Utunen – s/t

utunenSelasin useasti kehumani Humu Recordsin katalogia ja huomasin, että Utunen-nimisen orkesterin debyyttialbumi puuttuu hyllystäni. Kyllä mies kivun kestää, mutta ei häpeää. Eli ei puutu enää.

Utunen ei ole ihan sellaista musiikkia, jota olen Humun julkaisemilta levyiltä tottunut kuulemaan. Humu Records on julkaissut esimerkiksi The Country Darkin kipeää kantria, Cheese Finger Brownin rujoa bluesia ja Jonas And I:n sekä Detour 33:n juurevaa tyylittelyä. Tyylittelyä on Utunenkin, mutta enemmän Massive Attackin ja Portisheadin tapaan. Ei siis varsinaisesti juurimusaa.

Vaan hyvä näin. On asiallista kuunnella muutakin, kuin tuttua ja turvallista perinnemusiikkia. Hyllystäni löytyy myös Massive Attackia ja Portisheadia. Vaikka olen juntti ja vaikka ne ovat hipstereille suunnattua ”viis tähteä Rumbassa” –kamaa… Välillä on hyvä elää ajassa.

Tosin, jos nyt oikein laskin, niin Utusen jollain tapaa edustaman triphop-genren kulta-ajoista on 25 vuotta. 25 vuotta. 25 vuotta sitten 25 vuotta sitten tarkoitti vuotta 1967. Karua.

Mutta Utunen ei ole karua, vaikka se on viileää, sisäänpäinkääntynyttä musiikkia. Siinä ole kyse nostalgiatrippailusta. Se on kaikessa 90-lukulaisessa modernisuudessaan tätä päivää. Utunen poimii elementtejä eri tyyleistä. Folkista, progesta, jatsista. Luo uutta yhdistelemällä vanhaa.

Levy-yhtiön sivuilla mainitaan vaikutteina virret. Kappaleissa Puolinainen ja Usva on jotain modernisti virsimäistä ja Keskus-biisin alkaessa mennään hetki vanhassa kunnon ”vaivainen oon, mato matkamies maan” -laahauksessa… Tunnen helpotusta tunnistaessani virsimäisyydet. Voin kuitenkin puhua Utusesta juurimusiikkina!

Utunen vaatii kuuntelua avautuakseen. Keskittymistä. Kuulostaa hurjalta tässä hektisessä internetmaailmassa, mutta maksaa vaivan. Levyn päättää yli kymmenminuuttinen Valon kaupunki, joka kasvaa levyn usvaisimmaksi tripiksi. Slidekitaraa, utuista laulua, modernia biittiä, hypnoottisuutta, itämaista henkeä, fuusiojazzia. Se on niitä biisejä, jotka naulaavat kuulijan sohvaan. Sen aikana ei tule mieleen päivittää facebookia tai twiitata.

Utunen on tunnelmointimusiikkia. Tätä kuunnellaan yksin, pimeässä. Joskus ennen vanhaan tätä olisi kuunneltu suitsukkeiden palaessa, risti-istunnassa huojuen, hippitukka leveitä lahkeita hipoen. Sisäavaruutta ja vesimiehen aikaa pohdiskellen.

Asiakaspalveluhenkisesti tämän 2015 julkaistun lp:n mukana tuli myös cd. Sillä näyttää olevan kaksi biisiä enemmän kuin lp:llä, mutta niitä en vielä saanut kuunnelluksi. Autoilumusiikkia Utunen ei ole, mutta luultavasti panen cd-version soimaan jonain unettomana yönä.

Kuuntelen Utusta täällä korven keskellä, kaukana katuvalojen loisteesta. Kuvittelen itseni helsinkiläiseen kahvilaan. Tunnen niskassani ne ihailevat katseet, joita nuoret uusvinylistit heittävät suuntaani, kun näkevät minun caffè e lattea lasista hörppiessäni tutkivan Utunen -lp:n tyylikästä kansikuvaa. Olen trendikäs.

Advertisements

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s