksyin Age of manin. Greta van Fleet hakee omaa ääntään. Tätä epäilin ja toivoin jo Black smoke risingista kirjoittaessani. Laulaja kuulostaa edelleen Plantilta. Ilman sitä efektiä me tasamaantallaajat emme huomasi Anthem of the peaceful armyn zeppelinmäisyyksiä. Vaikka kitaristikin Pagelta kuulostaa. Solisti on lisännyt rosoa ääneensä, ei ole niin Robert kuin aiemmin. Ihan.

Greta van Fleet etsii Anthem of the peaceful armylla itseään. Esikuva on selvä, mutta sen kanssa bändi on hyvässä seurassa: Led Zeppeliniä ovat jäljitelleet monet. Jopa muutamat sen aikalaiset. Jos pitää kuulostaa joltain muulta kuin itseltään, kannattaa kuulostaa parhaalta. Led Zeppelin varasti parhailta ja oli varkaista paras. On luonnollista, että nuoremmat sukupolvet varastavat Led Zeppeliniltä.

Nyt Greta van Fleet kuulostaa välillä Plantin soolotuotannolta. Sitten taas Zeppeliniltä. Jossain biisissä kuuluu Neil Youngin kitarointi. Joku biisi kuulosti 4 Non Blondesilta, joka varasti Bobby McFerriniltä. Oma ääni löytyy, pikkuhiljaa. Nyt vielä Greta van Fleet on parhaimmillaan pastissoidessaan Zeppeliniä. Mutta homma etenee. Siinä missä Black smoke rising iski kerrasta, vaatii Anthem of the peaceful army muutaman kuuntelun enemmän. Koska oma ääni. Harmittaa jauhaa näin paljon Zeppelinistä, koska yritys omaan on jo kova. Mutta tosiasiat on tunnustettava: vielä pitää omaperäisyyttä lisätä.

Anthem of the peaceful armyllä on hyvä meininki, hyvä pössis, hyvä pöhinä. Mitä näitä nyt on, mediaseksikkäitä termejä. Hipsterit vihaavat, papparokin diggaajat diggaavat. Jotenkin voisin kuvitella pikkutyttöjenkin tästä diggaavan. Jos diggaavat, niin homma on paketissa: Greta van Fleet on seuraava iso nimi. The men don’t know, but the little girls understand. Papat ja pikkutytöt. Ne tietävät missä mennään.

Tietysti Greta van Fleetin kuuntelemiseen käytetyn ajan voisi tutustua johonkin huipputrendikkääseen MIDI-sekvensseriään kikkelillään kilkuttavaan kurkkulaulajaan, vaipua murheen syövereihin eksistentiaalisesta tuskasta kärsivän parikymppisen indiepopparin helinäkitaroinnista. Mutta joskus on hyvä ihan vaan olla ja nauttia itselleen tutunkuuloisesta musiikista. Ilman suorituspaineita. Sellaiseen Greta van Fleet on hyvä vaihtoehto. Hieno levy.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s