Detour 33 – Tamed by fear

detour_33_tamed_by_fearSlideputki on maailmanhistorian hienoin keksintö. Kuuntelen vaikka suomenruotsalaisia juomalauluja, jos ne soitetaan slidekitaralla. Slideputken hienoutta korostaa, että sen voi tehdä melkein mistä tahansa. Sen ei tarvitse edes olla putki. Linkkuveitsi, pullo, pätkä sääriluuta, pistoolin piippu. Kaikki käy.

Detour 33 -nimisen orkesterin debyyttialbumilla Tamed by fear slidekitara soi mukavasti. Yhtye tekee nykyaikaista bluespohjaista musiikkia. Tyylillä. Ei pakonomaisesti uudistaen, vaan kunnioittavasti. Ry Cooder, Daniel Lanois. Esa Kuloniemen The legend of Bicycle Bronson. Tällaiset nimet pyörivät mielessäni levyä kuunnellessani. The legend of Bicycle Bronsonia voinee pitää Tamed by fearin veljeslevynä, vaikka Detour 33 ei niin utuisissa sisäavaruuden sfääreissä liidäkään kuin Kuloniemi.

Tamed by fear kuulostaa elokuvamusiikilta. Ainahan instrumentaalimusiikki luo kuulijan mieleen erilaisia näkyjä, mutta tämän levyn voisi tällaisenaan sijoittaa amerikkalaisen indieleffan soundtrackiksi. Menisi ihan täydestä.

Ainoa minulle ennestään tuttu soittaja levyllä on Jarkka Rissanen. Oletan bändin muidenkin pelimannien (Jussi Kolho, Markus Väisänen, Janne Mathlin, Olli Puolakka) olevan pitkän linjan pelimanneja. Sen verran hyvin heillä on tyyli ja sisältö hallussa. Tyylistä pitää mainita myös levyn komea kansikuva. Harmi, että itse kotelo on pelkkä pahviläpyskä, joka meillä suurten levykokoelmien miehillä helposti häviää jonnekin, josta sitä ei enää ikinä löydy.

Levyn aloitusbiisissä, Back home, on rujonkaunis popmelodia, josta tulee mieleen joku Steve Morsen aikainen Deep Purplen kappale. Never a word, ehkä? Hyvän mielen musiikkia, joka tapauksessa. Ballad of stabbed girl on kaunis myös, melankolisesti. Drifters waltz vertautuu The Bandin Last waltzin teemaan. Paitsi valssina, myös siksi, että Detour 33 ammentaa varmasti inspiraatiota The Bandista tai The Bandin vaikutteista.

Sleeping with .44:ssa on syvän etelän tunnelmaa, joka muuttuu rytmikkääksi jammailuiksi. Rolling Stonesin tapaan. Jammailun jälkeen bändi siirtyy pelottaviin tunnelmiin The barnin myötä. En tiedä mitä kappaleen säveltäjä on ajatellut, mutta tämä on kuin kauhuelokuvan soundtrackia. Joku mielipuoli siellä ladossa vaanii… Nimibiisi Tamed by fear henkii spagettiwesterntunnelmaa ja Royal sorrow päättää levyn cooderisti, taidemusiikin oloisesti. Kappaleessa on samaa fiilistä kuin Drifters waltzissa.

Tamed by fearin on julkaissut – tai tarkemmin sanottuna helmikuun loppupuolella julkaisee – Humu Records. Kyseisen firman levyjä ja toimintaa olen sen verran paljon kehunut, että kohta kukaan ei usko, että en saa tästä rahaa… En kuitenkaan saa. Tuskin sitä saa levy-yhtiökään: ei kai näitä levyjä kukaan osta, vaikka kaikkien pitäisi. Semmoisella mallilla on maailma. Humu Recordsin artisteja ovat ainakin Country Dark, Jonas and I, Cheese Finger Brown ja Black Peider. Helppo niitä on kehua. Detour 33 sopii hyvin samaan joukkoon.

Mainokset

Tietoja Mika

Keski-ikäinen teini-ikäinen, jota kiinnostaa jaaritella levyistä, kirjoista ja välillä muustakin tarpeellisesta.
Kategoria(t): Kuuntelemista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s