Janne Westerlund – There’s a passage

westerlund_passageJanne Westerlundin Marshland oli vuoden 2015 hienoimpia levyjä. Minut se pääsi täysin yllättämään, koska en osannut odottaa itselleni vain Sweetheartista ja Riitaojasta tutun äijän tekevän niin syvän blueslevyn.

Blues ja blues. Ei Marshland pelkkää bluesia ole, mutta syvää, suomalaistettua afroamerikkalaisen perinnemusiikin liepeillä tyylikkäästi liikkuvaa soitantaa ja laulantaa kuitenkin. En tiedä, onko se tai tämä uusin, There’s a passage, arvosteltu Blues Newsissa, mutta ehdottomasti tuon mainion lehden repertuaariin kuuluvaa musiikkia Westerlund tekee. Komeasti omanlaistaan juurimusiikkia.

There’s a passage käynnistyy accapellana. So messed up yhdistää taide- ja perinnemusiikin sekä indierockin hämmentävän kauniisti. Kauniisti ja painostavasti. Painostavuus ja hypnoottisuus ovat Westerlundin tunnusmerkkejä. Naiseni kysyi levyä ensimmäistä kertaa kuunnellessani, että ”mitä huumemusiikkia tämä on?” No, en tiedä. Ei tässä ainakaan pervitiiniä ole vedetty, musiikki on synkkää ahistusta.

There’s a passagella Westerlund on entistä enemmän alkukantaisen, ritualistisen musiikin jäljillä. Vertasin Marshlandia Junior Kimbroughin hill country bluesiin. There’s a passage menee vielä syvemmälle. Tällaista tunnelmaa on voinut olla alkuihmisten juhlissa, kun he yöllä nuotion loisteessa kertoivat tarinoita ja lauloivat esi-isistään. Sick child, Oh wind ja jo Jukka Nousiaisen kanssa tehdyltä yhteissingleltä tuttu Kuoleman lautturin tytär, Days of love. Silkkaa luolamiesten kansanmusiikkia.

Run no morella ja Ydinaukiolla Westerlund rokkaa hillitysti. Voimaa on ja vaikka etenkin Run no more kasvaa loppuaan kohti, ei voimaa täysin päästetä valloilleen. Ei tarvitse, kun muutenkin käy selväksi, että on sitä ja osaamista takana.

Jylhän ja pelottavan kokonaisuuden on Janne Westerlund taas tehnyt. Yhtään huonoa kappaletta ei levyllä ole. Edes yhtään Marshlandin nimibiisin kaltaista höyryisempää taideteosta ei ole mukana. Westerlund on syvällä tuntemansa ja rakastamansa alkulähteillä. Esitystapa on karu kuin levyn kansi, mutta synkästä harmaudesta syntyy mielikuvitusta kiehtova paletti.

Westerlundin CV on pitkä ja mieleni tekisi hommata hyllyyni kaikki äänitteet, joilla hän esiintyy. Lienee tekemätön paikka kuitenkin. Painokset ovat pieniä ja levyjen hinnat muutenkin tolkuttomia nykyisin. Riitaoja on kai tekemässä uutta albumia. Sitä odotellessa tulee Marshland ja There’s a passage pyörimään soittimessani säännöllisesti, Riitaojan debyyttialbumin ohessa.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s