Kauriinpää

Kauriinpaa-JoutsenjarvenTieHaluan kirjoittaa blogimerkintäni äänilevyistä. Äänilevyistä, pakkotilanteessa kaseteista. En suoratoistoista. Joskus mieleni kuitenkin heltyy aineettoman musiikin suhteen. Kuten nyt, Kauriinpää-nimisen orkesterin kohdalla. Eli toisin kuin yleisesti luullaan, olen hellämielinen mies. Valmis joustamaan periaatteistani. En ole jääräpää, vaikka niin väitetään.

Sain Kauriinpäältä promokirjeen. Oikean kirjeen, sellaisen paperisen. Sellaisen, joka suljetaan kirjekuoreen, kuoreen liimataan postimerkki ja kuori viedään postiin. Posti tai joku muu firma sitten muutamien päivien tai viikkojen kuluttua vie sen kuoreen kirjoitettuun osoitteeseen. Tiistaisin tosin ei vie, eikä viikonloppuisin. Kirjeen kirjoittaminen työllistää monta ihmistä. Jos joku orkesterista näkee näin paljon vaivaa ja työllistää ihmisiä, niin voin minä muutaman sanan bändistä kirjoittaa.

Kauriinpää mainostaa itseään country rockiksi Vantaanjoen suistolta. Niin kai sitten. Suisto kuulostaa aina hyvältä. Amerikkalaisen juurimusan pohja Kauriinpäällä ilman muuta on. Vielä enemmän siinä on perinteistä, iskelmällistä suomirokkia. Ensimmäinen kuuntelemani biisi, Joutsenjärventie, vei ajatukset välittömästi Esa Elorannan suuntaan. Biisissä on selvää Garbo-efektiä, amerikanrokkia. Ensimmäisellä kuuntelulla biisin pikkuisen liian modernin kuuloinen rummunläiske häiritsi. Odotin kantria, sitä en saanut. Toinen kuuntelu paransi biisiä, kun vääriä odotuksia ei enää ollut.

Laulajan tie vei jo ajatukset kantriin. Suomalaisen kansanmusiikin oloinen, viululla varustettu miesjollotus oli selkeää kotimaista maaseutumusiikkia. Maaseutumusiikkia Vantaalta? Vantaahan on kaupunki, melkein Helsinki? Laulajan tie nousee kuuntelemistani kappaleista suosikikseni. Siinä yhdistyy perinnemusiikki ja rock. Se kuulostaa Kainuulta tai Pohjois-Karjalalta.

Pohjan maa alkaa bluesisti, hieman The Bandilta kuulostaen. Puhaltimet – lienevätkö oikeat – tuovat mukaan soulia. Oikein mainio laulu. Kasvot peilissä on herkkä iskelmä, Jaettu maa rouhealla kitarariffillä varustettu kaihoisan melankolinen rock. Enempää biisejä en Spotifysta löytänyt.

Tykästyin eniten Laulajan tiehen. Mielelläni kuulisin sen tyylistä kamaa vaikka koko levyllisen. Bändillä on homma selkeästi kasassa, mutta lisää roots-vaikutteita jäin kaipaamaan. Ilman saatekirjeen määritelmää en varmaan olisi ajatellut kantria bändin kohdalla ollenkaan. Enemmän viulua ja enemmän huuliharppua, niin hyvä tulee.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s