Colter Wall – Songs of the plains

davKun vuosi sitten ensimmäisen kerran kuulin Colter Wallia, olin ihmeissäni. Että parikymppinen pojankolli kuulostaa neljäkymmentä vuotta itseään vanhemmalta, miljoonia kilometrejä kiertäneeltä kantriraakilta. Laulaa viskistä ja huonoista naisista niinkuin jotain niistä tietäisikin. Onko tämä nyt sitten uskottavaa, häh?

On. On se. Hieman asiaa sulateltuani tajusin, että nuoria miehiä olivat Colterin esikuvatkin aloittaessaan. Näin jo lähes viisikymppisenä on vain vaikea hyväksyä, että nuoret osaavat. Mutta on se hienoa, että olen viikon sisään päässyt nauttimaan sekä 69-vuotiaan Richard Thompsonin, että 23-vuotiaan Colter Wallin uusista, hienoista albumeista. Colterin levytysura saattaa kestää vielä 50 vuotta. Itse en hänen vanhuusiän albumejaan ole kuulemassa, mutta toivottavasti lapseni ovat.

Songs of the plains on sitä samaa kuin Colterin debyyttialbumi. ”We got both kinds, we got country and western.” Folkkia, westerniä ja kantria, kuten kannessa olevassa tarrassa mainostetetaan. Colter laulaa kotimaastaan Kanadasta, Wild Bill Hicokista, autosta, junista, naisista ja pirusta. Kaikkein koskettavin laulu on Wild dogs. Siinä on samaa tunnelmaa kuin Dylanin One more cup of coffeessa ja Townes van Zandtin Pancho & Leftyssä. Manitoba man on toinen albumin huippukohdista. Niissä meinaa mennä roska silmään.

Jos tykkäsi Colterin debyyttialbumista, tykkää myös tästä. Levy on hyvä, mutta jotenkin odotin enemmän. En oikein tiedä mitä. Jotain yhtä upeaa kuin esimerkiksi Guy Clarkin Old no. 1. Debyyttialbumin yllättämään päässyt loistavuus varjostaa Songs of the plainsia. Jäin kaipaamaan enemmän surua. Äärimmäisen syvää itsesääliä ja katumusta, täydellistä toivottomuutta. Jotain yhtä synkkää kuin 50 km murtomaahiihto. Colterilla menee ilmeisesti liian hyvin, kun levyllä on vain kaksi surullista laulua. Ne parhaat.

Mutta tällaista folk, western ja country on ja Colter esittää sitä niin vakuuttavasti kuin yleensä on mahdollista. Hänellä on vielä runsaasti aikaa näyttää ihmeitä ja uskon, että niin hän tekee. Jos Songs of the plains olisi ensitutustumiseni Colteriin, hehkuttaisin sen maasta taivaisiin.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Colter Wall – Songs of the plains

  1. Ilkka Lundberg sanoo:

    Aikamoisen kantri-löydön olet tehnyt. Ehkä vielä elämänmakuisemmin veteli Kris Kristofferson ”Sunday Morning Coming Down”. Oliko jo v. -70? Ja sitten siitä teki coverin Freud&Engels&Marx&Jung. Siinä Myllykoski-vainaa lauleskeli todella riipaisevssti. On tämä Colter Wall pantava muistiin. Kiitos vinkistä ja kirjoituksesta :)

  2. Ilkka Lundberg sanoo:

    Meitä on nyt sitten kaksi Colter Wallia, nuorta jolppia, kuuntelevaa, ei ihan nuorta kantri-musiikin ystävää. Ja koska minulla taitaa olla mittarissa vielä joltisestikin enemmän kuin sinulla, soi tässä ikähaitari niin kuin aiheen piirissä pitääkin.

    Erityisesti minua miellyttää tavassasi kirjoittaa se, että tuot lukijan poimittavaksi viitteitä muihin taitajiin. Kun olin kaivellut korvanappeihini Wallin ”Wild Dog”-biisin ja päässyt tunnelmaan, sinä tarjoilet hörpättäväksi päälle Dylanin ”One More Cup of Coffee”–klassikon.

    Ja, seison korjattuna Kristofferssonista: Hyvän matkaa neljännellä vuosikymmenellähän mies lauloi krapulaisesta sunnuntaiaamusta ;) Tässä esimerkki siitä, miten ei ihan niin HC-tyyppi sortuu helposti ylimalkaisuuksiin, jotka kaltaisesi todelliset asian harrastajat sitten lempeästi korjaavat 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s