Kirjastolevy. 1, 78.8911, musiikki, CD

Maailman surullisin näky on vanheneva kirjastosetä. Hailakoin silmin, huonoryhtisenä ja tyylittömästi pukeutuneena hän vaeltelee hyllyjen välissä. Hänen jo ennestään koholla oleva verenpaineensa nousee, kun hän ei löydä hakemaansa kirjaa oikealta paikalta.  Tätäkö on elämäni? Vielä toiset 25 vuotta vaellan hyllyjen välissä, etsien? Salaa hän on kuitenkin ylpeä ammattitaidostaan, koska arvaa jo ennalta mihin väärään välikköön työharjoittelija on kirjan hyllyttäessään työntänyt.

Vanheneva kirjastosetä ei voi jämähtää paikoilleen, vaikka ehkä haluaisi. Nurkumatta hän opettelee aina vain uusia työtehtäviä. Hän seuraa aikaansa. Tekee mitä alan gurut häneltä vaativat. Hän digitalisoituu, opettelee käyttämään adaptereja ja porakonetta, tutkii oikeat liikeradat kahvakuulaharjoitteluun. Hän opiskelee RFID:tä, FRBR:ää ja RDA:ta. Hän käy esiintymistaidon kursseilla suoriutuakseen aina vain vaikeammaksi käyvistä luennoimistehtävistään. Hän soittaa, tanssii ja laulaa. Varmaan hän esiintyisi tankotanssijanakin, jos yleisten kirjastojen keskuskirjasto käskisi. Vapaa-ajat hän lukee, että pystyy vinkkaamaan kirjoja kirjallisuuskerholle.

Joskus harvoin hän kiroaa helvetin alimpiin syövereihin palautuksista urputtajat, myöhästymismaksuista valittajat ja viittä vaille sulkemisajan kaukopalveluasiakkaat. Enimmäkseen hän asiakkaista ilahtuu. Hänen pelottava olemuksensa muuttuu lempeän isälliseksi, kun joku reipas lapsi uskaltautuu kysymään neuvoa. Tutun eläkeläisrouvan silmien pilke tuo hymyn huulille. Kuuliaisesti hän yrittää kirjoja etsiessään keskustella suuria ajatuksia hautovan filosofin kanssa. Pilkkisaaliit ja polven kolotukset tulevat hänelle tutuiksi.

Heikkoina hetkinään kirjastosetä ajattelee, että olisipa kirjastotyö pelkkää lainaamista ja palauttamista. Niin kuin useimmat luulevat sen olevan. Kirjastosetä ei enää jaksa puolustella työtään. Kysyjille hän vastaa työpäiviensä kuluvan lähinnä kahvia juodessa ja romaaneita lukien. Tästä on todisteena orastava vatsahaava ja alati huononeva näkö.

Silti aina välillä hän tuntee valtavaa tyytyväisyyttä saadessaan työskennellä niin hienossa instituutiossa. Kuten nyt, kun hän heimostaan ylpeänä kuuntelee upouutta Kirjastolevyä, Pirkanmaalaisten kirjastoammattilaisten masinoimaa äänilevyä. Ylpeänä, mutta myös hieman kateellisena. Olisinpa itse keksinyt, olisipa meilläkin mahdollisuuksia tällaiseen. Äänilevy, jota ei voi mistään ostaa. Ainoastaan lainata kirjastosta.

Kirjastosetä ihastelee levyn ideoijien musiikkimakua, sillä useiden levyllä esiintyvien artistien tuotantoa löytyy hänen omasta levyhyllystään. Kauhistuen hän tajuaa, että Maritta Kuulaa ei sieltä löydy. Hetkeksi se vähentää levyn viehätystä.

Edelleen hieman julkaisijoille kateellisena kirjastosetä ajattelee, että onneksi levy julkaistiin cd-formaatissa. Lp:nä se heti varastettaisiin ja trokarit myisivät sitä Discogsessa sadalla eurolla. Semmoiseksi on maailma mennyt.

Levyn kuunneltuaan kirjastosetä myhäilee tyytyväisenä. Hän tekee kuvitteellisia kumarruksia artistien suuntaan. Tämän hienommin he eivät olisi voineet osoittaa tukeaan mahtavalle kirjastoverkostollemme. Ja hienoa, että levyn ovat julkaisseet juuri Tampereen seudun toimijat. Kirjastosetä ei voisi edes kuvitella, millaista hänen elämänsä olisi ollut ilman manserokkia.

Vaan kyllä meilläkin. Kyllä meilläkin yritetään. Syksyllä on Paavo Pesosen blueskonsertti ja Palefacen luento. Keväällä ehkä paikallisten muusikkojen protestilaulukonsertti. Viikon päästä runonlaulantaa. Ennen vuoden loppua meillä on suunnilleen viitisentoistatuhatta isompaa tai pienempää tapahtumaa.

Silti kohta tulee joku asiakas tai päättäjä, joka ehdottaa, että ”eikö kirjasto voisi järjestää tapahtumia.” Silloin tarvitaan ammattitaitoa, ettei kirjastosedän hymy hyydy.