Isänä olemisen vaikeudesta

venlan_mangakissaOlen ollut isä 13 vuotta. Kahden lapsen isä toistakymmentä. Joskus oli aika, jolloin isä oli sankari ja aina oikeassa. Sitten ne oppivat puhumaan. Lapset.

Oli kuitenkin aika, jolloin lapset kuuntelivat isäänsä. Olivat kiinnostuneita samoista asioista kuin isänsä. Äänilevyistä. Istuivat kiltisti kuuntelemassa niitä, kommentoivat ja tutkivat niitä. ”Näytä iskä taas niitä tuhmii kuvii.” On siinä ollut päiväkodin tädeillä ihmettelemistä, että mitä ihmettä siellä kotona opetetaan. Kyse oli kuitenkin vain Iron Maidenista.

Kohta puhumaan opittuaan tyttäreni kertoi, että ”kyllä blueskin voi olla hyvää musiikkia, kyllä blueskin voi olla rokkia”. Poika kantoi jo ennen kouluikää eteeni kirjasta löytämänsä kuvan Mount Rushmoresta: ”Iskä, onks tutun näköinen!” Good golly said little miss Molly! Päiväkodissa hän sai tahtonsa läpi ja siellä järjestettiin levypäivä.

Tilanne on noista ajoista hieman muuttunut. Levykokoelmani saa osakseen lähinnä sääliviä katseita. Kun elokuvaa katsoessamme kuuluu joku hyvä biisi, tulee kommentti: ”Joo joo, tiedetään, siulla on tuo levy.” Kun Bart Simpson sanoo isälleen, että ”dad, no one cares about your stupid dinosaur bands”, särkee naurunrähäkkä korvia.

Oma käytöksenikin on muuttunut. Pelottavinta on se, että olen muutaman kerran löytänyt itseni huutamasta tyttärelle, että ”nyt se toosa hiljemmalle!” En vain voinut sietää Robinia. Vuosi sitten hiihtolomalla meinasin epähuomiossa sanoa hänelle, että ei ole mitään järkeä ostaa Adelen uutta levyä, koska sen voi kuunnella netistä. Onneksi tajusin olla hiljaa. Kun hän kuunteluttaa minulla K-poppia, täytyy hirveästi skarpata, että en rupea haukkumaan nykynuorison surkeaa musiikkimakua. En halua kuulua samaan jengiin, joka aikanaan piti Pat Boonea Little Richardia merkittävämpänä muusikkona.

Pitää olla ylpeä. Tytär piirtää mangaa ja opiskelee japania. Poika tietää paljon mitä ihmeellisimmistä asioista ja englannintaito parempi kuin isällään. Näin hän ainakin luulee. Salaliittoteorioista on turha hänen kanssaan väitellä. Joskus meinasin ärähtää, että tuo on ihan turhaa nippelitietoa. Sitten mietin, että onko Deep Purplen ja Popedan jokaisen kokoonpanon tunteminen yhtään sen tarpeellisempaa.

Lapseni eivät enää tarvitse mielipiteitäni. Päivä päivältä ymmärrän paremmin niitä vanhempia, jotka kuumeisesti odottavat saavansa lastenlapsia.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Huuhaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Isänä olemisen vaikeudesta

  1. Michka sanoo:

    Pat Boone ON Little Richardia merkittävämpi muusikko. Valitettavasti hän ei tiedä sitä itse, koska on jälkikäteen vähätellyt ja suorastaan häpeillyt suurinta saavutustaan, joka luonnollisesti on ”In a Metal Mood: No More Mr. Nice Guy” -albumi.

    • Mika sanoo:

      Mielipidé se on vääräkin mielipidé…
      Hyllyssäni on toki molempia, sekä Pikku-Rikua, että Boonea.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s