Nuorisopalatsi – Seitsemäs kuningaskunta

davEn ole kotiseuturakas. Ei ole syytä. Pyrin silti hommamaan itselleni Parikkala-Imatra –akselin bändien julkaisemat äänilevyt. Nuorisopalatsin kitaristi-laulaja ja lauluntekijä Kari Smolander on imatralainen, joten ostin bändin tuoreen cd:n Seitsemäs kuningaskunta. Smolanderin lisäksi bändissä soittaa rumpali JP Rainio ja basisti Mika Remes. Eivät liene imatralaisia.

Nuorisopalatsi on Alice in Wastelandin esiaste tai emobändi. Seitsemäs kuningaskunta on kuitenkin Nuorisopalatsin debyyttialbumi. Hieman epäillen panin tämän turhan karulla kansivihkolla varustetun cd:n soimaan. Että mitä lie tulee. Tuli kahdeksankymmentälukulaista melankolista suomirokkia. Paino sanalla rock. Nuorisopalatsi ei ole särökitaroin varustettua iskelmää, se on rockia. Mollivoittoista ja energistä, aikuista kitararokkia. Rouhean herkkää ja kaunista. Pikkutytöt eivät juokse kiljuen Nuorisopalatsin keikkapakun perässä, mutta keski-ikäiset rouvat hyvin voisivat. Ja me keski-ikäiset miehet muuten vaan herkistymme. Bändin musiikki kuulostaa nuoruudeltamme.

Ilahduin. Ensikuuntelu autossa, työmatkalla, pimeänä syyskuisena aamuna oli sopiva hetki Nuorisopalatsille. Seitsemäs kuningaskunta sai minut hyvällä tavalla haikealle mielelle. Ei se menneisyyden musiikkia ole, mutta soittajien juuret siinä kuuluvat. Vaivuin 80 km matkan ajaksi jonkinlaiseen menneisyyden ja nykyisyyden välitilaan. Tunne ei ollut ahdistava, se oli lohduttava. Seitsemäs kuningaskunta on uutta musiikkia, joka tuo mieleeni hyviä muistoja. Hyvä musiikki kuulostaa tutulta ensikuulemalta. Seitsemäs kuningaskunta on kuin nuoruusvuosieni soundtrack. Tai ehkä olen luonut itselleni kuvitteellisen nuoruuteni ääniraidan, jolle Nuorisopalatsin musiikki sopii.

Todennäköisesti olisin 80-luvulla kohauttanut olkiani Nuorisopalatsille. Vajosin menneisyyden musiikkiin jo teininä, kuuntelin Beatlesia ja Stonesia. Nuorisopalatsin musiikin elementit ovat ikäni takia kuitenkin tiukasti kiinni selkärangassani tai takaraivossani ja senkin takia siihen tykästyin. Nuorisopalatsi ei tarjoa vallankumousta, se ei uudista rockmusiikkia. Se tekee sellaista hyvää musiikkia, jota tekijät ovat oppineet kuuntelemaan ja soittamaan. He ovat kotikutoisia ammattimiehiä, soitto jytisee komeasti. Nuorisopalatsista tulee mieleeni toinen vanhojen miesten bändi, eli Kurjien Kappeli. Molemmilla on tekemisissään sama henki: rakkaudesta lajiin.

Biisit ovat kautta albumin tasaisia, tasavahvoja. Joku joka ei ymmärrä, sanoisi tasapaksuja. Sitä ne eivät ole, vaan tasaisen laadukkaita. Tyylinmukaisia. Vasta levyn loppupuolella pari-kolme biisiä hieman poikkeaa tyylistä: omintakeinen bluesnäkemys Leevi & The Leavingsin hengessä, eli Maa ihanin sekä vähän kevyemmät kitarapopit Katrina ja Nimetön salaisuus. Ensimmäisellä kuuntelulla ne hieman häiritsivät kokonaisuutta, mutta hyviä biisejä ne kuitenkin ovat, etenkin nuo kitarapopit. Nimetön salaisuus kasvaa loppujen lopuksi todella komeaksi päätökseksi albumille. Levy on tosin hieman liian pitkä, juuri noiden laulujen takia. Pikkuvika.

Onneksi tämänkin levyn ostin, onneksi vanhat miehet harrastavat rock’n’rollia. Tällaiset nuorisopalatsilaiset ja kurjienkappelilaiset ja rollingstonesit ja muut. Enkä minä tiedä onko tämä 80-lukulaista, vaikka siitä jauhan. Minulle se on. Jollekin muulle se on ysäriä, jollekin tätä päivää. Pääasia, että on hyvää.

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Nuorisopalatsi – Seitsemäs kuningaskunta

  1. smoltron sanoo:

    Hieno kirjoitus, olemme kiitollisia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s