Kelja – Lauluja pienestä huoneesta

kelja_lauluja_pienestä_huoneestaKirjoitin taannoin, että Dr. Helander esittää akateemista bluesia. Ilkka Helander kun on oikeasti tohtori. Nyt kun sain käsiini Kelja-nimisen laulaja-lauluntekijän debyyttialbumin Lauluja pienestä huoneesta, voin kirjoittaa, että Kelja esittää akateemista folkia. Kelja, eli Petri Vanninen, kun on tohtori hänkin.

Kelja? Outo sana taiteilijanimeksi. Onneksi on Internet. Kelja tarkoittaa munkin kammiota. Ehkä se kuvastaa Vannisen musiikkia. Voin kuvitella, että nämä pienet laulut ovat vuosien saatossa saaneet muotonsa tohtorin salaisessa kammiossa. Kaikessa rauhassa, pikkuhiljaa. Mancaveiksi sellaisia kammioita nykyisin sanotaan. Paikkoja, joissa aikamiehet kuvittelevat edelleen olevansa nuoria. Jollekin se on paikka, jossa rassata autoa. Tai paikka jossa on höyläpenkki. Jollekin se on paikka, jossa voi vehdata äänilevyjen kanssa. Tai leikkiä muusikkoa. Kammio kuitenkin, kaikissa tapauksissa.

Petri Vanninen on pitkän linjan amatöörimuusikko. Hän on tehnyt lauluja koko ikänsä. Hän kertoo olevansa kauneuden ja harmonian ystävä. Ei kiiltokuvamaisen kauneuden, vaan sellaisen, johon kuuluu myös kipu, suru ja luopuminen. Riitasoinnut. Hyvin nuo sanat hänen soololevyään kuvastavat.

Lauluja pienestä huoneesta levyllä on mukana Yari Knuutinen. Jonkinlaisen tuottajan tai neuvonantajan ominaisuudessa. Ehkä sen takia levyä ympäröi Yarin bändin, Sen, aura. Tai näin kuvittelen, Yarin nimen krediiteissä nähtyäni. Se oli siitä erikoinen yhtye, että se nautti aikanaan punkkarien suosiota, vaikka bändin esittämä musiikki oli ihan hämyä. Muutenhan punkkarit olivat vahvoja uskossaan ja hyväksytyllä musiikilla oli tarkat määreet. En keksi Sen nauttimalle suosiolle punkkareiden keskuudessa muuta syytä kuin sen, että se oli mukana Pohjalla-kokoelmalla. Keljan musiikki on Sen tapaan vaikeasti määriteltävissä. Kelja esittää pienimuotoista, kaunista ja tyylikästä, ajatonta musiikkia. Herkkyyttä aikuiseen makuun. Kelja edustaa tyylikkäästi iankaikkista laulaja-lauluntekijä -perinnettä, sen jatkumoa.

Lauluja pienestä huoneesta käynnistyy leppoisalla Hyvän mielen bluesilla. Kappale on kuin kevennettyä Nurmiota. Leppoisuudessaan hyvä aloitus. Muitakin leppoisia esityksiä levyltä löytyy. Mukana on Mikko Perkoilan mieleen tuovaa laulelmaa (banjolla soitettu Kaksintaistelu ja koiralle omistettu Kuomanelämää) ja maalaisnostalgista kantria (Aikaa kestävää). Kantribiisiä tekee tietysti mieli vertailla Huojuvaan Latoon, koska saman maakunnan miehiä ovat. Kelja ja Lato. Ehkä maantieteellisistä syistä Lauluja pienestä huoneesta tuo hetkittäin mieleen myös Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta -albumin.

Vaikka Vannisella on jo sen verran ikää, että on vaikea uskoa hänen saaneen vaikutteita Zen Cafesta ja Samuli Putrosta, niin ne tulevat selkeästi mieleen kappaleista Värit ja Ihmisyyden päiväkirja. Jälkimmäisen Putro olisi voinut kirjoittaa 70-luvulla, jos olisi jo ollut laulunkirjoittajaiässä. Myös synkällä discobiitillä varustettu Vannisen taiteilijanimibiisi Kelja voisi olla Putron kynästä. 70-lukulaisuutta löytyy myös kappaleesta Oi jos voisit olla. Siinä on tiedostavan musiikin ote. Yksi levyn hienoimmista kappaleista on Tuuli. Syvää ja herkkää tunnelmointia. Tuuli on niitä lauluja, jotka tuntuvat tutuilta jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Levy loppuu yarimaiseen pianoballadiin Samettiseen tyhjyyteen.

Paitsi lauluiltaan, myös soitoltaan Lauluja pienestä huoneesta on komeaa kuultavaa. Muusikot soittavat tyylikkäästi, kappaleiden ehdoilla. Keljan bändissä soittavat Joonas Kaartti, Anssi Kirkinen ja Veikko Kyyrö. Vierailijoina ovat Yarin lisäksi Kemal Achourbekov ja Mikko Rautiainen. Levyllä on todella hyvät, erottelevat soundit. Ei tasapaksua äänimassaa. Ammattimiesten meininkiä.

Kun pääsiäispyhät pyörittelin levyä, antoi Naiseni sille suuren kehun: ”Tämä on ihan kuunneltavaa.” Ei sitä räyhää, jota yleensä muka kuuntelen. Että tätä pitää kuunnella ajan kanssa, kuunnella sanat. Kuunnella kaikki vivahteet. Ei taustamusiikkina, ei musiikillisena tapettina. Tämän kuunteluun pitää valmistautua ja siihen pitää keskittyä. Kynttilänvalossa. Ja on kuulemma vielä tanssimusiikkiakin. Mikä minä olen Naiselleni vastaan väittämään. Oikeassa on hän.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s